Olen 12v. tyttö ja mietin omaa seksuaalistasuuntautumistani. Olen mennyt pitkään jo sellasella jutulla, että en lokeroi itteeni vielä. Useat luokastani kertoo jo, että ovat heteroita jne. Luokallani on kaksi henkilöä myös, jotka ovat kertoneet olevansa homoja/lesboja.
Ongelma tässä nyt siis on, että en tiedä mikä minä olen. Olenko hetero, lesbo, tai kenties pan tai bi? Tuntuu, että olen jotenkin jälkeenjäänyt, kun en tiedä mikä olen jos ja kun kaverien kanssa sellaisia puhutaan.
Kerran kun olin luokkalaisteni kanssa tämmöisessä keskustelussa, niin eräs poika luokaltani kysyi yhtäkkiä – Miksi olet lesbo? Katsoin häntä ihmeissään ja kerroin, että en tiedä vielä mikä olen. Uskon, että hän ei ole ainoa luokastani, joka olettaa minua lesboksi erillaisen hiustyylini takia.. Samassa keskustelussa eräs ystäväni kertoi olevansa homo.
Eihän minulla tätä ongelmaa olisi jos olisin koko ajan vain ihastunut tyttöihin tai poikiin. Se vaihtelee paljon. Joinakin kuukausina olen ihan tosi paljon ihastunut johonkin tyttöön ja joskus kuolaan jonku pojan perään. Sitten, kun ajattelen, että ’Okei, olen bi.’ en uskallakkaan todeta mitään ja tulee epävarma olo.
En tiedä ymmärsikö kukaan, kun kirjoitin aika sekavasti. Olisi kuitenkin kiva tietää onko teillä vinkkejä tai omaa kokemusta samanlaisesta.. :)
Moikka! Mukava, että kirjoitit :)
Monia nuoria ja aikuisiakin mietityttää oma seksuaalinen suuntautuminen ja se saattaa muuttua monia kertoja elämän aikana. Varmasti moni kaverisikin miettii samaa. Itseään ei myöskään tarvitse lokeroida koskaan varsinkaan kavereiden takia, jos ei halua. Jos sinusta tuntuu tällä hetkellä siltä, että voisit olla bi ja haluaisit sen kertoa kavereillesi, niin siitä vain. Tärkeintä on, että uskallat olla oma itsesi, vaikka et olisi seksuaalisesta suuntautumisesta varma! :) Toivottavasti tästä oli jotain apua. :)
Kuule et todellakaan oo jälkeenjäänyt. Noista luokkalaisistakin tosi monien käsitys omasta suuntautumisesta tulee muuttuun viä monta kertaa, ja se on ihan okei. Ootte kaikki tosi nuoria.
Oon 9-luokkalainen ja tosi monet mun ikäset miettii vielä omaa suuntautumista ja osa rupee pohtiin asiaa vasta joskus paljon myöhemmin.
Ite tajusin vasta 7-luokan puolessavälissä et ylipäätään ois mahdollista et oisinkin esim lesbo tai bi. Sitä se heteronormatiivinen maailma tuottaa. :(
Pointti on et sun ei tartte tietää sun suuntautumista tänään, huomenna, vuoden päästä tai ees koskaan. Voi vaan mennä silleen tunteen mukana ja se selkenee vielä joskus. Ihan tyhmää, jos muut ihmiset painostaa määritteleen ittensä jotenkin. Ei se niitten asia oo.
Hei! Nuoruus iässä seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua monta kertaa. Eli ei vielä kannata kovin ”lokeroida” itseään. Kaikki varmasti tykkää jossakin kohdissa tytöistä tai pojista tai vaikka molemmista. Kannattaa myös kertoa ettet ole välttämättä se mitä kaverisi luulevat vain hiustyylin mukaan. Kannattaa miettiä! Tsemppiä!
Moi, on täysin normaalia/ok vielä tossa iässä että ei tiedä omaa seksuaalista suuntautumista. Tosi asiassahan se muuttuu iän myötä (ei tietenkään aina). Ja ei, et todellakaan ole jälkeen jäänyt! <3 Sä tiiät sen oman seksuaalisen suuntautumisen sitten, kun on aika. Ei kannata kiirehtiä sen suhteen :) Tutkiskele sitä, että tykkäätkö enemmän tytöistä vai pojista, vai molemmista. Dont´t worry
Moi!
Vielä ei tarvitse todellakaan tietää omaa seksuaalista suuntautumista. Vaikka sun kaverit jo tietää, ei sulla ole vielä mitään kiirettä sen tietämisessä. Monet eivät halua lokeroida itseään mihinkään. Ei omaa suuntautumista tarvitse kertoa edes kenellekkään ja se on ihan sun oma asia kenestä tykkäät ja kehen ihastut.
En itsekkään tiennyt vielä tuon ikäisenä, enkä halunnut tietää tai kertoa kenellekkään seksuaalisesta suuntautumisestani. Halusin katsoa itse mitä tapahtuu. Jos ihastun poikaan, jos tyttöön, jos johonkin muuhun sukupuoleen.
Nyt tällä hetkellä oon ihastunut ja jopa seurustellut pojan sekä tytön kanssa ja osaan sanoa jos multa kysytään, että olen biseksuaali, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Saattaa olla, että ihastun johonkin muuhun kuin tyttöön tai poikaan. Tai en pidäkkään enään tytöistä tai pojista. Sitten taas seksuaalinensuuntautuminen voi muuttua.
Mäkin osasin sanoa, että olen bi vasta 15-vuotiaana!
Tässä muutama kysymys, joita voit pohdiskella itseksesi!
-Pystytkö ajattelemaan itsesi seurustelemassa samaa sukupuolta olevan kanssa? Entä pojan? Entä jonkun muun sukupuolen?
-Onko sun ihastukset justiinsa kestäneet vain tuon kuukauden vai onko ollut ihan pitkiä ihastuksia? Jos on niin mihin sukupuoleen/sukupuoliin?
Toivottavasti noista on apua ja selkeyttää jotain. :D
Siinä ei siis ole mikään kiire! <3