Siirry sisältöön
Nimimerkki:

Miksi koulu on pitänyt keksiä? Ymmärrän kyllä, että ilman koulua ei olis mitään nettiä tai puhelimia, mutta miksi ei voi vaan keksiä sellasta konetta joka nukkuessa laittaisi päähän kaikki tiedot? MIKSI? T:nimimerkki:

Sartsu – Verkk@ri

Koulu on tällä hetkellä yksi stressaavimmista asioista mun elämässä, ja lähes joka päivä kiroan, että miksi koulu on keksitty..

Peruskoulussa menestyin hyvin koulussa, kaikki tuntui aika helpolta, vaikken hirveästi vapaa-aikaani käyttänytkään läksihin tai kokeisiin lukemiseen. Silti en pitänyt koulusta. Ja edelleen, nyt 18 vuotiaana, olen sitä mieltä etten tule tarvitsemaan puoliakaan asioista joita peruskoulussa opetettiin.

Nyt minun olisi tarkotus valmistua keväällä ammattiin ja sitten vuoden päästä jouluna saada ylioppilaslakki. Motivaaton kanssa on suuria ongelmia. Lähinnä tuon lukion, ammattikoulussa kun on niin mielenkiintoisia ja minulle tarpeellisia juttuja. Olenhan itse saanut valita mitä alaa olen mennyt opiskelemaan. Ja se on osittain sen ansiota, että menestyin peruskoulussa.

Koulussa tulee vietettyä elämässä aika monta tuntia. Siksi se on iso osa arkipäivää, elämää. Olen hyvissä väleissä vielä monen ala-astekaverini kanssa. Yläasteella tapasin taas uusia ja aivan erilaisia ihmisiä. Peruskoulu opetti paljon asioita oppiaineiden ulkopuolella. Toimimaan ryhmässä, esiintymään esimerkiksi esitelmien kautta, toimimaan paineen ja stressin alla, järjestelemään päivärutiineja, kunnioittamaan ja arvostamaan erilaisia ihmisiä, tutustumaan…. Vaikka mitä. Minulla ainakin olisi varmaan 70% vähemmän kavereita ilman koulua, kun siellä on vähän niinkuin vahingossa tutustunut.

jau

JOUJOU

erkki

Noku sillee se vaa o :DD

Nisse

Ymmärän kyllä sen että koulu tuntuu joskus tylsältä mutta miten muuten me oppisimme laskemaan, lukemaan jne? Kannattaa käyttää se mahdollisuus hyväksi että saat käydä koulua, sillä kaikki ei voi/saa käyttää sitä mahdollisuutta hyväksi. Ja jos olisi sellanen kone elämä saattaisi pikku hiljaa rueta tuntumaan tylsältä! :) P.s mun mielipide tähän asiaan.

:)

Mustki se on tylsää… mut olishan se kivaa jos ei tarvis käydä koulua ja vois olla kavereitten kaa enemmän… Mut koulu olis ihan ok jos siit ei tulis läksyi eikä kokeita ,koska ne vie liikaa aikaa enkä ehi sitten tehä oikee mitää muutakaan koulun ja harrastuksien ulko puolella ku ehkä joskus olla kavereitten kaa ,mut muuten vaan stressaan läksyistä ja kokeista…:(
Oho tulipa pitkä teksti.. ennoo ennen nnäin pitkää kirjottanu minnekkään xD

Jojo

Ajatelkaa asioista aina hyvät puolet!

Eppu :3

Monen mielestä koulu voi tuntua tylsältä ja
rasittavalta. Haluaisit vain mennä kotiin tai
jonnekkin mukavemman tekemisen pariin esim.
monen mielestä tämä tekeminen on netissä
surfailu. Tiedän tunteen, sillä olen juuri
itsekin 5. luokalla, mutta oikeastaan alan
vähitellen pitää koulua mukavana paikkana!
Nään kavereita ja opekin on kiva! Mutta
toisaalta meillä on kasapäin kokeita, joihin
ei milään jaksaisi lukea, muttä vanhemmat vain
passittaa… Saan mukavia palkintoja, jos tulee
hyvä numero kokeesta ja isä jopa lupasi mulle
Samsungin Tabletin, jos tulee hyvä todistus, ja
etenkin matikka nousee. Nykyisin se on seiskan
paikkeilla ja isä yrittää lahjoa mua, jotta
se nousisi edes vähän :D Mutta ajatelkaa, joissakin
maissa ei ole koulua, ja heistä se ei ole mukavaa.
Ollaan me iloisia siitä, mitä meillä itsellämme on!
Jouduttaisiin suuriin ongelmiin isona, jos
nuorempana ei olisi koulua käyty!!

Tulikukka

Ymmärrän kyllä, koulu ei ole aina kivaa, MUTTA otetaampa tälläinen näkökulma: Maailmassa on paljon köyhiä maita, missä vain varakkailla on mahdollisuus laittaa lapset kouluun. Globaalisti ajateltuna koulu ei ole itsestäänselvyys, vaikka se pääseekin usein unohtumaan. Koulutus on kaiken A ja O ilman sitä ei saa ammattia, rahaa yms. Sossupummiksi nyt tuskin kukaan haluaa jos,siihen on edes mahdollisuutta. Varsinkin siellä kehitysmaissa vain pojat pääsevät kouluun, tytöt jäävät kotiin. Se luo myös epätasa-arvoisuutta sukupuolten välille. Välillä tuntuu siltä, että ei osaa tarpeeksi kiitollinen siitä, mitä on osakseen saanut. On sattumaa, syntyykö Suomeen tai Etiopiaan. Mutta jos koulunkäynti oikein kunnolla vi***taa niin kannattaa muistaa, että olen etuoikeutettu, saa ruokaa, kaikkia hienoja elektronisia härveleitä ja saa ilmaisen peruskoulutuksen.

Lintu

Koulu on tylsää mutta pakko kestää! :) -Lintu- [osa tekstistä poistettu]

merkkaaja

Anteeksi tytöt mutta meidän koulussa ollaan puolueellisia opettajia tyttöjä kohtaann joka ei ole reilua pelastakaa nyt tästä paskasta

Esimerkki…. Eräs pojan eli kun niin jalka oli murtunut ja ei ollut kuntoutunut kunolla ja kun piti osallistua liikuntaan ja kun tytöllä oli viikko sitten nyrjähtänyt niin sen ei tarvinnut tulla luokkaan ja tämä oli yksi ainoa kerta tuhansista asioista

joku

Koulu saattaa olla tylsää mutta se on hyväksi meille :)

tylsistynyt

koulu on välillä perseestä ei sille mitään mahda :) pakko kestää ku tälle tielle on lähteny vaik välil tuntuuki vähä virheelt.

Azzie

Koska se ei ole mahdollista. Aivojen rakenteellista toimintaa ei vielä ymmärretä tarpeeksi, jotta sellaisen voisi tehdä. Lisäksi, koulun tarkoitus on valmistaa ihminen työelämään. Ilman hyvää koulutusta ei todennäköisesti saa myöskään hyvää työtä tulevaisuudessa.

:3

Oon itekkin kyllä samaa mieltä että koulu on vaan niin tylsää kun kuluttaa puolet päivästä niin sanottuun ”ajan hukkaan” mutta mun mielestä koulu on ihan kiva paikka mutta siinä on se huonoin juttu että vanhemmat tulee näihin koulu asioihin mukaan niim se voi olla sitten todella ärsyttävää mutta ajan mittaa sä kuitenkin selviydyt ja totut tähänkin huolen asiaan :3

Vastaa aiheeseen: Koulu on tylsää

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top