Oon ehkä vähän myöhässä mutta laitanpahan silti niin ehkä joku muu jolla on sama ongelma saa tästä jotain irti mutta siis mullakin on sama ongelma, mut tätä vaikeuttaa vielä se että oon ihastunu tyttöön (oon siis itekkin tyttö (09)) ja mun vanhemmat ei vissiin oo ihan kamalan homofoobisia koska iskän veli on homo mutta äiti on sitä mieltä että ei lapsi vielä tiiä mitä tarkottaa olla homo tai lesbo ja että uskoo vasta kun sanoja on 25 koska sillon vasta on aivot kehittyny kunnolla ja jos nyt sanoisin niin se sanois että se on netin tekemää aivopesua ja muotia, mutta en kyllä ymmärrä jos kuitenkin voi jo lapsena ihastua poikaan niin miks ei muka tyttöön, ja jos on muka oma valinta olla lesbo niin miks kukaan valitsis sen jos se on vaikeempaa? Niin ja haluisin meikata ja lakata kynsii ja käyttää korviksia ja tanssia ja kuunnella musiikkia mutta ei voi kun äiti kokoajan urkkii mitä teen.
Mä tajuun ton tunteen et ei saa ite päättää, ite oon esikoislestadiolainen ja halusin meikata mut en saa mutta musiikkia saan sentää kuunnella ja kyllä mä seuroissa käyn mielelläni ja varhaisnuorten illassa
Siis musta on oikeesti ihan kivaa olla lestadiolainen. Ärsyttävää et jotkut pilkkaa niit ja sillee. Mulle ainakin jäi sellane olo et te vähän niinku pilkkaatte tätä uskoo. tai sillee. jos et jaksa olla uskossa ni älä sitten ole, mutta mulla ainakin on ollu tosi turvallinen olo ku uskon. Vähä heikko on kyl ollu… Oon myös tosi ilonen että meillä kotona on turvallista, ei tarvii pelkää et sun vanhempi on humalassa ja pahoinpitelee sua yms.
Mulla itellä on ollut tosi pahaa kamppailuu tän uskon kaa, niinku on kokoajan. Oon jotenkin, tiiättekö kahen vaiheessa. Musta on ihanaa laulaa ja soittaa siioninlauluja ja virsiä yhessä mua 2 vuotta vanhemman siskon kaa. Ite 7 luokalla käytin ripsarii ja tällasia. äiti sai tietää ja takavarikoi ne multa. Varastin ne sieltä kätköstä takas😅😅 Mulla oli/on vieläkin kaks uskovaista tyttöä mun luokalla, ne on mun kavereita, ja meillä oli hauskaa melkeen jokanpäivä. Sitte yhes vaihees ruvettiin hengaa meijän rinnakkaisluokkalaisten kanssa. Sen jäkeen no elämä on ollu P*****AA. Oon siis tuntenu itteni tooosi yksinäiseks. Itkin joka yö. En myöskään pitäny itteeni nättinä. Vartalo oli P****!
Nyt kasilla yks tyttö lähti meijän rinnakkaisluokalta, ja elämä helpottu kavereiden puolelta. Meillö on niin hauskaa, joka päivä nauretaan. Mulla on vieläkin tosi paljon ulkonäköpaineita. Pelistä katsoen pidän itteeni välillä oikeesti NÄTTINÄ, mutta kun koulussa joku kaveri ottaa kuvan niin saan jonkun SÄTKYN! siis näytän ihan HIRVEELTÄ. Välillä kun mulla on hienot vaatteet päällä, tunnen itteni itsevarmaksi ja legit luulen että kaikki tykkää musta, koska oon nii itsevarma. Esim. tänään mulla oli niiiiin söpöt vaatteet, näytin oikeesti hyvältä. Meijän koulussa on yksi poika joka on myös vanhoillislestadiolainen Hän on nii komee ja hänen avulla mä jaksoin käydä seuroissa sillo seiskalla. Nykyään eisitä oikeen nöy missää… Vähä saadd, mutta en mä oikeen enää tykkää siitä, se on myös meijän koulussa. Mutta tässä siis oli se huono puoli ettö mun yks kaveri tykkäs siitä samaa aikaa, ja me kaikki tiedettiin siitä ja kiusattiin siitä hönestä. Että joo.
En tiiä miks kerroinnjonku elämöntarinan, mutta ku halusin avautuu😅😅, toivottavasti joku lukee tän ja voi samaistuu tai jotain.
Mulla on nytte ens kesänä ripari, ja toivoisin et se menis hyvi ja saisin kavereita. Oon menossa siis [Osa tekstistä poistettu – emme julkaise henkilötietoja.] joskus alkukesästä (laitoin siihe toivomusjuttuu et alkukesä).
Oon siis 010
mulla on vaaleet boobseihin ylettyvät hiukset ja siniset silmät. Oon vielä aika epävarma mun vartalosta, mut sen voin sanoo etten oo mikään kauhee pyöree, mutta en myöskää mikän laihatikku tiiättekö, on joku normaali ilman persettä. HAHAHHAHA
kiitti niille jptka luki tänne asti❤️❤️❤️
Siiisss, nyt on menny vuosi tosta mun tekstistä, eikä kukaan oo vastannu siihen mitenkään!!!!! Oon vähän pettyny mut ei voi mitään.
