Siirry sisältöön
kahdeksasluokkalainen

Haluaisin lukioon peruskoulun jälkeen. Haluisin Tampereelle, koska siä lukiot vaikuttaa paremmilta kun täällä kotiseudulla. Muutama kaveri kuitenkin jää tänne mutta itseäni houkuttaa kamalasti lähteä kauemmaksi.

Tampereelle lähtö tietäisi kuitenkin junamatkaa joka aamu kouluun. Olisko se liian raskasta? Rautatieasemaltakin joutuisi käveleen muutaman kilsan että pääsee perille. Kantsiiko tämän antaa vaikuttaa tulevaisuuden suunnitelmiin?

Muutenkin ajatus tuntuu pelottavalta, että lähtisin lukioon kauaksi kotoa tuntemattomien ihmisten keskelle. En edes ole matkustellut yksin junalla oikeastaan ikinä.

Miten kuuluisi toimia? Lähdenkö Tampereelle seuraten unelmiani vai jäänkö tuttujen kavereiden luokse kotikaupungin lukioon?

Lukiolainen

Sillähän ei oo mitään vaikutusta sun tulevaisuuteen haetko johonkin tampereen lukio vai pysykkö kotiseudullassa. Ihan samat paperit saat kummastaki ja varsinkin toi matka tulee perseestä niin mitä sinne suotta lähtee. Eikä siinä lukion tasossakaan varmaan mitää merkittävää eroo oo, joten ite en lähtis tampereelle.

Tukari Pohjanmaalta

Itsellä juuri edessä yhteishaku. Kannattaa miettiä onko vieraalle paikkakunnalle lähteminen tarpeellista, löytyykö samankaltaisia mahdollisuuksia omalta kotiseudulta. Kannattaa jutella vanhempien kanssa, sillä on parempi jutella ennen päätöksentekoa. Koulusi opo juttelisi varmasti mieluusti kanssasi ja voisi vaikka ottaa selvää asiasta ja paikkakuntien kurssitarjonnasta.

camsuli

Mä taas suosittelen että seuraat sun unelmias ja lähet sinne tampereelle! Toki riippuu paljon elämäntilanteesta jne, mut uskon että siihen aamumatkaanki tottuu, ja siinähän voi tehä läksyjä tai muuta, nukkua tms. Ite vaihdoin pk-seudulla peruskoulun jälkeen paikallislukiosta vähän kauemmas, ja oli paras päätös ikinä! Sain uusia kavereita, jotka on ihan parhaita, ja vanhat säily kuitenki, jotka jäi ns. kotilukioon. Ja jos oikeesti se matka käy ongelmaks nii ainahan sitä lukioo voi myös vaihtaa kesken. Tääkin riippuu paljon lukiosta, mut mun kohdalla ainaki opetuksen taso nousi, ku vaihoin keskustaan lukioon. :)

Vastaa aiheeseen: Lukioprobleemia

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top