Siirry sisältöön
idiootti

Olen mahdollisesti mokannut pahasti antaessani kaverilleni joululahjan, joka oli häneltä saatu aiempana vuonna. En ollut sattunut kyseistä lahjaa tarvitsemaan ja ajattelin antaa sen eteenpäin. En muistanut kun vasta jälkeenpäin keneltä se ehkä sittenkin oli. Siis ehkä kyseiseltä jolle annoin sen.(miten näin voi edes käydä) Hän ei ainakaan ole tekstaillut minulle lähiaikoina, joten luulisin että näin kävi. Minulle lahjat ei juuri merkitse, mutta kyllä itsekin suuttuisin, jos saisin oman lahjani takaisin näin. Miten sanoisin kaverille tehneeni tyhmästi ja pyytäisin anteeksi tai mitä tekisin, miten korvaisin virheeni? Hävettää, harmittaa…tärkeä kaveri kyseessä, mutta olen vähän huono tällaisissa jutuissa.

Nimetön

Ite tekisin varmaan silleen että pyytäsin anteeks ja mieluiten naamakkain. Esim. tekstareilla olisi helpompaa pyytää mutta ite ainakin arvostaisin jos tultais face2face puhumaan.

Sanoisin vaikka ”Mä oon tosi pahoillani että annoin sulle lahjan, jonka olin saanut sulta. Mä en muistanut että se oli sulta. Mulla ei oo ollut sille käyttöä, joten ajattelin että sen voisi antaa eteenpäin. Vaikka se ei mulla ollut käytössä, ei se tarkoita ettenkö olisi kunnioittanut sitä. Oot mulle tosi tärkeä ja toivon että antaisit anteeks tän.”

Tai jotain tollasta.

Dippidappi

Moi ja hyvää ystävänpäivää! :-)

No omassa asemassani tarkkailisin että onko hän tosiaan saanut sen lahjan (ettet vaikka ihan turhaan livauttaisi että annoit jonkunctoisen vanhan lahjan hänelle, vaikka rehellisyys on toki tärkeää!) vaikka pyytämällä toista kysymään mitä hän tykkäsi sinun lahjastasi tms?
Mutta jos olet jo varma niin sano suoraan vaan että olet pahoillasi etkä tarkoittanut sitä sillätavalla, kaikki mikä tulee mieleen niin pahoittele se hänelle ja pyydä anteeksi, sekä kerro kuinka tärkeä hän sinulle on jne.

Kannattaa jatkossakin muistaa että vaikka se lahja olisi tylsä, ruma, inhottava tms. niin se ajatus on aina tärkein ja jos ei todellakaan halua nähdä sellaista omassa kodissaan minkä joku toinen antoi, niin voi vaivihkaa antaa sen vaikka kirpputorille! :)

Onnea! :)

Minä vain

Lukio lahjassa antajan nimi? Jos ei, niin en usko, että se on tajunnut saaneensa itse antamansa lahjan. Tottakai tilanne on kiusallinen, mutta ei ehkä itse kannata hiiskua mitään. Tosin riippuu ihan kaverista. Joku saattaa olla tosi ystävällinen, kun uskalsit kertoa mikä moka kävi, toinen taas ei puhu sen jälkeen puoleen vuoteen. Kumpaa tyyppiä kaverisi enemmän edustaa? Kaikkein helpointa on kuitenkin toimia kuten itse koet parhaaksi, toivottavasti kaverisi ymmärtää!

Vastaa aiheeseen: lahjan kierrätystä

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top