Mitään alkupuheita kirjoittamatta täytän kohta 15. Täällä kävin ennen sillon, kun ei ollut mitään tekemistä. Nyt tulin taas, kun mietin, että kaikkihan ajatukseni ja unelmani on herkkää ja kaunista kuin silkki, mutta yhtä heikkoja. Niin kaukana. Siis toivoin kaikkea ennen. Nyt oon saanu monta, mutta se ei tee musta silti kokonaista.
Kaikkialta oon repiny ympärilleni ihmisiä, mutta nyt kaipaan yksinoloa. Sitä ettei olisi vain muutama kaveri. Ihmisten puheet itsestään ja ongelmat on vaikeaa yrittää auttaa, kun ei tiedä mitä päin itse menee. Jotain suurta ajattelin tehä 15 vuotiaana, ehkä toteuttaa tavoitteita, joita laitan silloin kun 15 olen. Mutta ympärilleni keräämät ihmiset niin on kyllä vaikeaa irtautua, koska nykyään ihmisiä tulee minunkin luokse ja se on koomista ja jotenkin hauskaa. Ja vaikka olenkin todella toxinen ja ilkeä niin silti jotkut ihmiset luottaa muhun ja se on käsittämätöntä.
Ja siis heikkous ja vahvuus kulkee käsi kädessä. Huomannu oon kun eri ihmisiin tutustunu, että ne jotka ottaa itteensä kaikenlaiset puheet, niin vaikka on raskasta niin silti jatkaa. Itse aina ihmetyelen kuitenki, että mikä saa niin pahan olon, että ei maailmassa tuu pärjää jos romahtaa syytöksistä ja puheisya. Ja tunteiden näyttäminem? Ei huvita ja mieheksi yritän kasvaa. Kertokaa vaan miten?! Väsyny kun ei oo haasteita elämässä, ei kukaan ees haasta riitaa. Ei oo ketään joka vittuilis erityisesti ja se ois vaa mukavaa et pääsis danaharkkaan jatkuvasti.
Haluisin kehittää itseäni. Piste lukko. En vaan löydä motivaatiota. Koulun voisin jättää taka-alalle. Ja ystävät ja kaverit. Pitäis tehä jotain tai en tee tulevaisuudes yhtään mitään hyödyllistä. Mikään ei mulle riitä. Tää on epätoivonen yritys selvittää elämän tarkotusta mulle. Ajattelin olla eksoottinen, kuin historian henkilöt.
Yllättäen mulla ei oo mitään vastausta ja halusin vaan sanoo että samaistun noihin juttuihin mitä sanoit.
Ja sitt halusin lisätä että kuulostat oikeesti ihan joltai kirjan hahmolta, en kestä 😅
