Siirry sisältöön
Surullinen

Olen ollut siis jo siis ollut pitkän aikaan tuntenut, että kaikki ympärilläni sortuu ja kaikki ihmiset lähtisivät ympäriltäni. Olen ollut myös haikea ja poissa oleva. Itken joka päivä ja nykyään kun haluaisin itkeä tuntuu, kyyneleet ovat loppuneet kesken eikö niitä tule enää ellen pakota.
Joinakin päivinä ja iltoina tuijotan huoneeni kattoa pari tuntia enkä yksinkertaisesti tunne mitään.

Peitän kaiken nykyään yli energisyyden ja positiivisuuden alle ettei kukaan huomaisi miltä minusta oikeasti tuntuu. Koska en halua ihmisten huolestuvan. Sen takia, jos yritän kertoa jollekin oikeat tunteeni he eivät usko tai sitten he ali arvioivat ne.

Minulta on alkanut myös katoamaan ruokahalu joten syön vähän tai sitten en ollenkaan päivällä. Onneksi on edes pari kertaa kuukaudessa päiviä kun syön kunnolla. Ihmettelen vain ettei painoni ole vielä laskenut paljoa niin kuin yleensä, kun syö.

Olen alkanut myös näkemään itsessäni vain huonoja puolia enkö näe itseäni enää minkään arvoisena taikka kauniina ihmisenä. Pidän itseäni myös huonona ystävänä, sillä minun takia he joskus itkevät ja se tuntuu henkeä riistävän pahalle.

Mietin pari päivää sitten, että voisin mennä puhumaan vaikka koulun kuraattorille, mutta pelkään että hän ei ymmärrä minua. Myös se vaivaa minua etten osaa selkeästi selittää mikä minulla on. Asiat alkavat vain ahdistaa entistä enemmän eikä tämä auta asiaa yhtään, kun kaikki muukin menee pieleen.

Anteeksi sekava kirjoitus mutta oli jonnekin pakko purkaa tämä.

Nimetön

Hei,

Kiitos viestistäsi. Asiasi, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi myös aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa” -keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.

Jos haluat, voit myös olla yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/.

Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito

Vastaa aiheeseen: Kokoaikainen itseinho ja suru

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top