Moikka! Olen 17v poika. Elämäni ei ole kovin ruusuilla tanssimista. Lapsuudesta nuoruuteen asuin alkoholistin kanssa, josta on seurannut omat ongelmansa. Onneksi hän kävi hoidossa ja on nykyään raitis ja asuu muualla, mutta se ei ole poistanut niitä ongelmia mitä se on jättänyt. Samaan aikaan minua kiusattiin koulussa, lähinnä ulkonäköni takia.
Tämän takia itsetuntoni on todella matala. Tämä näkyy siinä, että en arvosta itseäni yhtään. En pidä itseäni minään ja tuntuu kuin kaikki pärjäisivät ilman minua.
Ysin lopulla minulla oli kavereita joiden kanssa vietin aikaa. Lukioon tultaessa porukka hajosi ja jäin melkein yksin. Oli pari tyyppiä, mutta tuntui että heillä oli myös muutakin seuraa. Pian tämän jälkeen tutustuin yksiin mahtavimpiin henkilöihin joihin olen tutustunut, kaverini kautta. Meillä synkkasi niin hyvin että vietimme paljon aikaa yhdessä, tosin netissä ym. koska he asuivat eri paikkakunnalla. Aina kun oli mahdollista menimme sinne. Ensimmäisiä kertoja tuntui kuin pystyi olemaan ihan täysin omaitsensä ja tietäen että toisia kiinnostaa minä. Muut ongelmat elämässä pysyivät, mutta he auttoivat minua jaksamaan.
Tätä ihanuutta kesti kesän puoleenväliin.. Porukassa oli yksi tyttö jonka kanssa tulin poikkeuksellisen hyvin toimeen. Juttua tuli ja saimme kummatkin aina nauramaan. Sitten rupesin miettimään että olenkohan ihan oikeasti ihastunut. En ennen ole moisia ajatellut, sillä kukapa minusta olisi pitänyt? Olinhan vain tylsä henkilö. Myöskin vanhat kiusaamiset painoivat päälle. Olen nykyään muuttunut, olen ollut salistakin innostunut jo pitkän aikaa ja se kuuluukin elämäntyyliini.
Mutta tämän tytön kanssa kaikki oli toisin! Kukaan ei ollut puhunut minulle sillain ennen, muista myös kun halasimme, se oli aivan mahtava fiilis! Minua kuitenkin huolestutti, sillä koulut alkoivat ihan juuri ja hän meni lukioon. Pelkäsin että hän unohtaa minut saadessaan uusia kavereita. Joten päätin asiasta kertoa hänelle. Olisin halunnut kasvokkain, tosin en tiedä olisinko uskaltanut, mutta ei sille ollut edes vaihtoehtoa. Sanoin hänelle tästä netinvälityksellä. Vastaus oli erinlainen mitä odotin. Tunne ei ollut molemminpuoleinen. Ihmettelin kyllä, sillä tapa jolla hän puhui ja antoi ymmärtää asioita oli ihan toisenlainen. Myöhemmin selvisi että hän oli ollut samoihin aikoihin jonkun toisen kanssa hyvin läheisisissä väleissä…
Menin jotenkin sekaisi, kaikki tuntui harmaalta eikä millään ollut merkitystä. Itkeminen uneen tuli minulle hyvinkin tutuksi tämän jälkeen. Samalla puhuin asiasta muille kavereille jotka minulla vielä oli. Hekään eivät voineet ymmärtää tämän tytön toimintaa. He tsemppasivat minua. Tajusin sen vasta myöhemmin että kuinka tärkeää se oli. Toki toin tämän heille esille.
Ilmeisesti hekin suuttuivat asiasta, kun puhuin tästä tytöstä niin paljon heille, he luulivat etteivät he merkkaa minulle mitään. Yritin selittää, mutta vaikeaa oli. Onneksi suurempaa ei syntynyt.
