siis mä en hirveest pidä mun vanhemmista niille on tosi vaikee puhuu melkee mistään. mun iskä on sellane tosi negatiivinen persoona et se vaa muttaa kaiken mua vastaan tai muita perheen jäsenii vastaan ja se on ihan sika ärsyttävää. sit taas mun äiti ei oo melkee koskaan kotona se vaa on töissä tai jos se on kotona se yleensä puhuu puhelimessa se vaikuttaa myös mun iskään aika paljon ja aina ku mun äiti vaik sanoo et ”oot rakas” mul vaa tulee sellane cringe ja ahistunu olo et haluun äkkii pois tän muijan luota. mä en tiiä miten kerron vanhemille mun ongelmista [osa tekstistä poistettu] oon lähettäny tänne netti kirjeen mutta niis yleensä sanotaa et kerro vanhemmille, terkkarille tai koulu kuraattorille mutta jos kerron kenellekkään niistä nii loppujen lopuks se päätyy mun vannhemmille ja en missään nimessä haluu et ne saa tietää ei vaan sen takii et ne ei ymmärtäis vaa myös siks koska se ois sika noloo ku ne heti sanois et ”voii kulta miks et sä kertonu oot nii tärke meille” ja sit ne alkais itkee ja syyttää itteensä ja siis mun mielest osa mun ongelmist on kyl mun vanhempien syy mu en mä ny haluu et ne ajattelis sillee. myös mul tulee tosi ahdistava olo jos joku sanoo et oon niille tärkee varsinki jos mun äiti tai iskä sanoo nii.
Heii! Vanhempien kanssa voi olla haastavaa, ja on tärkeää puhua jollekin, jos ahdistaa. Voit kertoa tunteistasi esimerkiksi luotettavalle aikuiselle, kuten koulun terveydenhoitajalle, opettajalle tai vaikka jonkun muun perheenjäsenen kanssa, johon luotat. Tärkeintä on saada tukea ja jakaa tunteitasi jonkun kanssa! 💕🤗
Netissä on myös olemassa monia eri palveluita joissa jutella 🌸 mm. Nuortennetti, sekasin chat sekä apuaa chat.
Yksin ei tarvitse jäädää miettimään ajatusten kanssa, mitä pitäisi tehdä.
Tsemppiä sinne paljon ja halaukset 🤗
Sun kannattaa ihan oikeesti kertoo jollekulle. Se oikeesti auttaa! Ja kannattaa kertoo myös vanhemmille koska jos sä et kerro, ne ei ikinä saa tietää et sua harmittaa tää asia ja sen takia ne ei pysty muuttaa itteään. Tsemppiä!!
Moi!
Monelle tuo elämänvaihe on hämmentävää, varsinkin jos on fiksu kuten sinä. Oletkin jo ihmetellyt että mikä on vikana ja miksi tunnet vanhempia kohtaan näin. Tuntuu ettei se käy järkeen?
Tervetuloa teini-ikään. Aivosi ovat saaneet melkoisen määrän uusia hermoratoja ja ymmärrät asioita ihan eri tasolla kuin hetki sitten. Valitettavasti kasvuvaiheeseen kuuluu myös että tulee tietoiseksi siitä että olet ihan oma ihmisesi etkä erottamattomasti yhdessä vanhempiin. Tästä syntyy tarve ottaa tilaa vanhemmista että on tilaa kasvaa isoksi: harmi vaan että se tarve ottaa tilaa tuntuu siltä ettei vaan jaksa vanhempiaan, joko ne ärsyttää, nolottaa tai masentaa. Vaikkei syytä ehkä huomaa…
Se menee ohi. Sen jälkeen on helpompaa ihan itse päättää paljonko ja miten tiiviisti vanhempiensa kanssa viettää elämäänsä. Sitä odottellessa on hyvä muistaa että vanhempasi ovat nähneet hyvin monta murrosikäistä ja ovat itsekin olleet joskus 13v. He tietävät miten asiat edistyvät ja osaavat kyllä ymmärtää niitä vaikeita tunteita joita sinulla juuri nyt on. Siksi heille voi vaikka kirjoittaa kirjeitä asioista joihin kaipaa muutosta tai apua. Siten välttää kiusallisen puhumisen mutta saa samalla myös vanhempien tukea siihen että saa olla sellainen ihminen kuin haluaa olla.
