Hei, minua on koulukiusattu jatkuvasti ja en jaksa enään. Olen miettinyt monta kertaa rikosilmoitusta mutta en uskalla poliisille mennä juttelee. Pelkään että kun olen kertonut poliisille minut hakataan. Tulin tänään kotiin silmä mustana ja viime viikolla minut hakattiin niin että nenä murtui. Mitä teen, kertokaa ja auttakaa.
Hei,
Hyvä, että otit yhteyttä meihin, olit tosi rohkea. Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Väkivalta ja kiusaaminen ovat aina väärin. Olet aivan oikeassa, sinun on mahdollista tehdä rikosilmoitus sinuun kohdistuneesta väkivallasta. Kiusaajat tekevät todella väärin, heillä ei ole mitään oikeutta satuttaa sinua, ei fyysisesti kuten ei ehenkisestikään. Sinussa ei ole mitään sellaista, joka antaisi heille syyn käytökseensä: haluan sinun tietävän, että sinussa ei ole mitään vikaa, vaan syy on täysin tekijöiden.
Rikosilmoituksen tekemisestä, rikosprosessista sekä mahdollisuudesta tukihenkilöön saat tietoa esimerkiksi Rikosuhripäivystyksen nuorille tarkoitetusta palvelusta sivulta http://nuoret.riku.fi/. Voit jutella heidän kanssaan myös chatissa tilanteestasi ja saada tukea itsellesi. Voit myös tehdä rikosilmoituksen netissä poliisi.fi sivustolla, jos sinun on mahdollisuus varmentaa henkilöllisyytesi. Myös vanhempasi voivat auttaa sinua tässä. Tärkeintä on nyt se, että tilanne pysäytetään.
Kannattaa käydä myös lääkärissä, jotta hän voi kirjoittaa sinulle lääkärintodistuksen vammoistasi. Tarvitset nyt aikuisten tuen tilanteesi selvittämiseen. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Tietävätkö vanhempasi tapahtuneesta? Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on myös esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa. On tärkeää, että myös koululla tiedetään, mikä tilanne todella tällä hetkellä on ja ketkä sinua kiusaavat ja vahingoittavat.
Ymmärrän hyvin, että sinua pelottaa, mitä sitten tapahtuisi, jos kerrot kiusaamisesta ja väkivallasta eteenpäin. Voi olla, että tekijät ovat myös uhkailleet sinua, että jos kerrot, he tekevät jotain muuta. Tämä on heidän keinonsa yrittää estää sinua kertomasta. Kannustaisin sinua kaikesta huolimatta olemaan rohkea ja kertomaan aikuiselle, sinun ei tarvitse kestää enää yhtään yksin. Aikuisten tehtävä on suojella sinua sen jälkeen, kun olet kertonut väkivallasta. Voit myös kertoa aikuisille, että sinua pelottaa, mitä kiusaajat tekevät, jos saavat tietää tapahtuneesta. Kannattaa rohkeasti kertoa, mitä pelkäät, mitä on tapahtunut, milloin ja missä ja miten toivot, että sinua suojellaan tai miten tilannetta hoidetaan. Apua on mahdollista saada, kun vain kerrot!
Voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17-20. Muista sinua lähellä olevista auttavista tahoista löydät lisätietoa nettisivuiltamme Mistä apua? –osiosta (www.mll.fi/nuortennetti/mista_apua).
Vaikka tuntuu, että elämässä ei juuri nyt valoa meinaa näkyä, niin uskon, että toivoa on, apua on saatavilla ja väkivallan ja koulukiusaamisen on mahdollista päättyä. Ethän jää ajatustesi ja huoliesi kanssa yksin, kuulisimme mielellämme sinusta uudelleen!
mun paraskaveri valehtelee mulle kokoajan ,,,se kiusaa ja tönii mua..mun aurinkolaseja on haukuttu kirppiskamaksi
En usko että tuo on kiusaamista. Kyllä on minunkin aurinko lasejakin ja vaatteitani haukuttu rumaksi. Se on yleistä tyttöjen kohdalla. Kiusaamista on jatkuva yksin jättäminen, haukkuminen ja töniminen.
T:kokenut
Kiusaaminen on sellainen asia, että kun ihminen tuntee itsensä kiusatuksi, häntä kyllä aika varmasti kiusataan.
On mahdotonta luokitella kiusaamista, on mahdotonta sanoa missä kulkee ”sarkastisen vitsailun ja pienen tuuppimisen” ja oikean henkisen ja fyysisen väkivallan raja koska ihmiset kokee sen niin erilailla.
On herkempiä ja kovakuorisempia ihmisiä ja siksi kehotan sua ”Milla Li” että puhuisit asiasta jollekin, vaikka perheenjäsenelle tms?
Vaikka tuontyyppinen nälviminen on valitettavasti yleistä varsinkin tyttöjen keskuudessa, sitä ei missään nimessä saisi tapahtua ja sulla ei ole mitään velvollisuutta joutua tollaisen käytöksen kohteeksi.
Mä olen myös kokenut kiusaamista, se sattuu ja se jättää jäljet pitkäksi aikaa vaikka se muista voisi vaikuttaa todella vähäpätöiseltä. Älä kuitenkaan luovuta jos jotkut ei välitä tms, vaan etsi joku joka auttaa sua, ansaitset apua.
Paljon siunausta ja tsemppiä kaikille kiusatuille, kyllä on ihmisiä jotka välittää, niitä pitää välillä vaan etsiä vähän tarkemmin :)
Kyllä toisen vaatteiden ja asusteiden ym. tavaroiden haukkuminenkin voi olla kiusaamista. Lapsellista se ainakin on, ellei nyt nimenomaan ole kysytty toisten mielipidettä siitä, mitä on päällä. Ja vaikka olisikin, niin silloinkin mielipiteen pystyisi varmaan ilmaisemaan myös hiukan tahdikkaammin kuin töksäyttämällä että vaatekappale/asuste x on ruma.