Siirry sisältöön
Karppikala

Hei, olen 12 vuotias tyttö ja sairastan lastenreumaa. Sain diagnoosin vuoden 2021 jouluna, ja siitä lähtien on ollut todella pitkä tauko kaikesta liikunnallisesta. Ensin sain lääkkeeksi metotreksaattn joka ei auttanut niveltulehduksiin yhtään, vain aiheutti minulle vain pahoinvointia ja joskus migreeniä. Ihan vain siitä ajatteleminen saa jo huonovointiseksi. Minulla koitettiin monia eri lääkityksiä ja nyt kun sain uuden reseptin viime keväänä joka tuntuu oikeasti toimivan (Etaneresepti) en ole vielä päässyt parempaan fyysiseen kuntoon mikä minulla oli ennen kuin sairastuin. Minulla oli myös keväällä polvileikkaus joka on myös vaikuttanut minuun. Minulla on hankaluuksia seistä, kävellä, kirjoittaa, juosta ja mennä portaita. Kivusta on jo tullut niin iso osa elämää että siihen on tottunut mutta haluaisin että pääsisin parempaan kuntoon, jotta voisin olla edes vähän fyysisesti samalla tasolla kuin muut minun ikäiset.

Swarley☕

Harmi kuulla. Valitettavasti kovin paljoa muuta ei taida olla tehtävissä, kuin noudattaa tarkasti annettuja terveydenhuollon ohjeita. Fyysinen kunto voi kohentua viiveelläkin, joten uusi lääke voi oikeasti olla toimiva. Toivottavasti kivut loppuisivat ja kuntosi palautuisi ennalleen!

Vastaa aiheeseen: Niveltulehduksista toipuminen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top