Olen 11-vuotias tyttö. Olen pian 12. Kärsin vakavasta masennuksesta. Masennustani ei ole diagnosoitu, mutta kaikki masennusoireet ovat minun elämäni arki asioita. Vanhemmillani menee kaikki aika muusukupuoliseen isosisarukseeni jolla on masennus ja asperger. En saa yhtään apua eikä kukaan edes huomaa. Olen puhunut äitini kanssa masennuksestani, mutta ei varmaan ottanut tosissaan sitä vaan luuli tämän olevan jokin alkavan murrosiän juttu. Muu perheeni ei vaan jaksa välittää.
Olen myös käynyt kuraattorilla ja psykologilla äitini takin. Sekään ei ollut masennuksesta vaan äitini luulee että minulla on ADHD. Ja minulla kyllä on ADHD. En enää käy kenenkään kanssa juttelemassa, koska kuraattori ja psyykkari olivat niin surkeita puhumaan asioista eivätkä tehneet mitään muita kuin antoivat lappuja joita minun piti täyttää eikä kukaan niilläkään tehnyt mitään.
[Osa tekstistä poistettu].
Nyt vain haluaisin saada tietää mitä voin tehdä. En halua asua kodissani enää. Kukaan ei välitä minusta täällä. Äitini satuttaa minua henkisesti ja hän on suurin syy minkä takia minulla on kaikki tämä. Vihaan häntä. Haluaisin tehdä lastensuojeluilmoituksen, mutta en uskalla. Haluaisin että minut sijoitetaan johonkin perheeseen.
Minulla on kolme vaihtoehtoa mitä teen vuoden sisällä. 1. Jos vanhempani huomaavat kärsimykseni itse ja auttavat minua hyvin ( koska näen mitä hoitoa he antavat isosisarukselleni enkä halua samanlaista apua mitä hän saa )
2. Minut sijoitetaan ja jätän kotini ja kotikaupunkini.
3.[Osa tekstistä poistettu]
Voiko joku kertoa mitä voin tehdä?
Onko mitään mikä voisi auttaa?
Kaikki vastaukset ovat hyödyksi❤
Hei Masentunut,
Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi
aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa”
-keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla
keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.
Jos asiasi on kiireellinen, suosittelemme olemaan yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111)
tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/. Voit myös kirjoittaa
anonyymisti Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/.
Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito
Sun vanhemmat rakastaa sua! Oot täydellinen! Just tänään mun äiti puhu mulle aiheesta ja sano, että jos mulla joskus tuntuu, että olis masennusta, niin pitää tulla juttelee, koska sit asiat selkiäis paremmin! Tee säkin niin! Jos vaan oot yksin ton asian kanssa niin siitä voi tulla viel jotain paljon vakavampaa! Toimi mielummin liian ajoissa kuin liian myöhään!❤️❤️