Siirry sisältöön
Aa

Minua kiusataan koulussa ja kaikki tuntuu inhottavalta

zookerr

Minusta alkaa tuntua, että tälle ongelmalle ei oikeasti haluta tehdä mitään. Sinä olet yksi kymmenistä tuhansista koululaisista joita kiusataan Suomessa. Thl:n tiedotteesta 2025:

”Kiusaamista oli kokenut noin joka kolmas perusopetuksen 4. ja 5. luokan oppilas ja noin joka neljäs 8. ja 9. luokan oppilas. Viikoittaista koulukiusaamista oli kokenut lähes joka kymmenes.”

Mä oon sitä mieltä, että jos lapset ja nuoret pakotetaan menemään johonki paikkaan melkein joka päivä, niin sitten pitäis koittaa ihan kaikin mahdollisin keinoin järjestää asiat niin ettei noin moni kärsisi siellä. Nyt kyllä kuulee joskus puhetta mitä tehdä kiusaamisongelmalle ja on jokunen järjestökin pystyssä, mutta vähän enemmän yritystä vois silti olla. Vanhemmatkin pitäis saada jotenkin heräämään siihen, että mitä tehdä jos oma lapsi kiusaa muita. Ei kaikki edes tiedä sellaisesta, se vasta ikävää onkin.

Vastaa aiheeseen: Kaverit

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top