Siirry sisältöön
Moikka💐

Kuinka kauan kestää oppitunti lukiossa? Entä ruokatunti? Kauanko kestää yleensä koulupäivä?

Lukion 2. vuoden opiskelija

Oppitunnin pituus lukiossa vaihtelee lukiokohtaisesti. Tyypillisin nykyään taitaa olla 75 minuuttia, mutta Suomesta löytyy edelleen niitäkin lukioita, joissa oppitunti kestää vain 45 minuuttia. Tällöin tosin oppitunteja on enemmän päivässä ja kaksois- ja kolmoistunnit ovat tavallisia, kun taas 75 minuutin tuntijärjestelmällä niitä ei ole ollenkaan.

Ruokatunnin pituus on myös lukiokohtainen juttu, mutta lakisääteisesti sen tulisi kestää vähintään 20 minuuttia. Tyypillisesti pituus on jotakin puolen tunnin luokkaa.

Myös koulupäivien pituudet vaihtelevat riippuen jaksossa opiskelemiesi kurssien määrästä. Ensimmäisenä vuonna kursseja on tavallisesti hyvin paljon ja koulupäivät voivat venyä jopa kahdeksan tunnin mittaisiksi (8-16), mutta lyhyempiäkin on varmasti luvassa. Itselläni lyhimmät päivät viime vuonna olivat vain kahden oppitunnin pituisia. Koulupäivän keskelle saattaa osua myös hyppytunti, jolloin sinulla ei ole opetusta ja olet vapaa tekemään mitä nyt lystäätkään.

Kaikki varmasti selviää ensimmäisten päivien aikana omassa lukiossasi. Toivottavasti olin avuksi.

gold rose

oppituntien pituus riippuu koulusta, mutta yleensä joko 45min, 75min tai 90min. oon käynyt kahta eri lukiota joissa toisessa oli tuo 90min ja toisessa 45min. nämä asiat selviää sulle kyllä sitten omasta lukkarista syksyn alussa viimeistään. ruokatunti on 45min ainakin meillä. koulupäivien pituus voi olla mitä tahansa parista tunnista 9 tuntiin, mutta pääosin yleensä 6-8h

Reikäleipä

Moro,
oppitunnit kestävät noin 75 minuuttia ja ruokatunti 30 minuuttia. Välitunnit ovat tutut 15 minuuttia.

Koulupäivän kesto VOI vaihdella lukioittain ja jaksoittain, mutta ainakin henkilökohtaisesta kokemuksesta se on yleensä 6 tuntia, mutta minulla on ollut myös jaksoja, joissa se on ollutkin 7 tuntia.

jtn

Oppitunnit kestää yleensä noin 75min per aine, eli semmoset 1h 15min. Ruokatunti on kai sen 30-45min mitä peruskoulussa. Koulupäivät voi olla millon tahansa 8-16 väliltä, mutta yleensä koulu päättyy kai aikaisintaan lähempänä kahta. Toki koeviikot saattaa olla vähän eri juttu, kun silloin tullaan kai vaan koululle tekemään se koe eikä oo ”tavallisia tunteja”.
Toivottavasti tää autto, mutta kyllä se viimeistään varmaan lukiossa sitten selviää jos ei muuta.

Verkk@ri

Moikka! Riippuu varmaan lukiosta, mut itellä oli 75 min pituiset oppitunnit ja ruokailu kesti 30 min. :)

Vastaa aiheeseen: Lukion aikatauluista

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top