Olen 15-vuotias tyttö, ja en enää tiedä mitä tehdä.
Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa 5kk, kesäkuun lopussa täyteen tulee puolivuotta. Aijemmin niin ihana poikaystäväni on puhunut minulle päivittäin ja vaikka olemme niin vähän aikaa seurustelleet niin hän silti sanoi aina rakastavansa minua(Jota tosin en usko, koska olen keskivaikesati masentunut ja pessimisti, enkä usko että KUKAAN voisi rakastaa minua). Nykyään hän tuskin puhuu minulle, tuskin viettää aikaa kanssani ja tuskin on tuntevinaan jos koulussakin kävelin hänen ohitseen. Näin on jatkunut noin kuukausi.
Puhuin hänelle kerran ja sanoin että en enää tunnista tätä suhteeksi, koska hän ei puhu minulle kunnolla. Toki hän aina välillä tuli sanomaan tavanomaisesti whatsappissa että rakastaa minua, ja että ikävöi minua, sekä pyysi anteeksi sitä ettei ole puhunut minulle pitkään aikaan, ja yleensä hän toivotti minulle hyvää yötä illalla. Hän sanoi että hän on yrittänyt keskittyä koulun käymiseen ja yrittänyt ottaa luokkaansa uudelleen kiinni koulu hommissa, joten uskoin sen ja annoin olla.
Edelleenkin ajattelen että ei hänen ole aina pakko minulle puhua jollei ehdi, halua tai muuten vain jaksa.
Mutta kun nyt kesäkuun 4. päivä alkoi kesäloma, hän ei ole yhtään useammin puhunut minulle. Aina välillä on sanonut pari sanaa, mutta niinkuin yleensä, hän ei ole sanonut rakastavansa minua, tai sanonut että hänellä on ikävä minua.
Tosin ymmärrän sen että näin nuorena rakkaudesta ei tiedä vielä mitään!
Itse olen tajunnut rakastavani häntä. Pidän hänestä aivan liikaa ja en varmastikkaan kestäisi hänen menettämistään… Hän on auttanut minua kun minä olen kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta ja kun olen satuttanut itseäni! Ja siksi rakastan häntä.
Olen myös liian ujo, enkä tuskin edes uskalla sanoa kellekkään mitään! Joten en osaa puhua hänelle enää kunnolla. En uskalla puhua melkeinpä kellekkään koska en halua että kukaan suuttuu minulle yms.
Mitä minun pitäisi tehdä? Miten saan itseni rohkeammaksi puhumaan hänelle? Pitäisikö minun jättää jänet vaikka minusta tuntuu että en pysty elämään ilman häntä?
Mitä mä teen?!
Voi sentään, kuulostaa kieltämättä umpikujalta suuntaan jos toiseenkin. Mutta sanoisin, että puhuminen auttaa kyllä, suora keskustelu siitä, että ollaanko yhdessä vai ei. Teini-iässä tunteet jylläävät hyvin voimakkaasti puolin ja toisin, joten suhteen vakavuutta ei välttämättä käsitetä vielä.
Sinun kenties kannattaa miettiä myös itse, oletko tosiaan rakastunut, vai rakastako olla jonkun kanssa? Koska se, että pitää aivan liikaa toisesta, ei välttämättä ole hyvä asia. Silloin tosiaan jos ero tulee, se voi tuntua ylitsepääsemättömältä. Joten kenties kannattaa miettiä ja setviä ensin omat tunteensa ja tuntemuksensa, ottaa selvää, mitä suhteelta haluaa, ja sitten kunnolla puhua poikaystävän kanssa, että haluaako hän vielä jatkaa, vai ei.
Moi!
Oot rohkeesti kirjottanut tänne. Harmi että näin on käynyt, se varmasti tuntuu hirveeltä… Kannattaa ensin miettiä kiintymystäsi häneen. Oletko kiintynyt tämänhetkiseen häneen, entiseen häneen vai parisuhteessa olemiseen? Se voi olla vaikeaa vastata, sillä haluat itsekin vastata, että pidät hänestä just nyt.
Rohkeutta puhumiseen voit löytää vaikkapa kirjottamalla ylös kaiken mitä haluat sanoa. Näin tiiät jo tarkasti mitä sanot sillon. Suosittelen oikeesti puhumaan suoraan!
Tsemppiä, sä pystyt tähän!
Samoin kävi minulle ja poikaystävälleni. Erosin hänestä ja hän väitti vielä pitävänsä minusta. Ei kuitenkaan halunnut viettää aikaa kanssani, eikä ottaa läheisyyttä. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että rakastan häntä vielä, mutta toisaalta voisin pitää toisestakin. Mitä teen, tunteet aivan sekaisin! Pidän siis eksästäni, mutta toisaalta en usko suhteen parantuvan. Olisiko vinkkejä? Ps. Tässä aloittajalle esimerkki omasta ongelmastani, mutta samaa tietähän sinun ei tarvitse kulkea.