Siirry sisältöön
Help!

Hei!
Olen 17-vuotias tyttö, jolla on aika monimutkainen ongelma: ollaan seurusteltu pari vuotta yhden pojan kanssa, ja sitten kerran yökylässä harrastettiin seksiä. Poika on siis saman ikäinen, ja todella ihana ja hellä. Aiemmin oli paineita ulkonäön ja seksin suhteen, mutta nekin pienenivät poikaystävän kanssa. Äiti ei kuitenkaan ole jostain syystä oikein hyväksynyt seurustelua, ja kun kerran juteltiin, niin sai hetken kiertelyn jälkeen tietää, etten ole enää neitsyt. No, suuttui oikein kunnolla, vaikka en kyllä ymmärrä syytä. Seksi on ihan normaali asia, joka kuuluu aikuistumiseen. No, oltiin sitten kuitenkin tuon pojan kanssa eräänlaisella leirillä, ja nukuttiin samassa teltassa. Ja taas lipsahti. Eli mitä pitäisi tehdä, kun olen pienestä asti rakastanut äitiäni, ja nyt alkaa kiroilemaan ja haukkumaan huoraksi? Seksi ja seksielämä on jokaisen oma asia, eikä minusta kuulu erityisesti vanhemmille. Mitä siis pitäisi tehdä, on itse pitänyt ostaa E-pilleritkin, kun ei omalta äidiltä uskalla pyytää? Voisiko joku auttaa?

Tuki

Ole rohkea kaikissa perheissä on jotain surun, ilon ja vihan hetkiä.

Vastaa aiheeseen: Mitä tehdä?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top