Hei, haluan kerto mitä olen kokenut lastensuojelusta joka ei tunnu ikinä häviävän. Tää ei varsinaisesti ole ihmissuhteisiin liittyvä mut on se enemmän kuin netti ja media. Kirjoituksessa on paljon kirjoitus virheitä pitkän tekstin vuoksi enkä jaksa korjata. En kerro kaikkea elämästäni joten pääpiirtettäin kerron. Taustaa, lapsi 11-vuotias asuu äitin luona ja käy viikon loppuisin isänluona. Isosisarus on täysi ikäinen ja asuu omillaan, vanhemmat eronnut (ei liity mihinkään). Olipa kerran 11-vuotias nuori joka alkoi nelosluokan lopulla viettämään aikaa paljon isosisaruksen kanssa. Hän tajuaa pikku hiljaa kun äiti ei ookkaan kaikista paras, äiti haukkui nuorta esim pipana, tonttu ja hän ei pitänyt siitä yhtään ja valittaa siitä isosisarukselleen. Tajuaa muitakin seikkoja kun äiti käskyttää aika ilkeästi häntä ja valittaa siitäkin isosisarukselleen. Isosisaruksellä ja 11 vuotiaalla on sama äiti ja hän kertoi omasta lapsuudesta, hänellä oli tosi vaikeeta ja lapsuus kamala muttei niin kamala kuin 11 vuotiaalla. Isosisarus yrittää auttaa pikkusisartaan mutta ei onnistu kunnolla siinä, kunnes hän soitti lastesuojeluun ja teki ilmoituksen. Ennen kun kerron mitä tän jälkeen tapahtuu niin palataan 5kk taakseppäin. Nelos luokalla tammikuussa, alkaa 11-vuotias näkemään kehonsa todellisen muodon (lievästi ylipainoinen) ja alkaa häpeämään sitä. Hän yrittää epätoivoisesti laihduttamaan tuloksetta. Yritti miten paljon tahansa ei onnistunut ja monia ahminta kohtauksia tuli ja paastosi ja sama juttu jatku koko ajan. Kuitenkin jotenkin alkoi isosisarus epäilemään syömishäiriötä pikkusisarellaan. Takaisin 5kk eteenpäin ennen äitienpäivää. Oli päivä tavallinen 11-vuotias on huoneessaan jä äitinsä astuu huoneeseen ja kertoo että on tehty meistä lastensuojelu ilmoitus. (En muista mitä tein tai ajattelin siitä silloin) Alkaa nuoren äiti epäilemään kostoa vanhemmaltaa lapseltaan. 11-vuotias kävi terapiaa monta vuotta ja koki ettei sille ollut tarvetta ja lopetti sen. Vanhemmat luulivat isosisaren kertoneen hänelle että ei kannata käydä terapiassa jadajadajada. Isosisar oli syytön, hän yritti puolustautua, ettei ollut asia niin ja hän käviterapiaa ja kehotti pikkusisartaan mielummin käymään kuin ei kävis vanhemmat eivät uskoneet. Kun nuori saa kuulla vanhempien syytöksistä alkaa nuori olla tosi surullinen kun sisartaan syytettiin, hän kuitenkin kertoi ettei asia ollut niin ja onnekseen vanhemmat uskoivat eivätkä syyttäneet häntä enää. Äiti luulee että isosisar kosti ja yritettiin kertoa ettei asia ole niin ja hän yritti auttaa mutta ei koskaan edes tänä päivänä hän usko sitä. Sitten tuli lastensuojelu työntekijät kävivät ja 11-vuotias avautuu kaikesta mitä elämässään on. Lasten suojelu työntekijät kirjasivat ylös kaikkea ja tekivät kaikkea johtopäätöksiä(ja myös paljon asiavirheitä ja väärinymmärryksiä) he lähettivät ne myös vanhemmille luottevaksi. Kun kerroin siitä kuinka äiti haukkui lastaan, lastensuojeluilmoituksen jälkeen yhtä äkkiä äiti oleekkin kohtelias ja ei enää haukkunut joka hämmästytti lasta. Joka tapauksessa lastensuojelu oli aluksi hyvä idea, kunnes aika kuluu ja alkaa se olla tosi ahdistava ja alkaa mieli muuttumaan ja ei enää tarvetta koettu lasten suojelulle. Kauan meni että pääsivät he eroon lastensuojelusta (1v-1,5v). Paljon tapahtui vuoden aikana jota ei nyt kerrota. Kuitenkin 11-vuotias siirtyy 12-vuotiaaksi ja 13-vuotiaaksi. 12-vuotiaana lukee hän ensimmäisen kerran lastensuojelu laput salaa vanhemmilta ja itki lukiessaa kun he ymmärsivät mitun täysin väärin ja siellä oli todella paljon asiavirheitä ja väärinymmärryksiä esim, että ei käytä kuulolaitteita kiusaamispelon vuoksi vaikka asia oli niin että ei hön käyttänyt niitö koska ne sattu korviin,koki et pystyy elämään ilman niitä ja ei pitänyt niistä yhtään. vuoden jälkeen 13-vuotias nuori joutuu onnettomuuteen ja häneltä meni taju ja soitettiin ambulanssi. Ambulanssi kiitää sairaalaan. Yksityiskohdista ei kerrota enempää. Joka tapauksessa kyseinen onnettomuus johti siihen että lastensuojelu ilmoitus tehtiin . Ja tästä menee nykyisyyteen joten olen tällä hetkellä lastensuojelun valvonnassa (kotona olen). 2kk tapahtuneesta kulunut. Tuntuu et kova työ oli turhaa kun joka tapauksessa se tuli takas se lastensuojelu. Lasten suojelu pitäis olla mukava ja auttava mutta se aiheuttaa pelkoa, stressiä ja ahdistusta. Unelmoin että voisin ajaa nuorten asioita ettei tarviisi olla valvonnassa lasten ja otetaan silmätikuiksi. Ja olla vastoin lasten tahtoa ja tarpeemattomuuden lastensuojelun asiakas . Tuntuu et se jahtaa koko lapsuuden ajan. Anteeksi epaselkeä teksti ja toivottavasti saatte irti ja kertokaa omia kokemuksia. Voin sanoo et kannattaa harkita kovaan tekee ilmoitusta vai ei. Itse toivon ettei kukaan joudu kokemaan yhtä hirveetä mitä mä oon kokenut lastensuojelun kanssa. Toivottavasti ette suutu ja joku hyötyy kokemuksestani. Ette välttämättä ymmärrä mitä kamalaa lastensuojelu mulle tuotti.
