Hei. Ajattelin nyt tulla kirjottaa tänne ku pystyy anonyyminä jakaa ajatuksia ja saada neuvoa. Oon varmaan aika vanha tänne mut ehkä se ei haittaa. Oon 17v poika amiksen kakkosella. Oon koko elämäni ollu ujo ihminen. Oon viimeaikoina alkanu pohtii et tää miten elän ja ajattelen ei oo ihan tervettä. Tää voi toki olla vaan jotai kaamosmasennusta.
Ku murrosikä alko niin välit mun vanhempien kaa on vaa huonontunu, vaikka musta mulla on hyvät vanhemmat ja perhe. En vaan jostai syystä pysty tai uskalla puhuu niille mun asioista. Ahistaa mitä ne ajattelis ja reagois siihen. Mulla on tosi huono omatunto siitä miten mun vanhemmat yrittää olla kilttejä ja auttaa, mut yleensä vaan ärsyynnyn ja oon hiljaa ku ne ees vaikka puhuu mulle. En ymmärrä miks mä ”pelkään” tai vihaan niin paljon niitä.
Mulla oli yläasteella hyviä kavereita ja kaikki ihan hyvin. Mua kaduttaa et en menny lukioon iha vaa kavereide takii ja muutenki ajatukset opiskeluu kohtaa on muuttunu siihe suuntaa et lukio ois paljo parempi mulle. Hain amikseen ehkä iha vaan ku siinä elämäntilanteessa olin tosi laiska opiskelun suhtee ja aattelin etten jaksais olla lukiossa joka toki nyt kaduttaa. Kesällä ennen ku amis alko sovin yhen tytön kanssa et aletaan seurustelee etäsuhteessa. Oltii jo oltu puol vuotta tosi hyviä nettikavereita. Meillä meni tosi hyvin. Amis alko joka oli ihan kivaa. Olin tosi ujo(oon toki ollu jo monta vuotta tosi ujo ja epävarma) ku amiksessa enkä uskaltanu tutustuu keneenkää. Kävin vaa koulussa ja kotona juttelin sen mun tyttöystävän kaa. Olin ihan onnelline vaik koulussa ei niin sillee ihmeellistä ollu. Näin jatku yli vuoden. Kaikki meni hyvin sen tytön kaa ja nähtiinki välillä. Nyt syksyllä kuitenki se alko etääntyy ja viettää enemmä aikaa kavereidensa kaa ja jätti mut ja alko heti parin päivän päästä toisen kanssa. Hajosin iha täysin. En vaan pystyny ymmärtämään miten toinen ihminen voi tehä niin. Olin sen puolentoista vuoden aikana viettäny oikeestaan vaan hänen kanssa aikaa ja etääntyny kaikista mun vanhoista kavereista. Jäin ihan yksin. [osa viestistä poistettu] Se oli niin vahva tunne et hetkeks kaikki paha olo ja tunteet katos. Ehkä viikon päästä se paha olo ja ajatukset palas. Sit opin pakenee sitä pahaa oloo pelaamalla ja kattomalla somee. Siel pysty pakenee sitä todellisuutta ja omia ajatuksia. Aloin valvomaan joka yö todella myöhään koska tiesin et jos meen nukkumaan niin alkaa ahistaa. Niin en ehtiny nukkumaan mennessä miettiä mitään ku olin nii väsyny et nukahin heti. Päivällä koulussakin on rauhallisempi ja mukavampi olla ku on väsyny. Toki niitä ahistuskohtauksii tulee aina välillä ku joutuu omissa ajatuksissa esim koulussa olla. Käyn koulussa, pelaan tietokoneella, oon puhelimella, syön ja nukun. Näin oon eläny ja pärjänny ihan hyvin nyt joku 4kk. Mut aloin miettii et tää ei oo varmaan ihan tervettä ja ”normaalii”. Mulla on vielä vähän välii itsetuhosii ajatuksii mut olo ei oo nyt viimeaikona ollu niin paha eikä ahista niin usein enään [osa viestistä poistettu]
Kohta täytän 18 josta en oikeestaan tykkää yhtään koska oma vastuu vaan kasvaa. En nytkään saa mitään aikaan koska en jaksa [osa viestistä poistettu] Esim koulussa mulla on ihan älyttömästi etätehtäviä tekemättä. Mun vanhemmat hankki mulle työssäoppimispaikan ku en itte saanu sitä aikaan koska ei vaan kiinnosta. Ehkä sekin on yks syy miks yritän nyt hankkii apuu ku mun vanhemmat ei tiiä millanen mitä ajattelen ja antaa mulle vaan lisää vastuuta josta saan vaan lisää stressiä.