Ennen Joulua tämä tyttö alkoi yhtäkkiä puhua minulle taas. En tiedä, jostakin syystä en ollut hänelle vihainen. En tiedä oikein mitä ajattelin. Väärin se oli, mitä hän teki, mutta ajattelin asiaa siltä kantinta, että hän teki nyt virheen. Ihmiset mokaavat ja oppivat siitä. Ja jos olisin ollut vihainen, olisin mielestäni käyttäytynyt väärin. Vihahan olisi ollut viimeinen tekoni minkä hänelle oisin halunnut antaa.. Tämä pätee myös kavereissakin. En osaa olla vihainen. :/ Jotenkin tuollain yritin ajatella. Samaan aikaan hän sai minut niin iloiseksi, mutta myös niin surulliseksi. Ei me paljon puhuttu asiasta sen jälkeen. Oli vain mukava pitkästäaikaa puhua hänelle. Mutta aina kun tulee jokin tauko, pelkään että sama toistuu ja hän vain unohtaa taas.
Samaan aikaan toisella kaverillani kyseisestä paikasta oli jotain ongelmia ja riitelimme. Menin sanomaan yhden jutun muille (asia koski heitä) ja tämä kaverini pakotti valehtelemaan heille että ei ole sanonut. Olin tottakai vastaan. Eihän se ole oikein, mutta niin kovan painostuksen alla murruin ja menin tämän sanomaan. Itse valhehan ei iso ollut, ainakaan minun osaltani, mutta henkilöt joille tämä piti kertoa otti sen raskaasti. (Tuli huono omatunto ja ilmaisin heti, että ei se näinkään ole) Tämän jälkeen heidän käytös on muuttunut. Enään emme puhu netissä paljoa. He eivät myöskään nähneet meitä, kun menimme taas paikkakunnalle vierailemaan. Aina aikasemmin he ovat aina käyneet. Minulle kerrottiin että oltaisiin kyllästytty ja varsinkin minuun. Käsitykset ovat muuttuneet jne. Anteeksi kuulemma olin saanut, mutta tuo mitä sanottiin kuitenkin häiritsi. En ole heillekkään vihainen, vaikka joku muu voisi ehkä ollakkin.
Mutta tosiaan tämä tietty tyttö on ollut kanssani taas joten edes hän on pitänyt minulle seuraa, mutta tosiaan kuinka kauan? Haluan uskoa että on. Ja haluan uskoa myös että tämä menee ohi. Tällähetkellä elämä on vain jotenkin niin merkityksetntä ja harmaata. Koulukin alkaa painamaan, kun on muita ongelmia, vaikka se ei ennen ole ollut ongelma.. Kaikki on jotenkin vaikeampaa.
Kiitos, jos jaksoit ajatuksiani lukea!
Moi!
Heti alkuun voin sanoa, että sun tekstissä kuulostaa moni asia tutulta. Itse olen paininut itsetunnon ja etenkin juuri tuon ”tylsän henkilön syndrooman” kanssa. Kuulostat todella sydämelliseltä ihmiseltä, kun vältät vihaa ja haluat ajatella ihmisistä hyvää. Olet todella arvokas ja on varmasti olemassa sellaisia ihmisiä, joille elämälläsi on suuri merkitys – kuten tämänhetkiset läheisesi ja ne läheiset, jotka vielä tulet tapaamaan. Onko tyttö kanssasi kuinka tosissaan vai ei, sitä en osaa sanoa, mutta voithan olla hänen kanssaan normaalisti ja katsoa, mihin tilanne kehittyy. Jos sinusta siis tuntuu siltä.
Ystävien välillä voi olla riitoja, ja paras tilannehan olisi se, että saataisiin aikaan sopu ja asiat voisivat jatkua melko tavallisesti. Aina näin ei käy. Onko sinulla vielä muita kavereita, joiden kanssa olet väleissä? Voit vaikka ohimennen kysyä, miten menee. Kannattaa muistaa, että olet yhtä tärkeä kuin toisetkin. Sinun ei tarvitse sietää huonoa kohtelua ja painostusta – tosiystävä ei tee kumpaakaan. Sanoit tyttöön liittyen, että ”ihmiset mokaavat ja oppivat siitä.” Tätä kannattaa soveltaa myös itsen kohdalla. Ei kannata rankaista itseään turhan kovasti, sillä sekin masentaa ja ahdistaa. Virheitään voi katua ja niistä voi oppia, mutta niissä ei kannata rypeä.
