Siirry sisältöön
Uudelleensyntynyt

Halusin tästä tänne kirjoittaa, koska se on minulle niin tärkeää. Löysin nimittäin elämäni sen oltua kateissa viitisen vuotta! Ne viisi vuotta minut piti hengissä kaksi tiettyä ihmistä partiosta, vaikkeivat he itse sitä tiedä. Silti, vaikka pysyin hengissä en ollut iloinen ja olin menettänyt kaiken kauniin elämästäni. Kuljin vain sumun keskellä eteenpäin. Keväällä kuitenkin tutustuin Jedward nimiseen duon euroviisujen kautta. Nämä pirteät irlantilais kaksoset saivat minut taas iloiseksi! Aloin pikkuhiljaa fanittaa heitä ja löysin netostä paljon saman henkisiä kavereitä ja tutustuin paremmin erääseen vanhaan ystävääni. Jedward pelasti henkeni iloisuudellaan ja energiallaan. Ensin elämäni oli pelkkää Jedwardin fanitusta, mutta huomaan kokoajan miten elämä loistaa aina vain kirkkaammin. Olen löytänyt elämälleni suunnan ja uskaltautunut ottamaan omia askelia ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen myös päättänyt lähteä opiskelemaan eläinalaa ja suunnitellut tulevaisuuttani! Kiitos tästä kaikesta kuuluu Jedwardille!

Nyt teille kaikille kuunnelkaa Jedwardin lauluja esim. Biggest fan on ihana ja vielä enemmän katsokaa videoita heistä! Toivon, että nämä kaksi voisivat pelastaa myös muita ja tiedän, että he voivat!

Sartsu – Verkk@ri

Ihanaa, että olet löytänyt elämänilon! Nauti kaikesta täysillä, mistä voi nauttia, -niiden asioiden avulla jaksaa sitten huonompienkin päivien läpi! Ootko ajatellu kirjottaa fanikirjeen ja kertoa tämän sun tarinasi heille? …Fanipostia varmaan tulee heille kyllä paljon, eivätkä he välttämättä ehdi esimerkiksi vastaamaan, mutta luulenpa että saisit heidät oikein hyvälle tuulelle! :)

-Sartsu

Girl

jee! hyvä et sulla on asiat hyvin :)

Vastaa aiheeseen: Löysin syyn elää ja jaan sen nyt kanssanne!

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top