Siirry sisältöön
lady loner

Hei. Olen 16vuotias ja tarvitsen ihmisten mielipiteitä elämäntilanteestani.
Olen tämän vuoden aikana masentunut aivan hirvittävän paljon.
Ystävät kääntyvät mua vastaan,ainoa huoltaja eli äitini ei välitä minusta, saatan olla raskaana eksälleni(jonka kanssa olen ollut2vuotta ja eronnut tällä viikolla) ja en saa lukea kuolleen isäni testamenttia sillä veljeni jota en tunne ja äitini eivät halua asiaa.
Mitä tehdä? Olen tosiaan masentumassa ja en tiedä mitä tehdä enää

MLL Ylläpito

Hei,

olet joutunut kokemaan isoja ja raskaita muutoksia elämässäsi. Sen lisäksi vaikutat olevan vailla tukea, jota sinun olisi tärkeää saada. On hyvä, että lähdit kirjoittamaan niistä tänne ja kysymään neuvoa.

Se, että isäsi on menehtynyt ja pitkä parisuhde päättynyt, ovat asioita, jotka ymmärrettävästi tekevät surullisen ja jopa masentuneen olon. Niiden käsittelemiseen ja toipumiseen tarvitaan aikaa. Tukea et ilmeisesti kotoa saa, mikä on tosi ikävää. Onko sinulla ketään sukulaista tai muuta lähiaikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Entä käytkö tällä hetkellä koulua? Jos käyt, niin olisiko siellä mahdollisuutta hakeutua terveydenhoitajan tai psykologin juttusille? He ovat ammattilaisia, jotka voivat paitsi tarjota tukea ja kuuntelevaa korvaa, myös miettiä kanssasi, tarvitsisitko enemmän apua juuri nyt.

Onko äitisi perustellut, miksi hän ei halua sinun lukevan isäsi testamenttia? Itselläni ei ole laillista tietämystä siitä, voiko äitisi ja veljesi evätä testamentin lukua sinulta. Olisi hyvä, jos asiasta pystyisi vielä keskustelemaan äitisi kanssa, mutta jos se ei ole mahdollista tai ei tuota tulosta ja asia edelleen vaivaa sinua, onko ketään isäsi sukulaista, kenen puoleen voisit kääntyä tässä asiassa?

Asia, joka sinun kannattaa selvittää hetimiten, on raskausepäilysi. Apteekista saat ostettua raskaustestin ilman reseptiä. Jos testi näyttää positiivista tai tuloksesta huolimatta sinulla on asiasta huoli, kannattaa pikimmiten hakeutua (myös) tässä asiassa terkkarin luo tai varata aika omalle terveysasemalle.

Paljon jaksamista, rohkeutta avun hakemiseen ja hyvää loppuvuotta!

Nimetön

Tervetuloa murrosikään.

Vastaa aiheeseen: kriisi

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top