Samalla haluaa jo kasvaa, samalla pysyä tällaisena. Haluaa, että kiinnostuksenkohteet ei muutu. Että sodat loppuisi ja Putin… okei en viitti sanoa.
Oon sellanen, että arvostan just tätä hetkeä tosi paljon. Kaikki muistot pitää saada talteen ja säästää. Etten unohda tätä ikinä. Etten unohda tätä elämää jota elin. En unohda kavereita. Niitä tärkeimpiä ystäviä ja muistais kaiken just niin miten se oli. Whatsapp ryhmätkin tuntuu tärkeiltä. En haluu erota niistä tärkeimmistä ikinä. Ja Spotify-soittolistat. Säilyykö ne? Entä jos ei? Sit ei voi 20 vuoden päästä muistaa mitä kuuntelin tän ikäsenä.
En haluu että maailma muuttuu. On niin siistiä kasvaa isommaksi ja saada enemmän vastuuta ja kokea uusia juttuja. Mut samalla ei millään halua. Uskalla. Tahdo. En halua muuttaa pois kotoa jonkun ajan päästä. Mutta samalla haluaa.
Mitä tässä kuuluu tehdä? Mihin ammattiin haluun? En tiiä. Sitä just. Entä jos en tiiä vielä sillonkaan kun se pitäis päättää. Mitä sitte?
En haluu muuttaa itteäni, vaikka se väkisin tapahtuu. EN VAAN HALUA. Kun muistelee niitä entisiä aikoja. Entä jos ne muistot katoaa. Niinku Inside Outissa ne menee roskikseen. Ja pää täyttyy uusista muistoista. Kun miettii sitä, mitä ennen oli, en kyllä haluis olla sellanen kakara. Mutta samalla haluun. Haluun olla sellanen joka ei murehdi tulevaisuutta vaan elää tässä hetkessä. Kyyneleet kihoaa silmiin kun sitä muistelee.
Niin ihania aikoja. Mutta entä nyt? On nääkin ihania. Mitä niinku kuuluis tehä.
Ja metin koko ajan että entä jos Venäjä hyökkää Suomeen. Mitä tehä? Mihin pitää mennä? Kuinka ne kehtaa? Aika paskoja ku pilaa Suomen luonnon. Mut mitä pakata mukaan, mihin mennä, mitä tehä, kuolenko mä sitte? En haluu.
On vaan niin sekava olo koko ajan. Ei tiedä mitä olla. Haluaa olla sitä, pitäis olla tota, olin ennen toi, mikä mä nyt sit oon? Kauheesti paineita. Koulussakin kokeita vaan. Mitä hyötyä ku harjotellaan kauheesti yhtä koetta varten ja ne kaikki jutut on jo puolessa vuodessa unohtunu.
KERTOKAA MULLE MITÄ TEHDÄ. KUKA OON. MITÄ TEHÄ. KUINKA ELÄÄ HETKESSÄ ILMAN PAINEITA TULEVAISUUDESTA.
Vai selittyykö tää kaikki vaan sellasella sanalla kuin murrosikä. Onko tää kaikki vaan ihan murrosikään tyypillistä?
Pitäis olla enemmän kuin oon. Oon kuitenkin onnellinen, mutta samalla paljon huolia, joista kukaan muu ei tiedä.
Osaako kukaan samaistua? Vai oonko vaan ainoa?
Ja osaatko auttaa? Jos pystyy. Lohduttavia sanojakin saa antaa :)
OOT TÄYDELLINEN TOLLASENA JA KAUNIS/KOMEA. SUSTA VOI TULLA MITÄ VAAN, MITÄ HALUUT. USKALLA OLLA SE MIT’Ä HALUUT. SANOO MUUT MITÄ VAAN, SUN TUTTAVISSAKIN VOI OLLA TYYPPI, JOKA HALUAIS VAIHTAA PAIKKAA SUN KANSSAS.
PUS PUS <333
