No nyt sain vihdoin kirjotettua tästä…
Meijän koulussa oli yks tyttö, sitä oli kiusattu kooko sen elämän ajan hiekkalaatikolta ylä asteelle.
Se oli aina yksin.
Sitte yks päivä mä päätin että nyt riittää!
Mä menin sen tytön viereen seisomaan, se tyttö oli ihan paniikissa.
Mä seisoin siinä ja sanoin sille tytölle:
Annetaan niiden sanoa mitä asiaa niillä on.
Mä nyökyttelin ja olin sillein iha ku me keskusteltas jostain asiasta.
Sitte ku ne ei enää keksiny mitään.
Oliko siinä kaikki?
Sitte ne lehti niskoja nakellen siitä, mä vaan vilkutin hymyillen niille takas.
Heippa nähellään taas.
Itekkin olin ollu koulu kiusattu mutta sarkastisella välinpitämättömyydellä siitä päästiin ja noita juttuja mä neuvoin sille tytöllekkin.
Tilanteesta karkaaminen usein antaa vaan enemmän kiusaamisen aihetta, kun huomataan että sanat sattuu, jos kiusaajaa ei huomioi saattaa se töniä tai jotain…
Mutta kiusaaminen alkoi vähentyä ja vähentyä.
Tyttö otti neuvostani vaarin, ja meista tuli tooosi läheisiä ystäviä.
Mä nostin sen tytön kuopasta.
Mutta yhtenä päivänä mä menin kouluun ja se oli kiusaajien kanssa.
Eka mä aattelin että ne yrittää taas kiusata, ei ne jutteli ilosesti niitä näitä.
Ensin mä olin tosi ilonen sen tytön puolesta, mutta kun mä menin sinne se tyttö ajo mut pois!!
Ette usko miten se sattu.
Mä olin niin vihainen sille tytölle!
Mä en ikinä vois antaa sille anteeksi, enkä antanu..
Sen tytön kiusaaminen alko taas, mutta pahan paikan tullen mä en ollut auttamassa, mä en voinu.
Ehkä mun olis taas pitäny auttaa sitä tyttöä,
mutta mä pelkäsin että se satuttaa mua taas, mä oon pinnaltani kova.
Jotkin asiat sattuu vaan enemmän.
Vaikka tämä nyt ei ehkä teidän mielestänne oo niin valtavan iso juttu,
minuun se sattu…
