Mitä on sukupuolitaudit tai hpv- tauti (?)
Sukupuoli taudit on mietittänyt lähiaikoina, en oo kokeillut kenenkään kanssa yhtään mitään seksin kaltaista, mutta on itetyydyttänyt muutaman kerran. Miten jonkun sukupuolitaudin voi saada ja keneltä ja voiko sen hpv jutun saada ilman seksikumppania?
HIV taitaa olla ainoa sukupuolitauti jota voi huonolla tuurilla kantaa syntymästä asti. Yleensä kuitenkin tiedät itse, jos olet syntyessäsi tullut HIV-positiiviseksi sen henkilön kautta, joka sinut synnytti, joten tilanne ei sinun tapauksessasi ole se.
Muita sukupuolitauteja ei ole yksinkertaisesti mahdollista saada ilman sukupuoliyhteyttä. On tosin joitakin seksitauteja (hepatiitti nyt ainakin) jotka tarttuvat myös muita reittejä, mutta tällaista toisella tavalla tarttunutta tautia ei lasketa sukupuolitaudiksi. Suuseksissäkin kuitenkin taudit tarttuu, mitä jotkut eivät tiedä, joten siinäkin on syytä suojautua. Hpv taas tarkoittaa papilloomavirusta, niitä on erilaisia ja ne aiheuttavat esimerkiksi kohdunkaulan syöpää ja muita sukuelimiin liittyviä syöpiä, ja tarttuvat myöskin sukupuolivälitteisesti. Siitäkään ei kuitenkaan tarvitse huolehtia sinänsä, jos et ole kumppaniseksiä harrastanut.
Olet ihan turvassa, kun muistat käyttää kumia tai muita ulkoisia ehkäisyvälineitä, jos seksiä joskus harrastat jonkun kanssa. Hormonaalinen ehkäisy ei suojaa taudeilta vaan ainoastaan raskaudelta. Jos seksisuhde kestää pidempään, voitte sinä ja kumppanisi käydä testauttamassa itsenne, ja mikäli kummankin tulokset ovat negatiivisia, voi ulkoisen ehkäisyn myös huoletta jättää pois, jos sitä ei raskauden ehkäisyksi tarvita.
Hei. Sukupuolitaudin voi saada vain sellaiselta seksikumppanilta jolla on kyseinen tauti. Eli jos harrastat seksiä täysin terveen ihmisen kanssa, niin et häneltä sukupuolitauteja voi saada. Se taas on vaikea tietää kuka on täysin terve ja kuka ei, koska useimmat sukupuolitaudit voivat olla täysin oireettomia. Jos henkilö ei ole koskaan ollut sukupuoliyhteydessä, niin hänellä ei käytännössä ole suurta mahdollisuutta kantaa sukupuolitautia.
Jos epäilet sukupuolitautia tai alat vaikka parisuhteeseen ja haluat varmistua ettei sinulla ole mitään yleisimmistä taudeista, niin voit varata ajan sukupuolitautitesteihin terveyskeskuksesta. Yleensä taudit testataan verikokeella ja virtsanäytteellä. Jos et ole harrastanut seksiä tai olet harrastanut sitä toisen henkilön kanssa joka ei ole koskaan aiemmin harrastanut seksiä, niin sukupuolitautien riski on olematon. Myös jos olet käyttänyt aina kondomia, niin sukupuolitautien riski on aika pieni (poislukien hpv)
Osa sukupuolitaudeista on herkempiä tarttumaan kuin toiset. Esimerkiksi juurikin hpv voi tarttua, vaikka käytettäisiin kondomiakin joka antaa hyvän suojan lähes kaikilta taudeilta. Siksi hpv:tä on käytännössä mahdoton välttää 100% varmuudella, jos on aktiivinen seksielämä useiden eri kumppanien kanssa. Hpv viruksia on useita erilaisia ja osa niistä on haitallisempia kuin toiset. Hpv virus voi aiheuttaa kondylooman, mutta useimmiten se on oireeton. Lisäksi tietyt hpv virukset lisäävät kohdunkaulansyövän riskiä merkittävästi. Näistä syistä suomessa tarjotaan hpv rokote joka suojaa hpv viruksilta. Hpv infektion saamista on siis vaikea välttää ja suurin osa suomalaisista saakin sen elämänså aikana. Suurin osa hpv infektioista on tosiaan oireettomia ja elimistö hävittää viruksen itsestään eli hoitoa ei tarvita suurimmassa osassa tapauksista. Rokotuksen syynä on siis lähinnä nuo syöpäriskit joita hpv aiheuttaa erityisesti tytöillä ja naisilla.
Hpv infektion voi periaatteessa saada myös ilman seksiä, mutta se silti vaatii sen, että virusta kantava ihminen koskee omia limakalvojaan ja sen jälkeen virus päätyy jollain tapaa hänen käsistään sinun limakalvoillesi.
Itsetyydytyksestä ei voi saada sukupuolitautia, koska jälleen kerran jonkin sukupuolitaudin voi saada vain sitä kantavalta henkilöltä joka taas on saanut sen joltain muulta sitä kantavalta henkilöltä.