elikkäs mulla on semmonen ”ongelma” kun haluaisin poikaystävän, mutta mulle ei tunnu kelpaavan oikeen kukaan odotan aina sitä täydellistä jota ei koskaan tuu! ja jos ny meen jonkun kivan ja söpön pojan kanssa leffaan tai muutenvaan johonkin mua alkaa ällöttään se poika vaikka kuinka hyvännäkönen ois, ja mulle tulee kauheita traumoja jos poika vaikka sattuu pitään kädestä tai suutelee…mikä mua vaivaa….
Minulla on sama juttu! Tai ainakin samankailtainen, jotenkin haluaa vaan äkkiä siitä tilanteesta pois ja pelottaa ihan kaikki. Minulla on ainakin sitoutumiskammo, eli seurustelu kuulostaa jotenkin kammottavalta. Tai ei se kuulosta, mutta jos vähänkään on sinne päin menossa, niin pitäisi päästä äkkiä tilanteesta eroon. Ja yhtäkkiä en muka tykkääkään pojasta jne.
Tunne monia poikia ja tyttöjä joilla on sama ongelma. Ehkäpä sinullakin on se.
Itse ajattelin vasta sitten seurustella kun tuntuu siltä, jos tulee kammottava olo niin puhun siitä jollekkin. Vaikka se ei menisikään ohi, se saattaa helpottaa seuraavalla kerralla kun haluan nopeasti eroon pojasta johon olen ihastunut ja hän minuun.
Et ole valmis seurustelusuhteeseen. Kuulostaa karulta, mutta sitä se vaan on.
Sulla on ”Prinssi Charmikas” tauti. Se koostuu huomion vajaudesta, vähäisestä narsismista, nuorten oletus siitä, että rakkauden pitää olla täydellistä ja terveellisen rajoilla olevista omatunnon ongelmista.
Mie en voi puhua sulle järkeä tuollasesta lapsellisuudesta. Tämä on sinun taisto, mutta se, että olet ongelmastasi tietoinen, on ensiaskel jo johonki suuntaan. Sitten sinun pitää tajuta, että jopa sie oot rakkauden arvoinen. Se saa sinut heikentämän tätä jatkuvaa ”taistokannalla” olevaa asennetta aina kun mies on lähistöllä.
Lopulta sinun täytyy käydä läpi monta miestä että sie tajuaisit, että me kaikki ollaan lopulta samanlaisia. Näin tullen kun löydät hyvän vaihtoehdon, sen oikean, sinä et vain tunnista sitä joukon seasta, vaan pystyt hyväksymään sen tunteen, ettei nurkan takana ole ketään parempaa valkoisen ratsunsa kanssa.
