Siirry sisältöön
agnostikko

Mulla on yks kaveri, Essi (valenimi). Essi halusi pari vuotta sitten perustaa erään bändin kahden muun tytön kanssa, ja he kysyivät minua mukaan, koska meillä on rummut ja basso ja koskettimet. Aluksi bändissä oli hauskaa, ja tutustuin Essin kanssa paremmin. Sitten tapahtuikin jotain omituista.
Olin kutsunut Essin, bändiläiset ja erään kaverini meille yöksi. Päätimme tehdä Essille kepposen. Hän meni parvekkeelle kuvaamaan, ja laitoimme oven lukkoon. Essi jäi parvekkeelle ja hän suuttui. Lopulta yksi vieraistani avasi oven ja Essi säntäsi suutuspäissään sisään. Hän ei enää puhunut minulle, koska minä olin se, joka lukitsi oven. Menin pois huoneesta, ja vieraani rupesivat keskustelemaan.
Pian Essi ja muut bändiläiset lähtivät, ja odotimme kaverini kanssa hänen kyytiään. Kaverini kertoi, mitä Essi oli sanonut, kun olin poissa huoneesta. Kuulemma, jos minä suuttuisin, ja eroaisin bändistä, bändillä ei olisi harjoituspaikkaa. Eli siis Essi käytti minua hyväksi vaan saadakseen harkkapaikan.

Essi oli käyttänyt minua paljon hyväksi. Hän yhä ruinaa sitä, että olisi näitä yökyläjuttuja. Lopetin kaverisuhteen Essin kanssa, ja nyt tunnen oloni syylliseksi.

Mitä mieltä olette tästä hyväksikäytöstä?

Sonttu

Tuo oli kyllä ihan väärin, käyttää hyväksi! >:-( Eikä siinä ole mutään väärää jos katkaisit kaverisuhteet! Koska tuo on ihan väärin Essiltä (tai kuka lie)! Ei semmoisen kaveri kannata olla!

Sonttu

Tuo oli kyllä ihan väärin, käyttää hyväksi! >:-( Eikä siinä ole mutään väärää jos katkaisit kaverisuhteet! Koska tuo on ihan väärin Essiltä (tai kuka lie)! Ei semmoisen kaveri kannata olla!

Nimetön

Minusta sinun kannattaa kysyä tältä Essiltä suoraan, onko hän sinun kaverisi vain siksi, että saisi harjoituspaikan. Jos näin on, ei ole sinun tehtäväsi olla sponsorina. Puhukaa kuitenkin asiat selviksi, ei riidellen, mutta niin etteivät ne jää vaivaamaan.

Vastaa aiheeseen: ”kaveri” käyttää hyväksi

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top