Siirry sisältöön
Kranaattiomena

Meen ens vuonna lukioon johon tulee todella paljon puolituttuja ja tuttuja (vanhoja kavereita) joka on iso ongelma koska en voi/haluu olla niiden kaveri enään

lukion ykkönen

Mä ite menin lukioon josta en tuntenut entuudesta oikeastaan ketään. Ainoastaan kaksi ihmistä mun yläasteelta tuli samaan kouluun, mutta ne ei ole mun kavereita eikä olla koskaan oikeastaan sen enempää puhuttu toisillemme.
Muutamat ekat päivät oli aika epämiellyttäviä kun en oikein saanut kavereita ja iski semmonen yksinäisyyden tunne.
Mutta sitten mä satuin huomaamaan tilaisuuden jutella mun luokkalaiselle, kun kuulin sen kysyvän meidän opelta eräällä tunnilla yhdestä meidän koulun valinnaisesta jota se haluaisi ottaa. Mä satuin haluamaan samaa ainetta, joten a) kiinnosti myös vastaus siihen sen kysymykseen, ja b) oli kiva tietää et joku muukin oli kiinnostunut siitä aineesta.
Sitten tunnin jälkeen satuin näkemään sen yksin käytävällä, ja päätin mennä puhumaan sille. Alotin keskustelun kysymällä että ”Haluatko sä sitä valinnaista?” ja sitten kerroin että haluun siihen itekkin.
Siitä se sitten lähti, ja nyt kun on eka kokonainen viikko lukiota takana niin ollaan istuttu koko viikko vierekkäin kaikilla tunneilla/syöty yhdessä ruokalassa ja alettu tutustumaan paremmin :D
Eli mun oma vinkki on, että kuuntele vähän mistä ihmiset ympärillä puhuu. Jos joku sattuu mainitsemaan jonkun kiinnostavan aiheen, niin liity ihmeessä keskusteluun mukaan/puhu sille jälkeenpäin. Tai sitten jos satut olemaan rohkea niin voit itekkin aloittaa keskustelun jostakin.

Vastaa aiheeseen: Miten saada kavereita lukiossa!?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top