Jos kaverisi suivaantuivat siitä, että puhuit paljon heille omista huolistasi, voit jatkossa kysyä heiltäkin enemmän miten heillä menee ja kuunnella heitä. Tietenkin sinun pitää voida puhua myös omista asioistasi, mutta ottamalla toisetkin huomioon myös he kokevat tulevansa kuulluiksi. Kannattaa mennä puhumaan esim. terveydenhoitajalle tai kuraattorille, jos asiat alkavat painaa enemmän. Voit myös soittaa nuorten puhelimeen tai kirjoittaa kirjepalveluun.
Muista tämä: Olet kaunis ja arvokas ihminen, ainutlaatuinen yksilö, jolla todellakin on väliä ja sun elämällä on varmasti vielä paljon annettavaa! Vaikeuksistakin voi oppia ja nousta jälleen pystyyn entistä vahvempana. Sun tilanne muuttuu vielä paremmaksi. =)
Tsemppiä ja halaus!
Moikka!
Hauaisin sanoa sinulle muutamia rohkaisevia asioita ja toivottavasti niistä olisi hyötyä. Ensinnäkin viestisi perusteella vaikutat erittäin fiksulta nuorelta ja ilmeisesti tykkäät mietiskellä paljon asioita.
Hyvä, että kyseinen henkilö jonka kanssa asuit on saanut apua, mutta elämä hänen kanssaan, on varmasti jättänyt sinuun jälkensä. En epäile sitä yhtään. Sen hetkinen elämäntilanteesi oli varmasti rankka, eikä koulukiusaaminen varmasti helpottanut asioita ja oloasi yhtään. Puututtiinko kiusaamisesi ollenkaan? On erittäin harmi kuulla, että itsetuntosi on laskenut kiusaamisen takia.
Minun mielestä jokainen ihminen on arvokas, myös sinä! Älä vähättele itseäsi. Kaikissa meissä on niitä huonojakin puolia, mutta niitä ei kannata liikaa alkaa miettimään, koska se vain pahentaa oloa. Mieti, mitä kaikkea hyvää sinä olet tehnyt ja kaikkia hyviä puoliasi sekä vahvuuksiasi. Nämä ovat voimavaroja, jotka auttavat jaksamaan, elämän vaikeina hetkinä. Uskon, että ympärilläsi on paljon ihmisiä, jotka välittävät sinusta. Itse et sitä välttämättä huomaa, mutta jokaisella meistä on ainakin yksi ihminen joka välittää.
Kerroit kuinka kaveriporukkasi hajosi, kun menit lukioon, mutta onnistuit kuitenkin tutustumaan uusiin ihmisiin. Sanoit myös, että uusien kavereiden seurassa pystyit olemaan omaitsesi ja he oikeasti kuuntelivat sinua. Nämä ovat myös niitä asioita, jotka auttavat kasvattamaan sitä itsetuntoa.
Kerroit myös kuinka ihastuit erääseen tyttöön kaveriporukassasi, mutta kävikin ilmi ettei hän tuntenut samoin kuten sinä, vaikka oli käytöksellään antanut ymmärtää toisin. Tämä varmasti loukkasi sinua paljon. Mutta hyvä kuitenkin, että nämä muut kaverit olivat sinun tukenasi ja tsemppasivat sinua jaksamaan. Kaverisi varmasti arvostavat sitä paljon, että olet kiittänyt heitä, ja se osoittaa, että välität heistä. Saattaa olla, että tämä tyttö johon ihastuit ei ole itsekkään vielä varma tunteistaan, ja siksi toimi näin. Tämä on vain yksi veikkaus. Uskon kuitenkin, että hän arvostaa sitä, että kerroit tunteistasi hänelle suoraan ja suostut olemaan yhteydessä edelleen. Voi toki olla, että tytöllä ei ole tunteita sinua kohtaan, mutta voisit kuitenkin ehdottaa hänelle, että voitaisiinko olla ystäviä kaikesta huolimatta.
