Ennenkuin aloitetaan pahoittelen runsaasti kielenkäyttöäni sekä mahdollisia kirjoitusvirheitä, sekä haluan sanoa että jokainen asia jonka tulen kertomaan on täysin totta (Kaikki nimet on muutettu);
Aloittelin kolmosluokkaa, olin innoissani siitä että aloittaisin kulkemaan bussilla sillä olin muuttanut kauemmas koulusta kuin mitä ennen olin asunut. Noin kolmosluokan puolessa välissä eräs tyttö joka kulki kanssani samalla bussilla ( sekä oli samalla luokalla ) pyysi minua näyttämään nopeimman reitin eräälle bussipysäkille, tottakai suostuin sillä olin niin iloinen siitä että joku puhui minulle. Pienillä jaloillamme kävelimme niin nopeasti kun pystyimme suurta mäkeä ylös mutta olimme olleet liian hitaita joten bussi oli jo mennyt, tyttö jonka ”nimi oli” Katariina alkoi itkemään sillä ei koskaan ollut myöhästynyt bussista. Päätin lohduttaa häntä ja kutsuin hänet meille kylään siksi aikaa että hänen vanhempansa tulisivat hakemaan hänet, ystävystyimme ja meistä tuli parhaat ystävät. -Hypätään vuosi eteenpäin-
Neljännellä luokalla Katariina oli alkanut muuttumaan hän ei ollut enään se leikkimielinen ihminen johon olin tutustunut, hän taivutteli minut milloin mihinkin tyhmyyksiin mukaan.
-Hypätään vielä vuosi että päästään itse tarinaan-
Viidennelläluokalla kaikki muuttui, Katariina tutustutti minut vanhaan ystäväänsä ”Annaan” joka oli muuttanut takaisin kunnalle jossa asumme, meistä tuli kaikista hyvin läheisiä ja olimme kuin parhaat kaverit. Viidennen- ja kuudennenluokan välisenä kesälomana kaikki muuttui, he alkoivat jättämään minua pois porukasta. Juoksemaan pois luotani, huutamaan ilkeyksiä minulle, jättämään minut yksin, pilkkaamaan ja valehtelemaan.(Koulun taas alettua) Pian minua alettiin pilkkaamaan koulussa, Katariina ja Anna tosiaa molemmat pitivät tästä henkilöstä joka minua pilkkasi. He pakottivat minut mukaansa ulos ja ottivat tämän pojan mukaan. Eräänä perjantai iltana olimme päiväkodilla totuutta ja tehtävää, Anna ja Katariina molemmat alkoivat haukkua minua sydämensä kyllyydestä. Sain kuulla miten ruma, läski, inhottava, oksettava, painava olen. Tottakai tämä poika joka minua pilkkasi lähti mukaan. Tästä koko helvetti varsinaisesti alkaa;
Hyvin pian olin koko luokan silmätikkuna, sain kuulla joka asiasta mitä tein. En kestänyt sitä, en osannut käsitellä kipua joten (en halua sensurointia joten voitte vain arvata mitä aloin tehdä itselleni)
Olin edelleen Katariinan ystävä koska en halunnut olla yksin, Katariina tuotti minulle paljon kipua ja tuskaa. Kun kuudennesluokka loppui jätin Katariinan oman onnensa nojaan, kesäloma oli ihan hyvää aikaa olin pysynyt ” puhtaana ”
Yläaste alkoi, luulin että kaikki olisi ollut hyvin mutta minua alettiin taas kiusaamaan. Edelleen istun tässä samassa tilanteessa toivottomana, peloissani ja ennen kaikkea yksin.
Rakkaat jos teitä kiusataan kertokaa siitä heti, mitä pidempään annatte sen jatkua sitä vaikeampaa se on lopettaa.
Hyvin surullista kuulla, että ihmisille käy jotain tuollaista. Että ystäväksi luullut ihmiset voivat olla niin julmia ja kylmiä, suoraan kuin jostain psykologisesta kauhutrilleristä.
Mutta sinun ei tarvitse sietää tuollaista. Tuollaiset ihmiset eivät ole todellisia ystäviä. Tosiystävä ei koskaan sanoisin mitään niin ilkeää, eikä koskaan haluaisi loukata. Joten tuollaiset eivät ole aikasi ja kiintymyksesi arvoisia. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, ja olen varma, että löydät todellisia ystäviä. Esimerkiksi harrastusten parista. Älä pakota itseäsi olemaan niiden seurassa, jotka eivät sinua arvosta. Ystävyyssuhde on tässä tapauksessa hyvin paljon kuin parisuhde, huonoa kohtelua ei tarvitse eikä pidä sietää. Löydät varmasti parempaakin seuraa, pää pystyyn vaan :)
Kokemuksella, kiusaaminen on tosi ikävää. Etenkin kun sitä jatkuu ja on jatkunut pitkiä aikoja.
Minua alettiin kiusaamaan jo päiväkodissa. Niinä aikoina leikinkin aina poikien kanssa, ja tulen vieläkin paremmin toimeen poikien kanssa. Alkuun se oli syrjimistä kun olin muiden tyttöjen silmissä niin erilainen ilmeisesti. Sitten sen aikaiseen asuin kuntaani muutti tyttö joka muutti tullessaan hyvin paljon elämääni.
Taisin olla 5 vuotias kun tämä tyttö vei parhaan ystäväni ja he yhdessä kiusasivat minua, herkkä kun olin.
Sama tyttö tuli tietenkin samalle ala-asteelle ja ylä-asteelle joten voit kuvitella että lähes koko sen ajan minua on kiusattu.
Rankkaa se oli kun ei elämäni muutenkaan ollut mallillaan.
Kaiken masennuksen, psykiatrikäyntien sun muiden jälkeen totesin että se vaati vain minulta itseltäni vahvuutta. Älä anna sen vaikuttaa mitä muut sinusta sanovat. Minä uskon että olet mahtava ja ainutlaatuinen persoona juuri tuollaisenaan.
Jos minäkin voin ylpeänä todeta että en ole masentunut enää tippaakaan niin sinäkin pystyt siihen. Et uskokaan kuinka paljon minulla olisi sinulle sanottavaa, mutta taitaa loppua tila kesken :P