Siirry sisältöön
Olematon

En tiedä, onko monillakaan samankaltaisia ajatuksia, kuin olisi yksin. Vaikka kuinka hymyilisi ja kertoisi voivansa hyvin, niin tuntuu, ettei oikeasti silmäni tai venyvä hymyni kerro mistään, mitä minä oikeasti tunnen. Jos joskus kerron juurtajaksain, miten pahoinvoiva minä olen ollut, niin vastaukseksi saan ”ai, sepä harmi” En voi väittää, etteikö se riittäisi, onhan siinä ollut minulla joku, joka hetkeksi vaivautui kuulemaan minua. Usein minä itken ja sanon, ettei kukaan ymmärrä minua, vaikka kokoajan minulla on läheinen siinä vierelläni, joka näkee pahanoloni ja mitä minä käyn läpi, mutta samaanaikaan minusta tuntuu, että olisin vain sokea, en näe sitä mitä vaivaa ja työtä muut tekevät sen eteen, että voisin hyvin ja pystyisin jaksamaan jokapäiväisestä arjesta. Ehkä tämä koko viesti lopulta poistetaan, kun se ei muusta kerrokaan, kuin masennuksesta, jokapäiväisestä päänsisäisestä kamppailusta ja muusta sen sellaisesta. Voimia ja piristystä syksyyn teillekkin.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Kiitos viestistäsi. Olen pahoillani kaikesta siitä, mitä kirjoitit: yksin itkemisestä, yksinäisyyden tunteesta ja tuen puutteesta.

On hienoa, että olet pystynyt kertomaan, ettet ole voinut hyvin. Aina kuulija ei tiedä, miten siihen pitäisi reagoida tai osaa sanoa mitään vastaukseksi. Ajattelen, että silti on hyvä, että läheisesti tietävät, miten voit. Se voi joka tapauksessa vaikuttaa heihin niin, että he ehkä pyrkivät tekemään asioita huomioidakseen olotilasi. Ehkä joku toinen hetki voittekin jatkaa keskustelua tai voit kertoa, mitä heiltä toivot. Kuulumisten kyselyä, yhteistä aikaa tai jotain muuta? Varsinkaan nuorena ei ole kokemusta toisten tukemisesta eivätkä aikuisetkaan välttämättä aina tiedä, miten voisivat asiassa juuri sinua tukea.

Onkohan sinulla joku ammattilainen apunasi? Jos ei, toivoisin että alkaisit käydä jollakulla koulusi työntekijällä kertomassa ajatuksistasi ja voinnistasi. Tällaisia ovat mm. kouluterkkari, kuraattori, psykologi tai kouluvalmentaja, vähän kunnasta ja koulusta riippuen. Uskon, että se voisi auttaa sinua! Keskusteluapu ei auta yhtä nopeasti kuin esimerkiksi hammaslääkäri ja välillä voi tulla takapakkia. Siellä kuitenkin voit oppia ymmärtämään tunteitasi ja tekemään asioita hyvinvointisi eteen. Miltä tämä kuulostaa?

On totta, ettei kukaan voi ikinä täysin ymmärtää toista ihmistä. Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja ihmeellinen yksilö, mutta sehän tässä maailmassa onkin ihanaa, eikö? Voimme jakaa tuntojamme ja kokemuksiamme ja oppia toisiltamme, mutta kukaan ei koskaan tule pääsemään toisen ihmisen pään sisään tai koe asioita juuri samalla tavalla kuin me. Voimme silti olla toistemme tukena, apuna, seurana ja ilona. Kokemasi yksinäisyyden tunne on toisaalta hyvin yleinen tunne ja voimme kokea itsemme yksinäiseksi myös toisten ihmisten seurassa.

Toivottavasti jatkat keskustelua läheistesi, mutta myös ammattilaisten kanssa. Olisi ihanaa, jos voisit nauttia elämästäsi ja nähdä sen pääsääntöisesti hyvänä ja onnellisena – vaikka myös suruja, epävarmuutta ja kurjuutta mahtuu ihan jokaisen ihmisen elämään enemmän tai vähemmän.

Toivon sinulle lämpöä, rakkautta ja auringon valoa. Pidäthän huolta itsestäsi! (Ja jos joskus kaipaat juttukumppania, niin me olemme täällä ja odotamme soittoasi! Numeromme on 116 111 ja meille voi soittaa ilmaiseksi ja anonyymisti joka ikinen päivä.)

Sinua halaten,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Kun kukaan ei näe tai kuule

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top