On erittäin harmi kuulla, että kaverisuhteesi hajosivat. Joskus tulee tilanteita ihmissuhteissa, ettei tiedä miten toimia. Joskus ihminen saattaa valehdella suojellakseen muita, tai painostuksen alla. Kaverisi teki väärin kun painosti sinua ja sinä jouduit erittäin tukalaan tilanteeseen. Ymmärrän toimintasi täysin, mutta on harmi kun kaverisi eivät tai sitten he käsittivät väärin.
Lopuksi kerroit kuinka elämäsi on tällä hetkellä merkityksetöntä ja harmaata, ja koulumenestyksesi on heikentynyt huonon olosi takia. Siksi olisikin tärkeää, että sinulla olisi edes jokin ihminen kenelle voisit purkaa ajatuksiasi. Oletko miettinyt, että voisit puhua vanhemmillesi ongelmistasi? Terveydenhoitajakin on hyvä vaihtoehto. Puhuminen helpottaa oloa ja he ovat ihmisiä, jotka osaavat sinua auttaa. Vaikutat lahjakkaalta kirjoittajalta, joten jos puhuminen tuntuu vaikealta voisit kokeilla kirjoittaa jollekkin heistä kirjeen.
Muista, että olet hieno ja arvokas ihminen! Koita löytää niitä omia voimavaroja ja tarvittaessa ottaa muiden apu vastaan. Tee itsellesi mieluisia asioita, jotka helpottavat oloasi.
Voimia ja tsemppiä sinulle!
Moi taas!
Olen seuraillut tätä kirjoittamaani aihetta ja odottanut vastausta. Hetken jo luulin ettei kukaan vastaisi, mutta onneksi vastasi.
Olen käynyt psykiatrilla lukion alusta lähtien. Tätäennen kävin psykologeilla. Mutta vasta nyt saimme järjestettyä minulle yksityisen terapeutin jolla olen jo parikertaa käynyt. Näiden aikaisempien kanssa ei asiat edenneet mihinkään, mikä on luonnollisesti turhauttanut ja asettanut tiettyjä mielikuvia päähäni että tuleekohan tämän terapeutinkaan kanssa asioista mitään?
Tyttö -97, mainitsit että mietiskelen asioita paljon. Tämä on samalla myös ”kirous”. Tämä heijastuu monessa asiassa, niin arkisissakin kuin tässäkin. Ajattelen aivan liikaa. Ja mielestäni puheet siitä, että tytöt tykkäävät pojista jotka ajattelevat sydämmellänsä asioita jne. heittää täysin. En ole törmmännyt kertaakaan siihen, että siitä olisi ollut hyötyä. Mutta olempa saanut seurata kun on pari jossa poika käyttäytyy idioottimaisesti, mutta siltikin he ovat yhdessä.
Koulukiusaamiseen sain toki apua, mutta auttoiko se? Ei. Ei puhuttelu yksinkertaisesti mitään muuttanut.
Toki muistakin asioista minua kiusattiin. Kerran toin yhdelle pojalle hänen piponsa jonka muut olivat piilottaneet. Seuraavaksi olin luokassa ja minua heitettiin täysillä pallolla ja haukuttiin, kun menin viemään tämän piponsa hänelle. Joten kaikki mitä voisin tehdä on hyvin vaikeaa sillä en uskolla erottua ettei tulisi taas tuota paskaa niskaan.
Ja kyllä, he tukivat varsinkin tämä yksi henkilö. Mutta juuri he ovat nyt lopettaneet tämän yhteydenpidon. En kiellä etteikö heillä saisi olla muita kavereita, mutta kyllä tuota yhteyttä voisi siltikin pitää. Mutta kuten olen sen todennut sen jo, olen vain välivaihe, paremman löytämiseen.
Mainitsit myös arvokkuudestani. Luonnollisesti tältä ei tunnu. Ja on hyvin harvassa asiat mitkä saavat minut tuntemaan itseni arvokkaaksi. Yksi niistä on, kun saan ihmiset nauramaan. Tämäkin on vähentynyt ja merkitys hälventynyt nykyään.
