Olen 20-vuotias nainen joka ei usko siihen että huolien kertominen auttaa, koska yleensä kuuntelia saattaa vaan sanoa lohduttavia sanoja. Mutta on nyt alkanut tulla ahdistuskohtauksia usein, joten päätin antaa tilaisuuden. En ole itsetuhoinen, en ole ikinä miettinyt itseni satuttamista ja en edes pystyisi siihen, koska on unelmia jotka haluan toteuttaa. Joskus vain alkaa ahdistaa liikaa ja en pysty edes itkemään kuin muutaman kyyneleen.
Tästä tulee aika pitkä teksti ja en tiedä kuinka pitkää tänne voi kirjoittaa. Ja sekavakin, mutta toivottavasti tajuaa idean.
Luulen että ongelmani alkoi siitä kun olin jo pieni, koska perheeni on ns. kylmä ja heille ei voinut ikinä kertoa ongelmistaan. Perheeni sanoi että elämä ei ole aina helppoa ja en saa kjkanssa, koska hän on suosikki. Veljeni lievä vammaisuus on vaikuttanut elämääni pahasti, koska se teki minusta helpon kohteen jo 2lk:lta lähtien yläasteeseen saakka. Minua kiusattiin pahasti sen takia ja toinen syy oli rumuuteni. Sain kuunnella päivittäin haukkumisia, muutama ilkeä temppu,syrjintää ja toivottiin että kuolen. Olin katkera veljelle siitä muutaman vuoden jota en ikinä näyttänyt, koska en haluunut pahoittaa hänen mieltään. Nykyään en kanna kaunaa ja ollaan niin hyvissä väleissä kun sisarukset voi olla.
Kaverini hylkäsivät minut veljeni, rumuuteni ja huonon maineeni takia. Entiset kaverit levitteli asioitani ja kertoi salaisuuteni koko luokalle netissä.
Rumuuteni on aiheuttanut joka päiväisen ongelman. Mietin koko ajan kuinka inhottava ruma ja itsekäs ihminen olen. Kun katson peiliin alkaa itkettämään ja välillä yököttää ulkonäköni. Opettelin meikkaamaan, laittamaan hiukset ja pukeutumaan kivoihin vaatteisiin ja seuraan youtubesta kauneusvideoita. En siltikään koe itseäni ok:näköiseksikään, vaikkan näen sen kaiken vaivan. Ulkonäöstä vielä sen verran, että olen aina ollut laiha. Pienenä lievästi alilaiha. Näen itseni lihavana, en pysty syömään uusien ihmisten lähellä, tulee pahamieli jos syön, juon paljon vettä, kahvia ja teetä etten tuntisi nälkää, mutta turhaan, varon tiettyjä ruokia ja etten syö tietyn kellon ajan jälkeen. Tähän ongelmaan ei myöskään auta tosi paha nirsous mikä hävettää, koska se vaikuttaa annos kokoon mitä muut kommentoi.
Ulkonäköni takia ja luottamuspulan takia en osaa ottaa mitään kehuja vastaan ja epäilen aina, että toisella on joku taka-ajatus mielessä.
Amiksessa tutustuin nykyiseen yhteen hyvään kaveriini ja sitä kautta uusiin ihmisiin. Nämä uudet kaverit ovat vaikuttaneet positiivisesti. Tutustuin muutama kuukausi sitten yhteen saman ikäiseen mieheen joka on intissä tällä hetkellä. Hän tietää ongelmistani ja haluaa silti olla kanssani, mutta pelottaa että hän ei pysy siinä. Emme virallisesti seurustele, mutta käyttäydymme kuin pariskunta ja hän kutsui syömään perheensä kanssa, mikä ahdistaa. Hän on saannut itsestäni paremman puolen esille ja tykkään siitä tunteesta kun unohdan kaikki ikävät ajatukset hänen kanssan. En ole ennen seurustellut joten tämä tunne on ihan uusi. Pelottaa jos juttumme ei toimikkaan, niin tiedän että se musertaa ainakin hetkeksi minut, jota pelkään.
Valmistuin tänä kesänä kokiksi, mutten ole tehnyt kokin hommia, olen tarjoillut ja tällä hetkellä olen kaupan lihatiskillä töissä. Tuntuu etten pysty siihen työhön, ja tarkotan myös että se ei ole mitä haluan ja ihottumani saattaa estää keittiöhommat kokonaan. Olen useamman vuoden halunut lastenohjaajaksi. Hain jopa kouluun ja pääsin varasijalle. Haluan kai vieläkin lastenohjaajaksi, mutta pelkään että itseinhoni näkyy lapsille ja en tällä hetkellä ole paras roolimalli, tai että ns ”kasvatan” sillä itse juuri ja juuri pysyn kasassa.
Tiedän se on tyhmää vieläkin 20-vuotiaana antaa lapsuuden ja nuoruuden ajat vaikuttaa. Tiedän myös että ylimietin ja pitäisi olla elämä kasassa 20-vuotiaana, joka ei ole ainakaan kokonaan. En tiedä miksi olen niin heikko ihminen joka miettii vieläkin ja jolla pyöriii päässä typerät lapsuuden ja nuoruuuden ajan sanomiset. Hävettää että tämän ikäinen valittaa ja miettii näitä asioita..
Tiivistettynä saatan siis olla vain tavallinen nuori 20-vuotias joka on dramaattinen ja jolla on vain huono itsetunto. Haluaisin silti jotain vastauksia, esim miksi olen tälläinen ja annan vaikuttaa itseeni? Mitä voin tehdä että muutun?.Tai millä voin parantaa itseäni etten olisi viallinen? En tiedä auttaako luonteeni tieto, mutta; olen aluksi ujo, puhelias sitten kun totun ja nauran paljon ja ystävällinen ja hymyilevä ja hieman pyrin muiden miellyttämiseen, itsekriittiinen.
Olisin kiitollinen edes jostain realistesta vastauksesta, eikä siitä että elämä hymyilee huomenna- vastauksia.
Moi!<3
Hienoa, että päätit kirjoittaa. Huomaan sun viestistä, että oikeasti haluat voida paremmin ja saada paremman itsetunnon. Ja se miksi koet ahdistusta nyt niin voimakkaana, voi johtua siitä että et ole koskaan käsitellyt lapsuuden ja nuoruuden traumojasi. Sua on kiusattu ja oot kokenut perheessäsi että sua ei kuunnella eikä hyväksytä. En yhtään ihmettele, että sulla on paha olla itsesi kanssa.
Mä olen nyt 18-vuotias ja oon käynyt terapiassa pari vuotta. Siitä on ollut mulle tosi paljon hyötyä. Sen kautta oon oppinut käsittelemään ahdistavia ajatuksia ja suhtaudun elämääni ja itseeni nykyään aivan eri tavalla, positiivisessa mielessä. Uskon että terapiasta voisi olla sinulle myös hyötyä. Oppisit ymmärtämään, miksi sinusta ehkä tuntuu siltä kun tuntuu ja saisit vastauksia noihin muihin sun kysymyksiin.
Tsemppiä hirveesti!<3