Mua ahistaa ihan sikana koulu ja meijen luokka. Musta on kans yhtäkkiä tullu kauheen ujo vaikka ennen ei ollu mitään ongelmaa esim. Viittaamisessa tai siinä jos ope sano mulle jtn. Ja nyt nykyään mua hermostuttaa kaikki tilanteet jossa mun pitäis olla äänessä. Mua ahistaa koko koulu ja sinne meno. Jännitän joitakin tunteja jo etukäteen… Ahistaa tosi paljon että miks mulle nyt on tullu tämmönen ku olin ennen ihan sosiaalinen jne. Eikä mua oo kiusattu tai haukuttu ja aina on ollu kavereita. Oon siis viimistä vuotta peruskoulussa… Onneks! Mutta tuntuu niin vaikeelle ees miettiä jatko-opintoja… Kai tää on vaan jtn ohi menevää kasvua? Onko muita joita koulu ahistaa? Miten voisin helpottaa mun oloa?
Moi.
Jos sinua ei kiusata eikä haukuta, onko sinulla ollut stressiä koulunkäynnistä yleensä tai esim. niistä jatko-opinnoista? Stressi voi purkautua ahdistuksena ja vaikeutena osallistua sosiaalisesti. Mainitsemasi tunteet voivat kyllä liittyä kasvuun ja olla ohimeneviä nuoruuden tapahtumia. Oletko ajatellut puhua tunteistasi vaikka terveydenhoitajan tai kuraattorin kanssa? Ahdistus ja jännitys eivät tarkoita, ettetkö olisi edelleen sosiaalinen. Sosiaalisilla ihmisillä voi olla hiljaisempia kausia, ja vastaavasti yksin viihtyvillä voi olla seurallisia kausia. Nämä ovat normaaleja elämäntilanteita. Jos koulunkäyntisi kuitenkin ahdistaa, suosittelen että puhut asiasta jollekin, voit puhua myös vanhemmillesi tai läheisille kavereillesi.
Tsemppiä ja halaus! =)
Moi.
Voisitko käydä opolla uudelleen? Lukio on kieltämättä yksi vaihtoehto silloin, kun ei tiedä mihin menisi, sillä se antaa 3-4 vuotta aikaa miettiä ja avaa vielä uusia mahdollisuuksia, jos mieli on sitten toinen. Lukion vaativuuden tietää oikeastaan vasta sitten kun siellä on, ja tarvittaessa sen voi käydä neljään vuoteen. Kohtuullisesti peruskoulussa pärjänneelle ei lukion pitäisi olla ylivoimainen. Voit käydä myös uudelleen opon puheilla tai keskustella vaikka terveydenhoitajan kanssa, jos valinnat tuntuvat liian epäselviltä. Se on kuitenkin ihan normaalia, että ei tiedä, mihin haluaa. Mäkin tiesin peruskoulun lopussa vain sen, että meen lukioon, ja vasta armeijan jälkeen tiesin paremmin mitä teen lukion jälkeen. Kyllä säkin vielä löydät kavereita ja työpaikan, se voi tuntua kaukaiselta juuri tuossa vaiheessa, kun pitäisi tehdä päätöksiä, mutta säkin löydät vielä polkusi. =)
Tsemppiä yhteishakuun! :)
Mä en ole vielä tuolla asti mutta en myöskään tiedä että mihin oikeasti haluaisin.
Älä yritä välttämättä etsimällä etsiä koska silloin turhaudut eikä mikään mieleinenkään välttämättä kiinnosta, mutta mieti että missä oot hyvä (esim. Oot hyvä vaikka ihmisten kanssa tai musiikissa tms) ja mieti että haluaisitko olla jollakin palvelualalla tms. Missä ollaan ihmisten kanssa, tai muusikko jo musiikki kiinnostaa paljon.
Eli hanki vaikka harrastuksia ja kato kiinnostaako niistä mikään, mutta hei, tsemppiä ja kyllä se menee siitä! :)
Ja kyllä sä löydät kavereita ja jonkun unelma-ammatin! ;)
Okei tää tulee lukiolaisen näkökulmasta mutta 9-luokkalaiset ovat omasta mielestäni liian nuoria valitsemaan alan, jota he haluavat tehdä tulevaisuudessa työkseen. Se on syy miksi minä aikoinaan menin lukioon ja en ole katunut sitä hetkeäkään!
Sä et oo yksin. Mulle eilen naurettiin kun esitin yhden asian koulussa. Oon kans kutosella. Mul ei oo kavereita koulussa. Mä oon miettiny kans puhumista terveydenhoitajalle.
Onpa kurjaa! Tuosta ujoudestasi ennen kuin menet luokan eteen kuvittele itsesi elämäsi onnelisimpaan hetkeen. Jos siihen liittyy esim äiti kuvittele että puhut äidillesi etkä luokallesi. Kun mietit terveydenhoitajalle puhumista niin todellakin kannattaa puhua! Toivottavasti auttoi!
Moi. Hyvä että olet miettinyt eri vaihtoehtoja tuohon. Minusta sinun kannattaisi puhua jollekkin, se auttaa todella paljon. Minulla on kokemusta tuosta aika paljon, en uskaltanut mennä luokan eteen, koska ajattelin että he nauraisivat minulle, tärisin ja sanat menivät välillä sekaisin, mutta olin vaan rohkea ja menin luokan eteen ja en välittänyt mitä muut ajattelivat minusta ja sen jälkeen minua ei ole enään pelottanut tai ahdistanut se ollenkaan ja huomasin että ne ei nauranut minulle vaan kuuntelivat tarkkaan mitä sanon. Se oli ihana tunne ja suosittelen sitä sinulle jos haluat, huomaat ajan myötä että et ajattele mitä muut tekee ja huomaat myös että sinä uskallat tehdä sitä mitä et ennen uskaltanut tehdä.
Toivotan sinulle onnea matkaan ja muista älä välitä mitä muut ajattelevat, ne eivät tunne sinua kunnolla. :)