Olen yläastetta käyvä tyttö ja minulla on ollut pitkään huolia ja murheita. (”Kavereiden” ja yksinolon takia)Minua ei enään kiinosta mikään. Istun joka päivä yksin huoneessani ja minun rintakehääni painaa ja vatsaa kihelmöi. Olen aina surullinen. Siis ihan aina. Mieleeni painuvat joka päivä kaikki murheenaiheeni. ystävänikin jätti, ja ystävystyi kiusaajani kanssa. Tämän jälkeen tämä olotila pahentui. Joka ikisessä tilanteessa voisin vain itkeä. Se on kauheaa, kun joutuu esittämään koulussa ja kotona niin iloista henkilöä, jolla on kaikki hyvin. Vanhempani ajattelevat, että minulla on kaikki hyvin, eräs henkilö ajattelee, etten koskaan ole surullinen.
Pointtini oli tässä se, että voiko tämä olla masennusta? Tämä surullisuus rupee haittaamaan elämää ja koulunkäyntiä, tuntuu kuin tämä ei menisi pois. Istun puhelin kädessä odottamassa että joku lähettäisi viestiä, tai edes rupeaisi puhumaan kanssani, kun lähetän viestin Hei. Minua ei huvita enään käydä koulussakaan.
Terveydenhoitajalle en uskalla millään mennä puhumaan asioista.
Kiitos jo etukäteen vastauksista :)!
Hei,
Hyvä, että otit yhteyttä meihin, olit tosi rohkea. Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Tietävätkö vanhempasi ajatuksistasi? Sinua lähellä olevista auttavista tahoista löydät lisätietoa Nuortennetin Mistä apua? –osiosta (www.mll.fi/nuortennetti/mista_apua).
Voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17-20.
Olet ottanut jo ensimmäisen askeleen kohti sitä, että olosi helpottaa, kun kirjoitit meille. Olemme mielellämme tukenasi jatkossakin, ethän jää yksin huoliesi kanssa! Olet kaiken avun arvoinen <3
