Siirry sisältöön
-96

Olen bi-seksuaali tyttö. Ihastuin seiskalla yhteen toiseen tyttöön, jonka kanssa olimme olleet pitkää ystäviä ennen kuin olin kertonut, että pidän hänestä. Hän otti sen hyvin ja olimme ystäviä vielä jonkin aikaa kertomiseni jälkeen. Viime keväänä (-10) hän sitten yhtäkkiä katkaisi ystävyytemme. En enää välitä siitä, mutta kuulin tänään ystävältäni, että kuulemma suurin osa kaseista ja seiskoista tietää, että pidän myös tytöistä. Nyt olen hiukan paineen alla, koska tuntuu, että minut on petetty. En sinällään välitä siitä, että muut tietävät, mutta en halua, että kaksi parasta ystävääni tietävät asiasta tätä kautta. Toisaalta mietin mitä tapahtuu jos alkaisin vain rehellisesti olla mikä olen. Olen ihan sekaisin. AUTTAKAA!

ok

no jos ne sun kaksi ystävää onoikeesti sun kavereita niin ne luultavasti hyväksyy sut minkälaisena tahansa mutta kannattaa kertoo ennen kun juorut tavottaa heidät sillä oli kyse mistä tahansa asiasta niin ei oo kivaajos kaveri kuule väärän juorun niin sitä joutuu sitten selvittämään

nobody

No, mäki oon bi, mut mulla tilanne on ollu/on ihan erinlainen ku sulla. Mun kaveri kerto olevansa bi. No, me oltiin tosi hyvii kavereit, ja meil oli semmosta vähän ”leikkiä” et mä istuin aina sen sylis ja halailin sitä ja sanoin et se on mun tyttöystävä ja et mä oon sen poikakaveri(ja aina välillä toisinki päin)ja no, me oltiin tosi läheisiä. Sit no, kun se kerto, mä mietin heti et onko se mun ”syy”. (me ei enää tässä vaihees asuttu samal paikkakunnal, ku olin muuttanu)sitten menin käymään siellä missä hän asui ja me oltiin meiän yhteisen kaverin luona ja mä istuin ihan normisti tän tytön sylis. sit tän meiän kaverin sisko tuli huoneeseen ärsyttään ja haukkuun meit lesboiksi ja kaikeksi muuksi. Sitten kaveri päätti ajaa tän kavarin siskon vege ja töyksäytti: ”Haluuksä ihan oikeesti nähä ku mä pussaan tätä yhtä?!” ja sitte, ei oottanu ees vastausta vaan veti kielarit.No, mä mietin koko sen illan sitä ja seuraavanki(voin sanoa että oli mielenkiintoinen yö, kun nukuin tän bi-kaverin kaa samas huonees ja vajaan metrin päässä siitä) ja sitten seuraaval viikol tulin siihen tulokseen että mä oon ihastunu tyttöön ja tulin ihan kerralla kaapista ulos niin sukulaisille kuin kavereillekkin ja aloin ihan normaalisti jatkamaan elämääni. jotkut suhtautu hyvin, toiset huonosti ja osa hyvin huonosti, mut suurin osa aivan ihanasti, että suosittelisin kertomaan ihan suoraan kavereilles :)

Vastaa aiheeseen: Mitä teen?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top