Isoäitini on melkein koko ajan sitä mieltä että olen pikku paholainen kun en ole niin kuin isoveljeni (Laiha, urheilullinen, veljeni tekee töitä isoäitini luona, hän ei makaa siellä koko aikaa ja hän ei puhu puhelimeen edes sillo kun kaverilla on tärkeetä asiaa). Nyt tämä on kuitenkin alkanu kismittää minua että minun pitäisi olla niinkuin muut minä en saa olla oma itseni.
Toinen juttu mikä minua kismittää isoäidissäni on se että se yrittää ”kasvattaa” minua. Hän valittaa minulle perheemme ongelmista koko ajan. Ja sanoo että minä olen perheemme lapsista se ongelma-lapsi. Olen suhtautunut asiaan aina ”en usko” asenteella mutta nyt kun hän on kohta jo kaksi vuotta valittanu asiasta niin olen alkanut miettiä että mitä hyötyä siinä on että minut laitetaan isoäitini lukse jos ei hän kerran tykkä minusta.
Kolmas juttu on se että hän valittaa että minä en muka auta joka asiasssa. Sit kun mä yritän auttaa nin hän sanoo että minun ei kannata auttaa jos en tykkää siitä.
Nyt kun mun veli menee ripille niin hänen juhlansa on nyt ykkösasia en saa edes olla mun kavereitteni kaa kun se muka häiritsee suunnitelmia. Olen ihan varma että minun isoäitini on ollut päätöksessä mukana.
En viiti kertoa vanhemmilleni tai kenellekkää että minusta tuntuu hyvin pahalta että minusta yritetään tehdä niin kuin veljestäni.
Onko tämä mustasukkaisuutta vai ei?
