Moi! Mul on nyt vähän vaikeeta ja haluisin kuulla tarinoita siitä että vaikeista asioista on selvitty. Aihe voi olla mikä tahansa.
Multa ei valitettavasti löydy selviytymistarinoita, paitsi et oon pysyny hengissä tähän asti :d Mut halusin vaan sanoo ettet oo yksin <3
Mulle tuli suuhun kesän alussa sellanen kumiveto. Siihen kuuluu nupit hampaissa ja kuminauha niitten välissä. Alussa kuminauha piti räplätä pois aina syömisen ajaksi ja minkä tahansa nieleminen sattui, kun kieli osui nuppiin. Lisäks mun hampaat oli tosi kipeät. Kipu loppui, nieleminen ei enää sattunut ja opin syömään niin että kuminauhat on suussa kokoajan…. Selvisin!
En tiiä tarkoititko ihan tällästä, mut ihs
Mä olin eskari-ikäisestä viime vuoteen tosi jumissa. Yritin vaan miellyttää muita enkä ajatellu mitä ite haluun, esim pukeuduin sillein mite joku muu pukeutui. Loin valeminän kertomalla itsestäni asioita, jotka eivät ole totta.
Sitten eräs päivä sitten vain tuli sellainen. Minä olen minä ja minä saan tykätä ihan mistä haluun. Oon siitä asti luonut itseeni uudelleen, mut vaan oikeaksi minäksi.
En tiiä tajusitko mitä tarkotin ja paljon tsemppiä sun vaikeaan tilanteeseen!🥰
tästä nyt muutama vuosi kun mikään ei menny putkeen… viis mulle tärkeetä tyyppii kuoli puolen vuoden sisään. Musta alko tuntuu ton jälkeen et mä kuolin niiden mukana enkä oikein osannu enää ”elää” mut ku tarpeeks pitkään jatko olemassaoloa niin kyl sitä lopulta toipu, vaik en sitä ite oli uskonukkaan. Tseppii sulle vaikeisiin hetkiin sä selviit kyl!
Kehonkuva ongelma. Monta vuotta sitten (3-luokalla, olin ihan junnu vielä). En saattanut syödä monina päivinä aamulla tai illalla mitään koska ”ei ollut nälkä”. Laihduin monta kiloo, silti en ollut yhtään tyytyväinen (en ole koskaan ollut laiha mutta en myöskään sellainen jota joku voisi sanoa ylipainoiseksi). Saatoin käydä vaa’alla monta kertaa päivästä. Otin mahdollisimman vähän ruokaa, mutta aina sen verran että muut ei ala huomaamaan mitään.
Löysin sitten parin vuoden päästä hyviä ystäviä, joitten kanssa tulin itsevarmemmaksi. Kavereiden saaminen aauttoi siis todella paljon. Sain itsevarmuutta ja samalla aloin netistä löytää kehopositiiviskontenttia tekeviä vaikuttajia. En silloin huomannut sitä, mutta jälkeenpäin huomasin että se auttoi.
Nyt tällä hetkellä kaikki ihan hyvin, joskus saattaa olla huono päivä, mutta syön kunnolla joka päivä ja kun katson peiliin nään hienon ihmisen.
Sairastuin. Pahasti.
Koulut meni. Kaverit meni. Seurustelukumppani meni. Perhe meni.
Pitkään, jopa vuosia, tuntui ettei missään ole järkeä eikä kannata edes unohtaa. Aamulla heräsin kiukkuisena, illalla vajosin synkkään pimeyteen lohduttomana vailla toivoa.
Sitten hiljalleen totesin että jos maailma on ikävä, ainoa vaihtoehto on että teen siitä omalta osaltani pikkuriikkisen paremman. Siitä se valo alkoi tulla takaisin elämään ja nyt olen taas elossa. Enkä enää yksin.
