Siirry sisältöön
Jokulitski

Haluan siis kuukautiset pois.
Ne kestävät 7-9 pv, ja kuukautisten takia kaikki kivat asiat muuttuvat ikäviksi. En haluaisi poistua kotoa ja haluaisin vain hypätä menkkapäivät yli. Kuukautisten aikana en pysty nauttimaan elämästä ja vanha huolettomuus on kadonnut kokonaan. Olen 14-vuotias ja menkkoja minulla on ollut ~kuusi. Tiedän kuitenkin, että paras lahja joka minulle voitaisiin nyt antaa olisi menkkojen poislähtö. Kuukautiset ovat suht. runsaat mutta kipuja ei juurikaan ole. Voiko näillä syillä saada lääkkeet, joilla tästä kirouksesta pääsee? Ne siis negatiivisesti vaikuttavat jokapäiväiseen elämääni.

Verkkari

Hei jokulitski. Kiva kun tulit tänne!

Kuulostaa inhottavalta, että kuukautiset vaikuttavat negatiivisesti arkeesi. Todella harmillista ettet pysty nauttimaan elämästäsi samalla tavalla menkkojen aikaan. Sanot, että sinulla on ollut noin 6 kuukautiset, joten muista, että niiden luonne saattaa vielä muuttua ajan kanssa esimerkiksi lyhyeämmäksi.

Koska kuukautiset vaikuttavat selkeästi paljonkin elämääsi, olisi tärkeä, että voisit puhua asiasta jonkun kanssa. Voisitko vaikka mennä keskustelemaan asiasta kouluterveydenhoitajalle? Ammattilaisen kanssa voisitte pystyä löytämään sinulle ratkaisun, joka helpottaisi arkeasi.

Tsempit ja toivottavasti tilanteesi helpottaa pian!

Imhinen

Liian runsaaseen/pitkäkestoiseen kuukautisvuotoon saa e-pillerit halutessaan. Kyseessä on hormonaalinen ehkäisymuoto joka vaikuttaa monasolun irtoamiseen eli ovulaatioon, joten se ei välttämättä sovi kaikille, mutta mikäli olet muuten perusterve, kannattaa kokeilla. E-pillerit voivat tasata kuukautiskiertoa ja vuodon pituutta sekä runsautta, jolloin pystyt elämään normaalimmin. Keskustele kouluterveydenhoitajasi kanssa.

Mietiskelijä

Kannattaa käydä terveydenhoitajan luona vaikkapa vaan koulussa puhumassa tosta ja voitte sitten yhessä miettiä että sopiiko sulle esim e-/minipillerit tai esim ehkäisykapseli. Menkkojen loppujen toki ei oo täysin varmaa mutta esim e-pillereillä menkkoja saa säädeltyä ja niitten väliä venytettyä. Ite söin 14v puolen vuoden ajan e-pillereitä ja sitten lopetin kun ei ne mulle sopinut enkä alottanut mitään uutta ehkäsy menetelmää mutta nyt parin vuoden aikana mun menkat on rauhottunu tosi paljon. Ennen kesti 7pv nykyään kestää 3-4pv eikä myöskään oo niin runsaat tai kivuliaat kuin aiemmin.

Random

menkat on luonnollinen toiminto, ja luulempa että pelkästään sillä että on runsaat menkat ja ne vaikuttavat negatiivisesti niin tuskin saa lääkitystä

Anonyyminä pysyttelevä

Voit mennä juttelemaan tästä kouluterkalle tai vanhemmalle. Sulle voitais alottaa vaikka e-pillerit, jotka vois auttaa sua. En tiiä annetaanko ihan näillä syillä niitä lääkkeitä noin nuorelle, mutta aina kannattaa kokeilla. Myös esim. akne voi olla syy alottaa e-pillerit.

Ei niitä saa pois

Ilman lääkärin apua tai ollenkaan

Vastaa aiheeseen: Miten saa kuukautiset pois?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top