En uskalla omille vanhemmille puhuu enkä oo uskaltanu tai jaksanu esim terveydenhoitajalle mennä. Sinne kouluterveydenhoitajalle voi mennä vaan aamulla klo9-10 tai pitää varata aika joten en oo jaksanu mennä. Oon ihan hukassa. En vaan tiiä mitä tehä. Siks tulin nyt kirjottaa tänne ja ehkä saan neuvoo.
Sori en oo kovin hyvä kirjottaja. Tuli tosi pitkä teksti ja varmasti paljon asioita jäi sanomatta mut tässä mitä tuli nyt 20min kirjottelun aikana mielee.
Kiitos jos jaksoit lukee, oot ihana🙏🏻🤍
Hei P17
Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa” -keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.
Jos asiasi on kiireellinen, suosittelemme olemaan yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/. Voit myös kirjoittaa anonyymisti Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/.
Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito
Ikävä kuulla vastoinkäymisistäsi. Toivon todella, että voisit puhua asiasta jollekin luottamallesi aikuiselle. Etenkin, kun ongelmasi ovat lähtöisin ihmissuhteiden loppumisesta, olisi tärkeää voida jutella jollekin. Ajan myötä uusien luottamuksellisten ihmissuhteiden muodostamisesta tulee aina vain haastavampaa, jos jää ajattelemaan, ettei voi luottaa keneenkään. Rohkaisisin sinua vielä juttelemaan asiasta vanhemmillesi. Sanoit, että he yrittävät olla kilttejä ja auttaa. Siinä tapauksessa olen lähestulkoon varma, että he olisivat erittäin huolissaan sinusta, jos tietäisivät ongelmistasi ja että he haluaisivat tehdä kaikkensa tilanteesi eteen. Ei sinun tarvitse hävetä tilannettasi. Loputtomiin tilanteesi ei kuitenkaan voi pysyä tuollaisena, vaan jossain vaiheessa jaksamisesi raja tulee vastaan. Siksi olisi enemmän kuin parempi kertoa asiasta pikimmiten. Myös kouluterveydenhoitajaan kannattaisi olla yhteydessä. Koulu varmasti voisi ottaa tilanteesi huomioon ja tarjota esim. lisäaikaa tehtäviin.
pakko sanoo ihan ekana että oon tosi pahoillani sun puolesta tuon eron takia. itekki tulin jätetyks 2v suhteen jälkeen ja olin hetken aivan hukassa. oon siis 18v tyttö.
kuulostaa mun mielestä siltä että sulla hyvinkin saattais olla masennus jos et koe enään mielenkiintoo mihinkää, kaikki on ihan sama ja et jaksa tehä mitään. kaikista tärkeintä ois nyt saaja apua et tilanne ei pahentuis ja että sun ahistus hellittäis. toivottavasti saisit varattua ajan vaikka terkalle tai koulukuraattorille.
ootko miettinyt vaihtoo lukioon? vaihtaminenhan on ihan mahollista tai sitte aikuislukioon meno heti amiksen jälkeen. tai vaihtaminen ees sellaselle amisalalle joka sua kiinnostaa jos tämän hetkinen ei kiinnosta.
pidätkö edelleen yhteyttä niihin sun kavereihin jotka meni lukioon? kaikissa vaikeissa elämäntilanteissa kaverit on ainaki ollu mulle itelle se mikä on auttanu jaksaa ja että on saanu ajatukset muualle just vaikka siitä erosta.
en nyt enää muuta osaa sanoo ku että muista että aina tulee parempia aikoja ja toivoo ei oo menetetty<3 löydät varmasti vielä uuden tyttöystävän, kaikkia ei vaan jostain syystä oo tarkotettu toisilleen ja jonain päivänä tuokaan ero ei tunnu enää pahalta ja tajuat että oot päässy asian yli vaikka se nyt saattaa mahottomalta tuntuakki!