Moi! Eli oon 15 vuotias tyttö. Olen kovin kyllästynyt siihen että minua haukutaan, tuupitaan, tönitään jne. Jatkuvasti koulussa. Haukkuja ja nälvimistä tulee jatkuvalla syötöllä kiusaajien suusta jotka ovat minua vuotta vanhempia poikia.. olen nyt kahdeksannella luokalla ja kiusaamista on jatkunut koko yläaste ajan. Olen arvoton ja turha ei kukaan mua tänne halua. Olin 7. Luokalla normaalipainoinen..kiusaajani alkoivat ensin haukkua mua ”läskiks” joten päätin laihduttaa…nykyään olen miltei 10 kiloa kevyempi.. en jaksa enää tällasta paskaa en jaksa mennä aamuisin kouluun en jaksa enää elää.. kerran kiusaajani tumppasivat tupakat mun käsivarteen ja sylkivät päälle. Näin minua tulee kohdella..kuin roskaa. En ymmärrä mitää pahaa olen tehnyt näille ihmisille jotka kiusaavat minua? Mikä minussa on vikana? En vain jaksa enää.. olen joka paikassa se ”ei toivottu henkilö” kertokaa mitä mä teen en jaksa enää todellakaan kauaa!!!
sinussa ei ole mikään vikanaaaaa!! minua on myös kiusattu ja olen miettinyt samoja asioita.oletko kertonut jollekin? toivottavasti.minulla on omiakin kokemuksia kiusaamisesta ja minulla on ollut todella vaikeaa. asia on helpottunut mutta nyt kun aloitin yläasteen kaikki on tullut mieleeni,nukun väemmän.minun on vaikea keskittyä,kouluun,läksyihin ja kokeisiin. minä olen kertonut koiusaamisesta lv:lle,kuraattorille ja vanhemmille,mutta en kaikkea ja vaikka kertoisin asiota joista pystyn puhumaan silti minulla on vaikeaa.mutta mienikin askel kisaamisen lopettamiseen ja asiasta kermiseen autaa sinua.
Yks asia on 110%sti varma, sä olet arvokas ja tärkeä ihminen!!
Älä anna inhottavien ihmisten hyppiä nenälle ja uskotella että oot muka jotenkin viallinen tai ”vääränlainen”, koska et ole.
Mulla nousee verenpaine aina tämmösissä jutuissa ihan taivaisiin, vihaan kiusaamista ja vaikka oon itsekin kiusannut kiusaajiani takaisin, sanon että älä sä tee niin.
Kiusaaja on aina alempana, vaikka tuntuu että ne määrää ja päättää kaiken, kiusaaja on alempana.
Kiusaajat on alempana ja yrittää vetää sua alemmas tunteakseen ittensä ylempiarvoiseksi ja paremmaksi.
Ihan rehellisesti koko sydämestäni pyydän että kerro tästä jollekin! Apua tarjotaan monessakin paikassa ja lupaan että vaikka se pelottaa ja epäilyttää aluksi,mm. koulun henkilökunta, vanhemmat ja muut perheenjäsenet välittää susta ja yrittää auttaa.
Sä et ole missään nimessä, millään tavalla roska. Oot todella arvokas ihminen niinkun me kaikki (mutta kuten esimerkkinä kiusaajat, ei aina käyttäydytä sillä tavalla) ja sulla on oikeus pyytää ja saada apua, sillä tavalla miten haluat.
En ole kokenut yhtä rankkaa kiusaamistaustaa kun sä mutta kaikenlainen kiusaaminen ja syrjiminen on kamalaa. Se on sairasta ja monissa tapauksissa jopa niin vakavaa että kiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkit.
Et oo tehnyt mitään pahaa kiusaajillesi välttämättä, niillä on vaan ongelmia mitä ne purkaa typerällä, siis todella todella todella typerällä tavalla muihin.
Uskon että sulla on perhe, ehkä muutama kaverikin ja muita sukulaisia? Heille et ole epätoivottu henkilö.
perhe ja lähipiiri rakastaa ja tukee (vaikkei aina näytä sitä sillä tavalla millä haluttaisiin nähdä se) ja toivon oikeasti ihan hirveän paljon että pystyisit vaikka kirjoittamaan jollekin luotettavalle aikuiselle edes lapun tai lähettämään tämän viestisi heille esim. sähköpostilla?
Noin ei saisi kellekään ikinä tehdä etkä ansaitse sitä! Ihan itkettää sun puolesta ja haluaisin halata sua nyt!
Esimerkiksi koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja tai koulupsykologi kuuntelee ja käsittelee tämmöisiä asioita, mutta alussa voi olla joillekin helpompaa kertoa esim. perheelle tai kaverille ensin?
Kasvokkain puhuminen on yksi vaihtoehto, mutta myös kirjoitettu kirje tai tekstari käy yhtä hyvin, kunhan joku auttava ihminen saisi siellä päin asian tietoon että tolle säälittävälle kiusaamiselle saataisiin loppu.
Myös ottamalla yhteyttä esim. MLL:n kirjepalveluun, lasten ja nuorten puhelimeen tai chattiin voit jutella luotettavan ja asiantuntevan aikuisen kanssa jonka kanssa voit keskustella asiasta, ja saada tarvittavaa tukea ja mietteitä siitä, miten sun tulisi toimia.
Oikeasti sussa ei ole mitään vikaa! Olet yhtä arvokas ja haluttu ihminen kuin me muutkin ja oot tekstisi mukaan kuitenkin tosi ymmärtäväinen siitä, ettet ole tehnyt mitään ja et ansaitse sitä.
Rukoilen sun puolestasi ja oot mun ja monien muunkin mielessä, vaikeista asioista pääsee kyllä yli joten ”be a warrior, not a worrier” !
Olet ihana sellaisena kuin olet joten siunausta ja hyvää ja lämpimää syksyä sulle! <3

Et todellakaan ole turha! Kukaan ei ole turha! Mieti joku tärkeä henkilö ja yritä kertoa hänelle tuosta. Se voi olla äiti, isä,sisko,veli,sukulainen,ystävä,terkkari,kuraattori,luokanvalvoja,joku luotettava ope tai ihaan kuka tahansa! Olet rohkea kun kirjoitit tänne! Sano niille pojille että lopettaisi ja jos ei auta niin kerro jollekkin! Se on tärkeää. Miksi koulukiusaamista sanotaan kiusaamiseksi, mielestäni kouluväkivalta olisi sopivaampi termi.. Tsemppiä, koita mennä vaikka kuraattorille tai puhua, se on tärkeää!
Sussa ei oo mitään vikaa. Ne kiusaajat o vaa kateellisiis sulle jostai si niil o aina vaa tylsää ja ne haluu pitää ”hauskaa”. Muakin o kiusattu ykkösest asti eikä se oo kivaa ku syrjitää. Mut koulus o aina pakko olla joku joka ei kiusaa sua ni kannattaa ruveta kaveeraamaa semmosie kaa ne voi si puolustaa sua. :) Sun kannattais sanoo vaik opettajalle siit ni ne voi auttaa sua. Meijä koulus o ainaki semmone KAKE (kasvatuskeskustelu) käytös jonne joutuu jos o kiusannu jonkuu. Mut ne kiusaajat o ite lapsellisii ja säälittävii et sää. Mut kyl viimeistää lukios ne lopettaa kiusaamise jos ei, ni ne vast onki tosi tyhmii ja lapsellisii. Muista et sä oot tosi arvokas älä ikinä sorru niitte sanoihi. Älä usko niit vaik ne sanois mitä. Älä välitä niist ni se auttaa vähä. :) onnee sulle tulevaisuudes.