Siirry sisältöön
🦋

Mulla on ollut nyt jo yli puoli vuotta välillä pahempana ja välillä lievempänä eräs ahdistuksen aihe, joka johtuu kai silloin vähän yli puoli vuotta tapahtuneesta traumasta. Tää teksti saattaa kuulostaa todella oudolta, koska mä en kerro tämän ahdistuksen syytä, mutta mä en vaan uskalla kertoa. En tiedä, kuinka yleinen ahdistuksen aihe tää on (ei ilmeisestikään kovin) joten pelkään, että mut tunnistetaan.

Asia oli kuitenkin se, että mä mietin, pitäisikö mun käydä koulupsykologilla. Mulla on ollut nyt jostakin syystä paljon OCD:n oireita (tai siltä ne vaikuttaa), aluksi liittyen siihen ahdistuksen aiheeseen, joka liittyy ruokaan jota syön, eli mä olen pessyt käteni aina ennen ruokaa monta kertaa, enkä enää esim. uskalla kuivata käsiä enää yhteiseen, varmaan likaiseen pyyhkeeseen… Ja samoin mä en voi syödä vaikkapa haarukalla, joka on ollut ruokapöydällä, jolla on pidetty muita tavaroita, tai ylipäätään koskea mun suuhun/huuliin ilman käsien tosi huolellista pesemistä.

Ja nyt tää on mennyt myös siihen, että jos mä teen ihan mitä vaan, mistä kuuluu vähänkin inhottava ääni (mä oon pahasti ääniyliherkkä), kuten jotain sellaista, jossa kirjan sivut osuvat toisiinsa tai Crocsin pohja osuu kiviin inhottavasti tms., mun on pakko tehdä se 1-4 kertaa uudestaan, ennen kuin voin jatkaa muuta tekemistä. Se on tosi ahdistavaa, ja jotenkin, jos mä en tee sitä, en vaan pysty jatkamaan muuta tekemistä. Mun myös pitää sanoa yksi tietty asia/lause aina mun läheisille ennen kuin eroan heistä vaikkapa ennen kouluun lähtemistä, koska muuten musta tuntuu, että he kuolevat koulussa olemisen aikana… Nyt on tullut myös ehkä eniten elämää haittaava juttu, eli outo ajatus siitä, että mun pitäisi laihduttaa.

Ja näistä mä haluaisin mennä puhumaan koulupsykologille. Nää on alkanut nyt ehkä vähän lieventyä, vaikka noita ehkä OCD:n oireita tulee välillä lisää, ja siks mä pelkään, ettei tää aihe ole tarpeeksi suuri. Tai että se psykologi vaan sanoo, että tää on ihan normaalia, eikä olis tarttennut tulla häiritsemään sitä. Haluaisin myös kuulla, että mitä siellä psykologilla tapahtuu? Mitä se kyselee jne? Ja voinko mä siis ihan sanoa opelle, että hei, haluaisin käydä koulupsykologilla, varaisitko ajan?

Apua, kiitos. Mä oikeesti tarvitsen apua tähän. Kiitos tosi paljon, jos vastaat tähän ❤️

[osa viestistä poistettu]

Nettiystävä

Jos mietit, pitäisikö mennä puhumaan jollekin, silloin pitäisi. En ymmärrä, miksei tähän viestiin ole vastattu päivystäjien toimesta jo kun kuitenkin jotain on poistettukin, mutta minäpä vastaan sitten.

Kannattaa mennä puhumaan ehdottomasti koulupsykologille, jos siltä tuntuu. Hän ei käännytä sinua pois. Sitä ei missään nimessä tule miettiä, onko ongelma tarpeeksi vakava. Se on, jos se vaivaa tai mietityttää sinua. Mitä se selkeästi tekee. En tiedä, mitkä käytännöt koulussasi on ajanvarauksen suhteen. Tiedät ne todennäköisesti itse minua paremmin. Yksi vaihtoehto on mennä terkkarin kautta. Kerrot hänelle ensin asiasi ja kysyt, olisiko mahdollista päästä koulupsykologille. Joissain kouluissa psykologiin voi myös olla suoraan yhteydessä esimerkiksi wilman kautta.

Itse en ole koskaan käynyt koulupsykologilla, mutta olen käynyt koulussa kuraattorilla, myöhemmin psykoterapiassa. Uskoisin psykologin työskentelymallien olevan pitkälti hyvin samanlaisia. Käynteihin ei tarvitse mitenkään valmistautua. Kysymykset koskevat sinua itseäsi sekä tilannettasi ja työntekijä kyselee niitä hahmottaakseen tilanteesi sekä auttaakseen myös sinua ymmärtämään ongelmiasi paremmin. Usein pelkkä asioiden läpi käyminenkin auttaa. Sinun ei tarvitse tietää etukäteen, mitä haluat sanoa. Kysymykset auttavat sinua kyllä kertomaan kaiken sen, minkä koet tarpeelliseksi. Eikä heti alkuun tarvitse sanoa kaikkea. Voit ottaa itse käsittelyyn vaikka yhden asian kerrallaan, se on kiinni sinusta.

Toivottavasti osasin auttaa sinua. Hae apua, siitä on loppusikseen melko varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa.

Lukutoukka🌌

Voi ei! Harmillista kuulla😕 Haluaisin ihan hirveästi auttaa sua, mutta en osaa😭Sanoit, ettet halua kertoa ahdistuksen syystä. Ei tietenkään ole pakko, mutta osaisitko kertoa siitä jotenkin epätarkasti, ettei sinua tunnisteta?🤔 Ja tuosta laihdutusasiasta, uskon, että olet ihan normaalipainoinen, eikä sinun tarvitse laihduttaa. Jos näin on, yritä olla ajattelematta laihduttamista. Kannattaa mennä koulupsykologille, sen tehtävä on auttaa sua! Tsemppiä❤❤️‍🩹

Vastaa aiheeseen: Koulupsykologi & ahdistus

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top