En vain saa mistään irti oloa, että vau olen oikeasti hyvä tässä taikka arvokas.
Kova paikka on myös koulussa kurssien vähentäminen. Nyt minun on pitänyt tarkkaan valita mitä kursseja käyn. Haluan edetä kuten muut, mutta nytkin todennäköisesti joudun ottamaan pari kurssia pois. En vain selviydy niistä. Tämä on mielestäni huonommuutta verrattuna muihin. Miksi he sitten voivat suorittaa nämä kurssit ja minä en? Että tämä koulun helpottaminenkaan ei välttämättä vielä tunnu helpottavalta asialta elämässäni.
Näistä asioista puhuminen tuntuu kanssa hieman epämukavalta. Tuntuu kuin puhuisin asioista joita muut ovat käsitelleet muutamia vuosia sitten.. Ja että minun tulisi olla jo selvillä näistä asioista. En sitten tiedä.
Kiitos vastauksista!
En tiedä luetko tätä enää, mutta vastasin silti.
En oikein osaa samaistua juttuihisi, koska olen peruspositiivinen ihminen ja minulla on hyviä ystäviä.
Ymmärrän kuitenkin tilanteesi ja sanoisin, että murehdit, stressaat ja ajattelet liikaa.
En kehota sinua rupeamaan ajattelemattomaksi idiootiksi, joita osa jätkistä on, vaan yritän nyt tällä ihanalla saarnallani saada sinut nauttimaan elämästä.
Vaikka joudut vähentämään kursseja, kun et pysy tahdissa ja sen takia tunnet olosi huonommaksi kuin muut, uskon, että sinussa on myös hyviä puolia, jotka olet vain unohtanut kaiken kritiikin takia.
Ajattele, että olet hyvä. Muistuta, että olet yhtä hyvä kuin muut, ja jos he eivät tajua sitä, olet parempi.
Tuolla sain itsetuntoni nousemaan. Joudun yhä hokemaan sitä välillä itselleni, mutta ajan kanssa siihen alkaa uskoa, kun tarpeeksi hokee.
Sen tytön teko oli tietysti tyhmä ja epäoikeutettu, mutta muista, että hän ei ole ainut tyttö maailmassa, joka pystyy kuuntelemaan sinua. Hankit vain uusia ystäviä, (vaikka tuntuisi, että ei kukaan halua olla ystäväsi, kun olet niin tylsä tms. sanot vain itsellesi, että mä olen hauska ja kiva)
kyllä sä niitä jostain löydät.
Vielä siitä pipo-jutusta. Jos ne valittaa sulle, nii älä välitä, ne vaan haluu aukoa päätään jollekin.
Toivottavasti jaksoit lukea epäselvän sepostukseni.
Anteeksi jos ei ollut mitään hyötyä…
Kyllähän minä tätä vielä lueskelen.
Nyt on ollut pari mukavaa asiaa mitä on tapahtunut ja mitä olen uskaltanut tehdä. Vastaan on tullut kyllä vastoinkäymisiäkin asioissa mutta jotenkin olen pysynyt positiivisempana.
Mutta en uskalla yleensä kuitenkaan olla täysillä iloinen, ettei sitten taas romahtaisi mieliala jos tilanne muttuu jälleen kerran. Se on outo tunne, kun ei oikein nauti täysillä vaikka pystyisi sen takia että säästäisi itseään.
Tuota olen itsellenikin hokenut, mutta suurimmaksiosaksi huonot asiat vievät voiton, mutta aina tuota teen jos koen vähääkään hyvyyden tunnetta.
Varmasti on, mutta onko samanlaista. Tietynlainen irtipäästäminen on vaan niin vaikeaa. Vaikkakin olen jo tietyllä tasolla asian selvittänyt en tunne että olisin vieläkään ihan sujut asian kanssa. Joku se vain pitää siinä kiinni..
Pipo juttu on jo vanha, tuli vain kirjoittaessa mieleen. Toki samalla periaatteella on joitain tuoreempiakin tapauksia tullut.
Jaksan lukea kyllä vastauksianne, se saa ajattelemaan asioita eri kantilta. :)