Mistä kavereita löytyisi? Toivottomalle henkilölle

Itsellä on sellainen tilanne, että mulla on neljä ihan suht koht hyvää kaveria, näistä kumminkin kaksi asuvat aika kaukana, eikä mulla ole mahdollisuutta tavata heitä kovin usein. Nämä kaksi muuta taas ovat hyvin kiireisiä, eikä heillä ole juurikaan minulle aikaa.
Sitten on vielä muutama kaveri, joiden kanssa en tunne oloani kovin kotoisaksi, en ole suunnilleen vuoteen tuntenut. Lisäksi on vielä sitten muutamia feikkejä, joista kaverin esittäminne oikeasti paistaa läpi melko suuresti…

Koulussa usein saan huomata, että kun vihdoin saan puheenvuoron niin, että edes joku kuuntelee, niin muutaman sanan sanottuani kukaan ei enää kuunetele tai välitä siitä mitä puhun ja asiani tuntuu olevan heille yhden tekevä, vaikka se oliskin tärkeä.

Oloni on todella ahdistunut ja nyt tarvitsisin kaveria enemmän kuin koskaan…
Loput koulumme oppilaista ovatkin sitten joko pelkkiä tuttuja tai sellaisia, joita ei oikeasti taida pätkän vertaa kiinnostaa minun seurani, minua on myös kiusattu läpi koko ala-asteen ja ylä-asteenkin, nyt tilanne hieman rauhoittumassa (käyn siis yhdeksättä luokkaa).

Suurin ongelma on, etten uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Yhden ’harrastuksen’ kautta olen tutustunut muutamiin ihmisiin, joiden kanssa viihdyn ainakin tällä asteella hyvin ja heidän juttunsa saavat minut usein nauramaan. Mutta he ovat 2-3 vuotta minua vanhempia ja minusta tuntuu, etteivät he halua kumminkaan minua mukaan muuhun vapaa-aikaansa, joten en uskalla soittaa heille tai mitään…

En tiedä enää mitä tehdä. Uudet harrastukset eivät tunnu houkuttelevilta. Teatteria harkitsin, samoin jonkin tanssin (esim. kilpatanssin) aloittamista, mutta tuntuu jotenkin niin vaikelata tässä iässä ja tilanteessa lähteä mitään uutta yksin kokeilemaan… En tiedä mistä saisin rohkeutta, tanssin suhteen otin kyllä jo yhteyttä sähköpostitse muutaman kysymyksen turvin, mutta kun sain vastauksen, tuli taas se kynnys ottaa ja lähteä katsomaan…

Upotan ylimääräisen aikani vain netissä istuen, opiskellen, mikä saa manestumaan, koska tieto ei tunnu menevän päähän, kirjoja lukien ja elokuvia katsoen, mutta siis käytännössä ihan yksin. Ainoat hetket, jolloin olen jonkun ihmisen seurassa ovat ne hetket, kun käy koulussa tai kahdessa harrastuksessa, jotka kumminkaan eivät vie kovinkaan paljon aikaa vapaa-ajastani.
Yritän myös löytää kaikenlaisia ’ryhmiä’ josisa voisin tutustua jollakin tavalla uusiin ihmisiin, olen mukana tukioppilaissa, oppilaskunnanhallituksessa, nuorisovaltuustossa, tallilla alan vetää heppakerhoa ja kaiken laista tällaista. Nuo koulun jutut olivat kuolemaan tuomittuja ja heppakerhon ihmiset varmasti ottavat minut vain vetäjänä ja ohjaajana ja ovatkin sitten jotakin suunnilleen alle 11 vuotiaita… Kun löydän ihmisiä joiden kanssa viihdyn jossakin toiminnassa, en uskalla muuna vapaa-aikana pitää erityisemmin yhteyttä, kysyä ovatko mahdollisesti jossakin vaiheessa kaupungilla tms…

En tiedä mitä voisin tehdä saadakseni oikeasti kavereita, jotka haluavat olla minun kanssani ja joiden kanssa olisi hauskaa.
Kouluumme tuli tänä vuonna yksi uusi poika joka vaikuttaa aika mukavalta, mutta en uskalla yksin mennä juttelemaan tälle ja nämä ’kaverini’ pyörivät lähinnä vain omissa oloissaan…

Tämä ei tunnu ohimenevältätä, tätä on jatkunut jo vuosia, mutta nyt se on vasta kunnolla alkanut vaivata minua, kun hevoset ovat useiden myytyjen hoitohevosten ja nyt viimeisenä tikkinä kaikkein rakkaimmaksi tulleen hoitohevosen myynnin jälkeen jääneet vähemmälle ja oikeastaan saaneet mielialaa vain enemmän alas, niin myös tämä ongelma on tullut suuremmin esiin. Se ei ennen sitä niin suuresti haitannut, vaikak tietysti haittasi, mutta nyt se haittaa todella paljon ja usein tuntuu että ahdistus on niin suuri etten jaksaisi tehdä mitään…