Edelleen voisin sanoa, etten tiedä oonko silleen kokonaan uskovainen ja kaikkee, mutta kyllä mä haluaisin uskoa. Mulla on aina jotenkin tosi turvallinen olo ja kaikkee kun oon uskovainen ja niiden ymärillä jne. Mutta se mun ONGELMA on, ettei mun omatunto soi ihan hirveesti jos vaikka käytän vähän meikkiä…
Ja en tiedä, toivon että ”kasvan aikuiseksi” tän asian kanssa, ja lopetan tällasten asioiden tekemisn ja silleen.
Ja joo… mulla menee muuten koulussa tosi hyvin, mulla on kavereita koulussa, sain myös kavereita riparilta rutosti!!!!!! (en muuten ikin käytä tota sanaa :)) mutta niin, hyvä kaveritilanne siis.
Rakastan myös mun perhettä sikkenä!!!! Ja muutenkin pidän mun elämästä. Tsemppiä kaikille rakkaille, ja toivottavasti joku lukiskin tän tekstin. Ja siis jos oot lukenu tän ni voitko vastata edes pelkällä pisteellä, olisin niin kiitollinen.
xoxo MÄ
.
Mä en oo lestadiolainen mutta luin sun tekstin ja mulla taas kukaan perheestä ei oo uskovainen tai äitikin vähän ”vähättelee” sitä kun oon joskus vihjannut että haluaisin olla enemmän kristitty ja käydä kirkossa yms. Niin en tiedä että mitä mun pitäs tehdä ja näin
Omg must tuntuu et kuvailit just mun elämää siis on ihanaa olla uskovainen käydä nuorten illoissa soittaa siionin laului tms. Mut sit taas tekis mieli meikkaa ja sillee en aina jaksa miettii näit asioita. Ja joskus tuntuu et teen ihan sikana syntii enkä ees kadu.
Ymmärrän kyllä miks teitä ärsyttää noi säännöt. Mä olen itse luterilainen ja mun käsityksen mukaan noille säännöille ei oo Raamatullisia perusteita tai ne vähät ”perusteet” on väärintulkittuja Raamatunkohtia.
Niille jotka viihtyvät lestaadiolaisissa jutuissa niin hyvä. Pitäkää niistä kiinni. Niille jotka eivät viihdy, kannattaa muistaa että on muitakin kristillisiä kirkkoja. Lestadiolaisesta kirkosta eroaminen ei tarkoita välttämättä että et ole enää kristitty, vaikka jotkut sanois niin. Vain Jumala näkee sydämeen.
Lisäksi suurimmalla osalla kirkoista ei ole niin paljoa sääntöjä kuin lestaadiolaisilla tai varsinkaan vanhoillislestadiolaisilla (saatoin kirjottaa väärin).
Ne ei oo sääntöjä ne on vaan tapoja joita monet noudattaa mun perheessä on mulle aina sanottu että ne on tapoja eikä sääntöjä. Ja meiän paikkakunnalla on seuroissakin sanottu että sillä ei oo väliä että miten pukeutuu kunhan ei häpy näy. Ja meikkaaminen on itsensä koristelua ja monet meikkaavat siks että näyttää omasta mielestään rumalta ja silloin pilkkaa Jumalan työtä.
Olen eronnut lestadiolaisyhteisöstä vuosia sitten, eikä silloin ensimmäisenä motiivina ollut se, etten saa harrastaa jotain tai käyttää esim. Meikkiä tai korviksia. Kävin lestadiolaisten riparin, vaikka olin jo sillon varma ettei se yhteisö ole tarkoitettu minulle. Siellä se ajatus eroamisesta vielä vahvistui, enkä ole tippaakaan katunut omaa päätöstäni.
Riparilla kaikki suhtautui minuun samalla tavalla, kuin muihinkin ihmisiin, mutta välillä sellainen tunne tuli, että ne puheet kohdistettiin suoraan minuun, jotta olisin muuttanut mielipiteeni yhtäkkiä ja saanut ”parannuksen armon”. Monet opettajat siis saattoivat tuijottaa sieluun niillä oppitunneilla.
