Hei Moi, oon monesti miettiny itteni puhki kuinka kerron mun parhaalle kaverille, joka ottaa melkeinpä kaiken itteensä, on tosinylis suojelevaja, välittää sen kavereista tosi paljo ja se tässä on ongelma..
Miten voin kertoo et mä en halua puhua mun ongelmista tai avautua sille, koska mä en vaan pysty siihen, en oo semmone ihmine joka avautuu ihmisille vaikka mulla oiski enemmä ku yks ajatus mielen päällä ja vaikka se kuinka auttais en vaan pysty ja en tuu varmaa koskaa pystymäänkää, joten älä ees yritä ja lopeta yrittämine ihan suosiolla, paras vaihto ehto sulle…
Mulla on ihan sama mä kyl voin avautuu mutta sille en todella pysty. Se haluu puhuu siitä tuntikaupalla ja tyrkyttää ehdotuksia. Sitten kun se avautuu tuntuu pahalta kun kommentoin lopuks yksinkertaisen vastauksen vaikka se varmaan haluis samanlaisen. Ajattelen tosin ettei se ole oma vikani sillä äitinikin on todella sannonut empatiakyvyn puuttuvan minulta.
Ihmiset on tosi erilaisia. Itse olen semmonen että pohdin paljon asioita ja rakastan puhua niistä. Mun äiti taas on aivan erilainen eikä meillä ole mitään syvällisiä keskusteluja juuri ikinä :D ehkä juttu on siinä, että pitää löytää samanlaisia ihmisiä ympärille joiden kanssa sitten jakaa samat asiat.
