Siirry sisältöön
Omenapoika2002

Olen rakastunut vuoden minua nuorempaan tyttöön hän tietää sen ja olen myös pyytänyt häntä treffeille mutta hän ei halunnut lähteä. Olemme edelleen hyviä ystäviä enkä usko että hän ei pidä minusta. Hän ei vain taida pitää minusta romanttisessa mielessä. Haluaisin olla hänen kanssaan enemmän ja seurustella hänen kanssaan. Viime aikoina aloin jo luovuttaa asian suhteen koska en enää jaksanut yrittää kun mitään vastakaikua ei tullut ja aloin olla hänelle tyly ja en enää piitannut hänestä. Aikaisemmin hän tuli wapissa kyselemään minua ja näköjään hän oli jossain pienissä määrin ikävöinyt minua. Miten voisin jotenkin saada hänet pitämään minusta ja osoittamaan hänelle että en halua menettää häntä. Ongelma on että hän asuu aika kaukana ja kun yritän pyytää häntä jonnekin niin hän keksii aina huonon tekosyyn. Hän taitaa tulkita aina sen treffeiksi ja ei siksi halua tulla. Jos menisin kertomatta hänen kotinsa luokse hän taitaisi luulla sitä stalkkaamiseksi. Joten jos haluan saada hänet kiinnostumaan minusta jotenkin se pitää tehdä whatsappissa. Tahtoisin siis neuvoja miten voisin saada hänet pitämään minusta.

kokenut saman

Ite ainakin selitäsin sille et lähtis ulos tai jonnekin kun ei oo muutakaan tekemistä ja sanosin vaan et einä mitkään treffit oo ellet haluu;) tai jotenkin tai kysysin vaan et lähe ulos jonnekin kävelee. : DD

Vastaa aiheeseen: Nais ongelma

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top