Hei, olen melkein 13v nuori ja hieman minua ahdistavassa tilanteessa.
Minulla on noin vuoden takainen hyvä ystävä ja hyvällä ystävällä tarkoitan jo ihan parasta ystävää. (Mulla on siis 3 parasta kaveria)
Ongelmani ei koske itse kaverini vaan hänen käytöstään, sillä hän on välillä muistuttanut huomattavasti isääni.
Isäni ei ole mikään paras ihminen vaan hän on ollut erittäin manipuloiva ja kontrolloiva siitä lähtien, kun vanhempani erosivat noin 7v sitten.
Isäni käytös on jättänyt minulle henkisiä arpia enkä ole vieläkään toipunut niistä täysin eikä asiaa ole auttanut, kun hän haastoi äitini oikeuteen siitä missä minä ja veljeni asuisimme. (Tähän asti yksinhuoltaja-äidillämme.)
Ystäväni käytös on tuntunut välillä samanlaiselta kuin isäni tai hän on käyttänyt samanlaisella tavalla sanojaan.
Se kuulostaa hieman erikoiselta, mutta olen itse kokenut sen ahdistavana.
Esimerkkiä on hieman vaikea antaa, mutta juuri sellaisia, että hän saattaa hieman korottaa ääntään ja syyttää jostain vitsin omaisesti kuitenkin. Tai ainakin hänen mielestään niin.
En ole uskaltanut kertoa tästä hänelle, vaikkakin hän tietää äitini ja isäni oikeudenkäynnistä. Ongelma on siinä, ettei häntä oikein kiinnosta tunteet tai tämmöiset salaisuudet vaan usein harva kerta kun avaudun saattaa hän kääntää keskustelun äitinsä ärsyttävään ja ilkeään käytökseen häntä kohtaan.
Toki minä ymmärrän ettei kenenkään elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista vaan hänelläkin on omia ongelmiaan, mutta vain välillä tuntuu siltä ettei hän oikein välitä. Useimmiten kontaktin otot minuun ovat kun hän pyytää minua pelaamaan hänen kanssaan tai jotain mitä hän ja muut kaverini löysivät jostain puskasta ulkona ollessaan.
En ole puhunut tästä kyseisestä asiasta oikein kenellekään, kuin ainoastaan luokanopettajalleni ja hänkin tarjoutui auttamaan kaverilleni tästä asiasta kertomisesta. Mutta ongelma piilee siinä etten oikein osaa perustella hänen käyttäytymistään, sekä hänellä on se kyseinen taipumus olla hieman kuuntelematta minua ja avautumisiani.
En tiedä miten se voisi vaikuttaa, mutta mainitsen sen vielä että minä olen tyttö ja hän poika.
Minä olen käynyt jossain vaiheessa kuraattorilla, mutta lopetin sen kun vanhempani saivat tietää enkä ole enää sen jälkeen lukenut luottamaan heihin.
Joten nyt kysyn, mitä minun oikein pitäisi tehdä? Sori jos on vaikea ymmärtää tilannetta. :(
Moikka! Sun tilanne kuulostaa kieltämättä vähän vaikeelta ja ei ihmekkään ettet oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Olit rohkee kun laitoit tänne viestiä! Eli onko sun isällä ja sun kaverilla siis samanlaisia luonteenpiirteitä ja käytöstä? Ei oo tietenkään ookoo, että sun kaveri käyttäytyy sua ahdistavalla tavalla. Sun kaveri ei ehkä itse tiedosta, että sen käytös voi tuntua muista ikävältä. Ehkä poikien ei oo myöskään niin helppo avautua syvällisemmin samalla tavalla kun tyttöjen. Voisitkohan sanoa sun fiiliksistä jotenkin niin, ettet loukkais tai vaikuttais syyttelevältä? Sähän voisit ens kerralla kun sun kaveri tekee jotain mistä ahdistut kysyä, että voisitteko jutella ja sanoa että susta ei oo kivaa kun se korottaa ääntä tai syyttelee vaikka se ei tekiskään sitä pahalla. Voisitte ehkä vielä yhdessä sun opettajan kanssa miettiä miten asian vois ottaa puheeks nätisti. Voisitkohan esimerkiks sanoa, että sulla on ollut tosi vaikeeta sun isän takia ja että kaikki pienetkin negatiiviset asiat ahdistaa sua sen vuoksi? Mutta uskotaan että asiat selvii vielä :) Tsemppiä ja haleja sun päivään!
