Hei.
Olen 13-vuotias seiskaluokkaa käyvä tyttö.
Olen viime aikoina ollut aika maassa. Itsetuntoa ei juuri ole, en välillä vain jaksa yhtään mitään ja tekisi vaan mieli nukkua seuraavat kaksi viikkoa. Kaverini ovat myös alkaneet huomata sen. Heistä olen muuttunut oudoksi. En hymyile enää niin paljon, en ole niin seurallinen, en juttele niin paljoa.
No joo, välillä minusta tuntuu, etten halua nähdä yhtäkään ihmistä. Kun tulen kouluun, saatan hakeutua johonkin paikkaan, missä minun ei osata odottaa olevan. Eri kerrokseen missä ensimmäinen oppituntini on, porraskäytävään, lokerokäytävälle…
Toinen asiani on, että uusi oppiaine joka nyt seiskalla on tullut, terveystieto, ahdistaa minua jostain kumman syystä. Ne aiheet mitä käsitellään, on jotain niin syvältä että olisin valmis vaikka lintsaamaan kyseiset tunnit. Liikaa itsetuntemusta, liikaa mielenterveysasioista höpisemistä, liikaa kaikkea. Kerran meille tuli tehtäväksi sellainen moniste, missä piti kirjoittaa asioita, jotka muut minusta tietävät ja joita he eivät minusta tiedä. Järkytyin siitä. Se voi kuulostaa oudolta. Se oli kavereidenikin mielestä outoa. Heidän mielestään terveystieto on yksi parhaista lukuaineista. He eivät ymmärrä sitä, että minua se ahdistaa. En todellakaan tiedä, miksi näin on. Toivoisin ettei olisi. Myöhemmin tämän lukuvuoden aikana terveystiedon kirjassamme on kokonainen jakso, missä puhutaan mielenterveydestä ja sen häiriöistä tarkemmin. En tule selviämään siitä. Voisinko vain yksinkertaisesti lopettaa terveystiedon opiskelun? Joo, en voi.
Moi!
Sulla on itselläsi paha olla, joten ei ole mikään ihme että mielenterveysasioista puhuminen ahdistaa. Se koskettaa just sun elämää tällä hetkellä, ja siksi aihe on varmasti hyvin arka. Sen ei tarvitse kuitenkaan olla lopullista. Ehkä jossain vaiheessa ei enää tunnu niin pahalta.
Ahdistusta voisi helpottaa puhuminen opettajan kanssa. Jo se, että opettaja tietää sun ahdistuvan tuntien aihepiireistä, voi helpottaa sun olemista siellä tunneilla. Voitte myös esimerkiksi sopia, että voit lähteä hetkeksi ulos luokasta, jos tulee todella paha olo. Kannattaa kertoa rehellisesti tilanteesta myös ystävillesi. Älä jää yksin. <3
Voimia!
Kata, verkk@ri