Siirry sisältöön
minä

Hei,
Olen 16-vuotias tyttö ja käyn ensimmäistä vuotta lukiota. Harrastan viulunsoittoa ja lentopalloa ja olen normaalipainoinen.

Minulla on ollut nukahtamisongelmia lähes kaksi vuotta. En tarkalleen muista, miten kaikki alkoi, mutta pikkuhiljaa minulla meni kauemmin ja kauemmin nukahtamiseen. Muistan useita öitä, jolloin olin menny nukkumaan kymmeneltä, mutta vielä viiden aikaa aamulla katsoin kelloa-ties kuinka monetta kertaa, todeten että olisi vielä kaksi tuntia aikaa nukkua.

Kaikki perusjutut olen koettanut, säännölliset rytmit, kevyt iltapala, rauhoittuminen, itsensä väsyttäminen, tietokonelakko, lämmin maito(ei ollut hyvää), osteopaatilla käynti yms.

Kouluterkkarille kerroin asiasta noin vuosi sitten, kerroin kärsineeni vuoden, kokeilleeni kaikkea mahdollista ja oikeasti kärsiväni siitä että nukun lähes joka yö alle viisi tuntia.

Terkkarin kommentin muistan sanasta sanaan:”No kyllähän tuo pitkittyneenä ongelmana on tosi ikävä, varmasti alkaa kouluki kärsiä. Kannattaa muistaa illalla rauhottua hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa ja jos tuo pitkittyy tuo vaiva nii tuu sitte uudestaan jutteleen.”
Ja kun kyseisen vaivan takia olin terkkarille mennyt niin tämä kuulostaa ihan siltä kuin ei olisi ottanut vakavasti… Minua harmitti, enkä sen jälkeen käynyt terkkarilla.

Viimekesänä uniongelmat helpottivat vähän osteopaatilla käynnin myötä, mutta alkavat taas palata takaisin. En mielellään ottaisi unilääkkeitä tms. mutta en haluaisi enää kärsiä tästä. Koulu vaatii minulta paljon energiaa, sillä käyn sitä vieraalla kielellä, eikä minulla yksinkertaisesti ole tarpeeksi energiaa jos en kykene nukkumaan paremmin.

onko kellään kokemuksia/neuvoja mikä auttaisi? Kiitos etukäteen!

Öö

Olen 11v tyttö ja minua vaivaa pieni/keskikokoinen uniongelma(siksi ainakin kutsun sitä). Menen joka arki-ilta nukkumaan noin yhdeksältä, mutta usein valvon vielä siihen saakka että vanhemmat menevät nukkumaan eli noin 10-10.30 ja viikonloppuina menen nukkumaan noin kymmeneltä ja valvon noin 11. Terveydenhoitajantarkastuksessa kerroin nukahtamisen vaikeudesta ja hän neuvoi rauhoittamaan illan. Viimeaikoina olen mennyt yhdeksältä nukkumaan ja valvonut yhteentoista tai vähän yli. Olen lukenut joskus jos en ole saanut unta ja haluaisin vinkkejä nukahtamiseen. Mielestäni en vielä tarvitse ulkopuolistenapua, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne(kertokaa jos olette eri mieltä avuntarpeestani).

Moi

Itsellänikin ollut jonkun asteikon nukahtamisvaikeuksia. Olen siis 17-vuotias poika ja toista luokkaa lukiossa. Minun kohdallani ainakin vähän auttoi lääkärin määräämä melatoniini. Sitä saa kyllä apteekista ilman reseptiä myös. Se on aivan vaaraton sillä se on siis kehon oma hormoni. Siitä ei voi jäädä koukkuun ja voi lopettaa milloin tahansa. Se saa vain olon tuntumaan väsyneeltä ja ei jaksa enää valvoa.
Toivottavasti tästä oli vähän apua. Toivon sinulle hyviä yöunia. :)

Nimetön

Mäkin suosittelen melatoniinia!
Kaikille se ei toimi välttämättä ollenkaan, ja omien ja tuttujen kokemuksien perusteella, voi tämän reseptittömän melatoniinin kanssa heräillä välillä keskellä yötä, on vähän laimeampaa kuin reseptillä saatava, nimittäin.
Kun olet toivottavasti alkanut nukkumaan paremmin niin voit helpommin muokkailla unirytmiä (nukkumaan aikaisemmin jne, jos on tarvis) ja ne paranee sitä rataa, eli kannattaa kokeilla, lähimmästä apteekista pitäisi löytyä! :)

Tsemppiä!

Vastaa aiheeseen: nukahtamisongelmat

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top