Siirry sisältöön
9. Lk ja motivaationpuutteinen

Minulla kiinnostaa paljon luonnontieteet kuten biologia ja kemia ja haluaisin olla jonkin sortin tutkija isona. Minulla on vain se ongelma että minulla ei ole yhtään motivaatiota, vaikka aion lähteä lukioon.

Minulla on keskivaikea masennus, ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö ja käyn psykologilla säännöllisesti, ja koulunkäynti on hirveää. Koulumatkani on pitkä (1½ tuntia per suunta) enkä voi hankkia omaa tai jaettua asuntoa kaupungista jossa opiskelen rahatilanteen takia. Minulla ei ole kuin 4h vapaa-aikaa arkisin ja viikonloput menee opiskelemiseen. Minulla on vain yksi kaveri jonka kanssa en oikeastaan tykkää viettää aikaa.
Minulla on selvät suunnitelmat siihen, mihin muutan kunhan olen tarpeeksi vanha, mitä töitä haluan tehdä jne. Mutta kolme vuotta lukiota… Se tuntuu pelottavalta. Minua ei kiusata muutamia välikohtauksia lukuunottamatta, mutta en todellakaan ole pidetty luokassamme. Yhtenä päivänä kaksi oppilasta lintsasi tunnilta koska heidän olisi pitänyt tehdä ryhmätyö kanssani. Onneksi minun ei tarvitse nähdä heitä enää ysin jälkeen.
Niin, että olisiko yhtään vinkkejä tulevalle lukiolaiselle? Onko luokassa hyvä työrauha, entä onko tunnit rentoja vai ei? Paljonko kokeita on?

Vastaa aiheeseen: Mitä minä teen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top