Siirry sisältöön
joku08

Hei!Olen 3 luokkaa käyvä tyttö.Minua syrjitään koulussa.Saan siitä mielikuvan että minusta ei pidetä,koska olen muita isompi ja olen muutenkin erilainen.Mitä minun pitäisi tehdä?

Moi

😜😜😜😜😜😜😜😜😆😯😒😆😒🙁😆😒🙁😅🙁

Kokenut

Moi! Oon 7 luokkalainen tyttö (04) Kaikkinainen syrjiminen on kiusaamista. Erilaisesti vaan. Monestikaan kukaan ei ota tätä asiaa vakavasti. Vaikka tää vaikuttaa tulevaisuuden sosiaalisuuden vaikka kuinka paljon. Eli joo, tää lasketaan kiusaamiseksi. Kannattaa puhua ainakin äidille. Seuraavana opettajille. Ainakin yläasteelle siirryttäessä kannattaa unohtaa menneet. Muuten voi tulla ongelmia. Voimia! <3

# (+_+) #

Muutes, onko teillä ollut yläasteelle siirtyessä kastetta? :P xD

[Viestistä poistettu osa.]

kokenut saman

Heippa! Kiusaamisen määritelmä on toistuvasti samaan henkilöön kohdistuvaa syrjintää tai kiusaamista. Eli kyllä, lasketaan kiusaamiseksi. Kannattaa ottaa asia puheeksi esimerkiksi vanhempiesi, opettajasi tai muun luotettavan aikuisen kanssa. Minkäänlaista kiusaamista ei tarvitse sietää. Olen itsekin joutunut kiusaamisen kohteeksi. Kiusaamisesta voi jäädä pitkäksi aikaa syvät henkiset haavat. Toivottavasti asia selviää mahdollisimman pian. Iso tsemppihali sulle!<33

lääkäri

Hei, en voi muuta oikein sanoa, kun että tuo lasketaan kiusaamiseksi yhtä paljon kuin muukin. Mikäli haluat avata tunteitasi joillekkin, suosittelen puhumaan esim. koulupsykologille, koulukuraattorille, opettajalle tai vaikka jollekkin kaverille tai läheiselle. Syrjiminen ja muu kiusaaminen on todella, todella väärin. Toivon että vastaisit jotain niin voin ehkä hieman auttaa tai tukea.

Tsemppiä ja hyvää joulunodotusta!
T: HUS yleislääkäri

Joku

mulla on sama juttu oon 8lkl ja se varmaan lasketaan kiusaamiseks en oo varma. mutta jos se sua häirtsee paljon puhu jollekkin asista esim vanhemmalle/huoltajalle tai opettajalle.

TääONniiinTOTTA

Joo toi lasketaa kiusaamiseks, mua alettii syrjii eskaris, se jatku ja jatku 7 vuotta vaikka vaihdoin koulua se jatku siinäki toises koulus oli opettajiiki siin mukana, mä en osannu enää siin toises koulus mennä tutustuu niihi toisii ja mä jäin sit taas yksin, mä en uskaltanut tutustuu niihi ku mä pelkäsin sitä jatkuvaa yksin jäämistä. Sil oli
ja vaikuttaa edellee mun elämää 8lkl. ÄLKÄÄ IHMISET SYRJIKÖ JA JÄTTÄKÖ KETÄÄN YKSIN NE VAIKUTUKSET SIITÄ ON NIIN SUURET TOISEN ELÄMÄÄN SEN TULEVAISUUDESSA. !!!!!!!¡¡¡¡¡¡¡

Ihminen

kaikki syrjiminen on mielestäni kiusaamiista. eikä isolla koolla ole mitään väliä.

( ͡° ͜ʖ ͡°)

Moi ttiän tunteen :(

Kokenut

Hei! Mielestäni kiusaaminen on samaan henkilöön kohdistuvaa syrjintää, haukkumista ja kiusaamista. Kiusaamista on erilaista, eli tuokin on kiusaamista! Kannattaisi puhua vanhemmille/vanhemmalle, luokanvalvojalle tai -psykologi tai koulukuraattorille. Se helpottaisi mieltäsi!

🥀🥀🥀

Se on ärsyttävää mut mulle tehdään samaa

Mirjami

Se lasketaan ja mä en ole kokenut samaa mutta en halua että ketään syrjitään oon 4lk tyttö ja ei kannata alistua kiusaamiseen kannattaa olla rohkea ja yrittää saada huomiota ystävällisiltä ja luotettavilta ihmisiltä kaikki ei selviä kiusaamisesta mut mä toivon että sä selviät:Tääonniintotta.

sjnfesof

en muista

Olehyvä

Moi. Mä oon 5 luokalla eli olen 08. Kaikki syrjiminen ja haukkuminen on väärin. Minua on mm. haukuttu vahingoksi, syrjitty ja niin edelleen. Kannattaa kertoa aikuiselle asiasta, vaikka se onkin vaikeaa. Kun minä kerroin opettajalle ensin hän vain varoitti oppilasta, mutta kun se jatkui vielä sen jälkeen hän soitti vanhemmille. Tsemppiä!

Vastaa aiheeseen: Lasketaanko tämä kiusaamiseksi?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top