Siirry sisältöön
Girl👾😸

Tapasin ”kaverini” ensimmäisellä luokalla sitten kolmannella luokalla tutustuimme paremmin ja olimme erottamattomat. Neljännellä luokalla ennen joululomaa käyttäydyin itsekin tyhmästi. Myönnän että Puhuin muista luokkalaisista pahaa sen mun kaverin kanssa (kutsutaan häntä nyt vaikka nimellä Martta)
No puhuin siis Martan kanssa pahaa muista ennen joululomaa ja oltiin niin ilkeitä😭(oikeesti olin niin hirvee tyyppi😭) joululoman jälkeen Martta ei enään ollutkaan kanssani niin paljon. Hän oli sanotaan nyt vaikka Tiinan kanssa. No koska en halunnut jäädä yksin liityin kahden ei niin läheisen kaverin joukkoon (ja olemme tosi läheiset ystävät tällä hetkellä) vähän sen jälkeen olemme nähneet kuinka Martta ja Tiina ovat parin muun kanssa välkällä ja tuijottavat minua ja kahta kaveriani ja puhuvat jostain🤨 sitten yksi Martan ja Tiinan joukossa olleista tytöistä tuli kertomaan meille kuinka he olivat sanoneet näin ”siis noi käyttää ihan sikana meikkii” ei noin nuorten pitäis käyttää” ”siis kuinka lapsellista toi leikkii keppareilla” yms kaikkee tommosta😭 kun kuultiin tämä niin mentiin kertomaan opettajallemme joka otti meidät hyvin kiusalliseen keskusteluun Martan ja Tiinan kanssa JA HE KIISTIVÄT TÄMÄN he siis väittivät että he eivät olleet sanoneet mitään!? (+martta ja minä olimme aiemmin nelosella puhuneet tästä tinasta pahaa😭) no sitten eräänä päivänä Martta käveli toisen kavereistani kanssa koulusta kotiin ja Martta oli puhunut MINUSTA PAHAA PARHAALLE KAVERILLENI!!!!! kun paras kaveri oli päässyt kotiin hän soitti minulle ja kertoi kaiken mitä hän oli sanonut minusta se oli järkyttävää kuinka mun entinen kaveri oli kritisoinut mun ulkonäköä ja kaikkee hän oli sanonut esim ”siis se käyttää koko ajan niitä sol de janeiroja” ”se on joku hiton emo” JA PAHIN MIKÄ SAI MUT MELKEE ITKEE ”siis ootko huomannu et sillä on tosi isot tissit”!?!?!?! 😭 ja kiitos jos jaksoit lukee tän mun pitkän ja sekavan tarinani oli vaan pakko päästä kirjoittaa tää johonki😢🥲

Yks tyttö vaan

Moi! Hei kuulostaa aika tutulta minullakin. Sanoisin, että olisi hyvä kertoa sinun äidillesi tai isällesi. He voivat ottaa asian keskusteluksi vanhan kaverisi vanhempien kanssa. Jos se ei auta, että hän silti jatkaa voit sanoa opettajallesi uudestaan. Jos hän jatkaa vielä kiusaamista voit mennä sanomaan myös rehtorille, vaikka se kuinka jännittäisi ihan rehellisesti, vaikka vältän aikana, että tuo vanha kaverini kiusaa minua ja, kun rehtori on kyseessä en usko, että vanha kaverisi enään uskaltaisi samalla tavalla jatkaa. Kannattaa myös miettiä ihan rehellisesti niin, että hän on itse ollut vain kateellinen. Se, että käytät meikki ei tee sinusta väärää. Siitä, kun vaan käytät kilon meikkiä niin, jos tuo sama tyttö tulee nauramaan sinulle niin sano ihan suoraan, että ”vaikka kuinka kateellinen minulle oletkin et voita kauneuttani”. Jos ihan äärimmäiseksi tuo touhu lähtee. Olen tosi pahoillani, että olet kokenut tuollaista. Tälleen itse, kun olen leikkinyt keppareilla en näe siinä mitään väärää, että joku niilla touhuaa. Kuule hän on vain kateellinen just sun HIENOILLE keppareilla/asioille. Tiedän, että asia voi itkettää sinua, mutta kannattaa vaan jättää asia toisesta korvasta sisään ja toisesta heti ulos. Tsemppiä sinulle!

🌟

Voi ei! Toi on tosi harmi. Onneksi sulla on kuitenkin paras kaveri. Kannattaa kertoo vanhemmille silkä he voivat puuttua asiaan!
Ei kannata antaa sen rumien sanojen vaikuttaa suhun, sillä se on varmaan vaan kateellinen.
TSEMPPIÄ!

Vastaa aiheeseen: Luokallani selkään puuk0ttaja

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top