Siirry sisältöön
PETETTY TYTTÖ 15v

moi tulee pitkä viesti mutta toivon että joku auttaa mua

Nimetön

Moi.

Haluan ihan ensiksi halata sua ajatuksissani. Oot joutunu kokemaan todella rankkoja asioita, ja niistä vie aikansa päästä yli. Se on kuitenkin sulle mahdollista. Tuollainen tapahtuma syö varmasti luottamusta niin exää kuin sitä ystävääkin kohtaan. Itse en katsoisi pettämistä yhtään, vaan se olisi heti poikki. Päätös on kuitenkin sun, enkä missään nimessä väitä että se olisi helppoa mihinkään suuntaan. Onko sinulla muita kavereita, joihin luotat ja joiden kanssa pystyt olemaan? Joskus tällaisessa tilanteessa voi auttaa, kun näkee muita ihmisiä. Ei kannata sulkeutua omiin ajatuksiinsa neljän seinän sisälle, vaan harrastaa, ulkoilla ja tehdä niitä asioita mistä on tykännyt aikaisemminkin. Puhuminen auttaa melkein aina. Voit puhua ystäville, vanhemmille, terveydenhoitajalle, kuraattorille, kelle parhaimmalta tuntuu. Anteeksi kannattaa antaa, mutta silti ei tarvitse olla ylin ystävä toiselle. Kosto tai mikään vastaava ei auta asiaa, koska siitä tulee pahempi mieli toisille ja lopulta myös itselle, koska voi helposti tehdä sellaista pahaa mikä kääntyy itseä vastaan.

Ihmisiin luottaminen ei ole yksinkertaista varsinkaan tuollaisen jälkeen. Sitäkin voi harjoitella. Vaikka nuo kaksi ihmistä loukkasivatkin sinua noin, on kuitenkin valtavasti ihmisiä, jotka eivät tekisi niin. Vaikeiden kokemusten jälkeen voi tuntua, ettei kehenkään voi luottaa, mutta kyllä oikeasti voi. Joskus luotettavien ihmisten löytäminen kestää vain vähän pidempään. Vaikka nyt tuntuisikin synkältä, se muuttuu vielä paremmaksi. Oot kaunis ja arvokas ihminen joka ansaitsee niin paljon parempaa.

Tsemppiä ja halaus sulle! =)

Vastaa aiheeseen: kaverilla seksisuhde rakkaasi kanssa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top