Mielialavaihtelut suhteessa – rakastanko vai enkö?
Olen ollut suhteessa poikaystäväni (vertaan häneen ”miehenäni” tästä edes) kanssa nyt halloweenista asti, vaikka hän oli jo sitä edustavan vuoden ns. ”täysin kusessa minuun” (omian sanojensa perusteella). Itse en ollut varma niin kesti vähän aikaa itse uskaltautua kokeilemaan. Prosessi oli hidas, mutta lopulta tunsin rakastuneeni häneen. Hän omistaa perhe yrityksen, 2 tunnin ajon päässä minusta. Tämän takia tapaamme kerran kuukaudessa, mutta muuten juttelemelle esim. Discordissa joka päivä ja olemme puheluissa.
Ensimmäiset pari kuukautta olivat tällaista rakaistuneisuutta, mutta aika usein oli riitoja ja kompastuksia suhteessa – varsinkin omien ongelmieni takia. Olen juuri saanut autismin diagnoosin ja minulla on BPD (epävakapersoonallisuushäiriö) oireita, mutta tätä ei haluta vielä diagnosoida ”nuoren ikäni vuoksi”. Olen huomannut voimakkaita vaihteluita mielialassa, jaksamisessa ja käyttäytymisessä. Välillä olen hyvin energinen ja rakastavainen mieheäni kohtaan, joskus tuntuu ettei minua kiinnosta ollenkaan koko suhde tai mies ja joskus taas tuntuu siltä, että mieheni aikoo erota minut tai hän tapailee jotain muuta, jolloin yritän kaikkeni säilyttää suhteen (vaikka hän ei missään vaiheessa ole tehnyt mitään, joka viittaisi epäuskollisuuteen – antaa ihan katsoa puhelinta eikä piilottele mitään. Ajatus siis vaikuttaa ihan epäloogiselta).
Olen myös impulsiivinen ja herkkä.. pienet asiat, jotka aiheuttavat epämieltymyksiä, voivat aiheuttaa äkillisen ja voimakkaan tunneala vaihtelun. Tulen aggresiiviseksi ja impulsiiviseksi enkä osaa ottaa huomioon toisen tunteita. En osaa sanoa onko tämä autismia ja BPD:tä voi molempia, sillä molemmissa esiintyy juuri tällaisia oireita. Minulla on ollut myös pitkään masennusta. Mieheni tietää näistä kaikista ongelmista: mielialavaihtelut, impulsiivisuus, masennus, paranoija, kiinnostuksen vaihtelu.. Joka tapauksessa hän rakastaa minua. Hän sanoo, että tietää mihin alkoi eikä aijo lähteä sen takia, että minulla on mielenterveysongelmia. Eli hän on hyvin kannustava ja hyvin harvoin oikeasti tekee mitään, joka olisi minua kohtaan väärin (en mene yksityiskohtiin, mutta sellaisia normaaleja virheitä suhteissa, jotka aiheuttavat riidan, mutta korjaatuvat anteeksipyynnön jälkeen). Itselläni ei ole paljon rahaa, koska olen opiskelija, joten mieheni maksaa aina ruoat ja kulut, kun hän tulee Helsingistä käymään. Vie minut ulos syömään yhdessä tai ostelemaan perustarvikkeita asuntooni. Hän on myös maksanut 500 euron kurssimaksun ja tarjonnut maksamaan opiskelukirjojani.
Kokonaisuutena, mieheni on siis upea. Kuka tahansa olisi tyytyväinen, jos heillä olisi mies, joka huolehtii näin paljon. Mutta silti, en osaa sanoa rakastanko häntä vai en. En tunne sitä samaa huumaa joka oli alussa. Pidän hänen seurastaan ja tykkään tehdä asioita yhdessä – useinkin valintan siitä, että en saa tarpeeksi aikaa yhdessä, vaikka olemme puhelussa monta tuntia päivittäin. Olemme seksuaalisesti aktiivisa aina kun hän tulee käymään ja minusta se on ihan mukavaa, mutta viime aikoina tämäkin kiinnosta on vähän tippunut. En tiedä liittyykö tämä mielialavaihteluihin vai mihin.. En osaa myöskään sanoa rakastanko häntä miehenäni vai pidänkö hänestä pelkän suhteen ja sen hyötyjen takia.. Mies tarjoaa minulle kaikkea mukavaa, ostaa ruokaa, karkkia, pelejä, vie ulos, antaa huomiota ja seuraa. Mutta jotenkin vain on pakko kyseenalaistaa, pidänkö hänestä hänen vuoksi vai hyötyjen vuoksi? Tunnen syyllisyyttä tästä, koska joskus vain tuntuu, että käytän häntä hyväksi. Että hän on vain paikkaa pitävä oikealle rakkaudelleni. Että lähden sitten jos joku sopivampi tulee vastaan – vaikka olen tällaista vastaan ja olen kieltäytynyt muiden miesten etenemisiä suhteeseeni nojaten.
Tuntuu pahalta, koska tiedän hänen rakastavansa minua tosissaan. Mutta itse en ole varma ja mielialat vaihtuvat helposti. Tuntuu vain siltä, että hän ansaitsee sellaisen naisen, joka rakastaa häntä samalla tavalla. Mutta en myöskään ole valmis lähtemään, hän tekee muuten antisosiaalisesta elämästäni vähän mukavamman. Ilman häntä olisin suurimman osan ajastani täysin yksin. Mietin onko tämä kaikki mielenterveysongelmien tuotetta vai enkö oikeasti rakasta häntä..
Tähän pitkään tekstiin on varmaan vaikea vastata ja antaa neuvoa, mutta jokin kommentti auttaisi paljon.
Vielä vastauksia odotellessa
Moikka!
Harmillista kuulla, että olet joutunut tälläisiä asioita miettimään. Suhteisiin ja varsinkin tuoreisiin sellaisiin kuuluu yleensä melkeempä väistämättä pieniä ”terveitä” riitoja. Niinsanottu kaukosuhde on osalle ihmisistä henkisesti ja fyysisesti hankala parisuhdemuoto, mutta siihenkin oppii ajallaan elämään!
Toki nämä mainitsemasi sairaudet voivat vaikuttaa negatiivisesti suhteeseen, jolloin näitä ns. ”mielialanvaihteluita” tulee ja menee joka myöskin vaikuttaa suhteeseen ja siihen mitä kokee puolisoa kohtaan.
Kyllä yleensä huomaa jos ei enään oikeasti välitä puolisosta, (eli ei kiinnosta enään hänen asiat tai näkeminen tms)
Oletko jutellut miehesi kanssa näistä tuntemuksista ja ajatuksista? Se voisi auttaa jolloin saisitte yhdessä juteltua asioita ja mietittyä hyvää ratkaisua missä molemmat ovat tyytyväisiä.
Toivotan siulle ja teille tsemppiä elämään ja toivottavasti saat asioita selvitettyä :)