Siirry sisältöön
Tyttö00

Eli en osaa sanoa oikein, että kiusataanko mua vai ei, en osaa yhtään sanoa sitä. Mulla ei oo kavereita, paitsi harrastuksen puolesta, jossa ollaan koko joukkue hullun läheisiä ja tällein. Mutta koulussa en oikein osaa olla, kun toisaalta en haluais olla meiän luokkalaisten kanssa, kun niillä on aina sellasia juttuja että mun pitää lähtee tai ne lähtee jonnekin muualle jutteleen. Oon parina päivänä tehny sillein että oon jääny yksinäni jonnekin, mutta meen aina sinne mukaan, koska oon ihan yltiösosiaalinen. Mua on haukuttu läskiks, ja mun on käsketty tappaa itteni. Mut yleensä annan kaiken sellasen mennä ohi korvien. Toisaalta taas en oo kiusattu, vaan suurin osa kiusaamisesta tulee mun omasta itsestä. Sieltä sisältä, aina kun katon peiliin. En uskalla pukeutua miten haluan, koska pelkään että mua tuomitaan. Toivottavasti joku auttaa siinä mitä mun pitäisi tehdä!

Tyttö -97

Hei
Minun mielestäni, sinuun kohdistuva haukkuminen ja porukasta pois jättäminen/syrjiminen voidaan luokitella kiusaamiseksi. Voin kuvitella, että haukutuksi tuleminen ja syrjiminen tuntuu pahalta. Sinä et ole tehnyt mitään väärää. Se mitä kiusaajat sinulle sanovat eivät pidä paikkaansa! Sinä olet kaunis ja arvokas ihminen. Nyt olisi tärkeää, että voisit kertoa tilanteestasi jollekin aikuiselle. Voisitko koittaa kertoa vaikka vanhemmillesi kotona, tai terveydenhoitajalle tai opettajallesi koulussa? He ovat ihmisiä, jotka voivat auttaa sinua. Ja muista että kiusaaminen on ehdottoman väärin!!! Sinun ei tarvitse hyväksyä sitä.
Kiva kuulla, että sinulla on kavereita harrastuksen puolesta. Kaverit ovat tärkeitä ja auttavat jaksamaan vaikeissakin tilanteissa. Pidä heistä kiinni. Uskon kyllä, että tulet varmasti saamaan kavereita koulussa, ja on hienoa, että olet jo uskaltanut puhua muiden oppilaiden kanssa. Siitä on hyvä aloittaa.
Tsemppiä sinulle :)

Vastaa aiheeseen: Kiusaamista omasta itsestä

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top