Ensinnäkin minusta ei ole koskaan tuntunut siltä, että pystyisin hoitamaan 3 lasta enempää, kun isot perheet on siellä todella yleisiä. En kestä sellaista kaaosta ja sekamelskaa, jossa joutuisin elämään. En olisi valmis olemaan kotona niin isoa osaa elämästä hoitamassa lapsia ja siivoamassa. Tuntuu siltä, että aina edes naisten omaa näkemystä niin monen lapsen synnyttämisestä tai kasvattamisesta ei oteta huomioon, kun lapset on ”Jumalan lahja”. Minusta tuntuu, etten saisi omaa päätösvaltaa kehostani, vaikka asiat, joita keholleni tehdään on vain ja ainoastaan itseni päätettävissä. Muutenkin itsemääräämisoikeus on kaikilla maailman ihmisillä, mutta varttuessa on suuremmat oikeudet päättää esim. Siitä, että oletko siinä yhteisössä mukana, mitä harrastat yms. Sen osaan sanoa, että on lapsella on oikeus tietää enemmän asioita, jotka sivutettiin ja ajateltiin olevan vähemmän tärkeitä tai tabuja asioita liittyen mm. itsemääräämisoikeuteen, seksuaalisuuteen, tasavertaisuuteen ja itsensä ilmaisuun.
Minulla on paljon unelmia, jotka eivät toteutuisi, jos eläisin mukana siinä yhteisössä. En koskaan tuntenut, että todella kokisin syvää kuuluvuutta siihen uskoon, enkä koskaan ajatellut, että ainoastaan lestadiolaiset pääsisivät taivaaseen. Kaikki maailman ihmiset eivät ole koskaan kuulleet tästä pienestä yhteisöstä ja monet uskonnot uskoo lähes samalla tavalla kuin lestadiolaiset, mutta meille on opetettu se, että lestadiolaisten usko on ainoa tie pelastukseen ja, että meidän pitää vain hyväksyä oma asema yhteiskunnassa vaatimattomana, eikä koskaan kyseenalaistaa tai miettiä asioita syvemmin, koska muuten usko alkaa horjumaan.
Alunperin lestadiolaisuuden kehittäjä Lars Levi Laestadius ajatteli, että Jumala on nainen, joka ei vastaa nykyisten lestadiolaisten ajatusmallia kuin ei todella monet muutkaan ajatukset, joita hänellä oli. En sano sitä, etteikö siinä uskossa olisi ollut mitään hyvää. Kotona on aina ollut turvallinen olla, kun ei ole alkoholia tai muita päihteitä käytetty. Sisaruksista on paljon iloa ja seuraa, mutta pohjimmiltaan en ymmärrä, miten se olisi ollut parempi, että olisin teeskennellyt läpi elämäni, että kaikki se usko on niin minun sydämessäni, vaikka oikeasti ne oli vaan ne totutut tavat ja ulkokuori, kun seurasin muiden jäsenien mukana, enkä koskaan tuntenut mitenkään syvempää uskoa tai luottamusta. Miten pääsen paremmin taivaaseen, jos vain menen tapojen mukana, enkä omista ”oikeaa” uskoa. Ei kun nyt olen vain mennyt ”maailman mukana”, vaikka ajatukseni ei ole alkanut mistään meikkaamisesta tai siitä, että haluaisin vaan olla samanlainen kuin muut. Minä en koskaan tuntenut, että muut ihmiset olisivat sen vuoksi syntisiä, kun he käyttivät meikkiä tms. ja olen aina kokenut, että kaikilla on lupa olla minkälaisia vaan ilman, että he kokevat häirintää, syrjintää, rasismia, vaikka ei itse hyväksyisikään muiden toimintaa tai olisi samaa mieltä asioista. Haluan sanoa, että uskon ei koskaan pidä tuntua siltä, että muut pakottaa sinua olemaan siinä, jos se usko ei ole niin sydämesi asia tai asia, jonka koet niin tärkeäksi elämässäsi. Kaikilla on oikeus päättää omasta elämästään ja ajatuksistaan ilman pelkoa muiden reaktiosta tai hylkäämisestä.
En ole lestadiolaisuudesta eroamisen jälkeen ihmisenä muuttunut ollenkaan, enkä koskaan aijo käyttää päihteitä, käydä klubeilla, harrastaa yhden illan juttuja tai tehdä muuta samankaltaista syntiä, joita siinä yhteisössä usein paheksutaan ja ajatellaan lestadiolaisuudesta eronneista.
Yhteisö opetti minulle paljon hyviä ja kauniita ajatuksia ja esimerkiksi muiden ihmisten kunnioittamisen, vaikka sitä ei seurapuheissa aina kohdistettu, kuin vain muihin uskovaisiin. Tiedän kyllä, että minulla on nyt vapaus kuunnella kaikenlaista musiikkia, ehostaa itseäni meikillä, tanssia, käyttää korvakoruja ja kynsilakkaa, päättää lasten määrästä, ilmaista mielipiteeni näkyvästi ilman pelkoa, olla erittäin kiinnostunut maailmasta ja sen tilanteesta, erilaisista ihmisistä ja kulttuureista, politiikasta, ilmastonmuutoksesta, omistaa suuria unelmia ilman, että jokin olisi niiden tiellä, mutta kokonaisuudessaan tärkein asia, jonka olen löytänyt on vapaus ja rauha sisimmässäni.
Tähän loppuun sanon, että tämä on kokemukseni, enkä painosta tai kannusta ketään tekemään päätöksiä tekstini perusteella. Minulla on vapaus kertoa oma kokemukseni ja näkemykseni asioista laittamatta kuitenkaan ketään alas.