Siirry sisältöön
Prinsessa ruusunen

Oon menossa ens vuonna lukioon joten kiinnostais tietää minkälaista siellä on.

Onks helppoo saada uusii ystävii?

Onks lukion ekana vuonna luokka/ryhmä?

Onks lukios bileitä ja jos on nii minkälaisii?

Prinsessa ruusunen

??

Lukion 2. vuoden opiskelija

Moi.

Kyllä lukiossa on helppoa saada uusia ystäviä, ainakin oman kokemukseni mukaan. Mikään ei kuitenkaan ilmaiseksi tule, kyllä se sen vaatii että juttelee jollekin, mutta kaikki siellä on ekoina päivinä samassa tilanteessa niin se on aika otollinen aika löytää uusia ihmisiä elämäänsä.

Lukiossa sinulla on oma opintoryhmä ja ryhmänohjaaja, riippuu lukiosta kuinka paljon ekana vuonna on sen koko oman ryhmän kanssa yhteisiä tunteja. Viimeistään toisena vuonna jokainen kuitenkin tekee oman lukujärjestyksensä ja menette kaikki vähän eri kursseille.

Bileet riippuu lukiosta myöskin. Jos niitä on, ne eivät ole koulun toimintaa vaan esimerkiksi opiskelijakunnan hallituksen järjestämiä maksullisia tapahtumia, kuten omassa lukiossani. Bileissä noudatetaan Suomen lakia ja hyviä tapoja ja ovat ihan kivoja tapahtumia kyllä, suosittelen jos sellaisiin törmäät.

Tsemppiä lukioon!

Vastaa aiheeseen: Minkälainen on lukio

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top